Helsingin ravintolascene elää ja muuttuu. Innostavaa!
Melkein yhtä innostavaa kuin kevään ekat lohisliderit!
Kasarmintorin ympäristö alkaa kerätä kiinnostavia mestoja ympärilleen. Unioninkadulla sijaitsee jo suosikkini – edelleen – eli ravintola Toca, mutta ympärillä kuhisee.
Bistroruoasta tykkään. Joitain viikkoja sitten kävin Välimäen tuoreen Richard von Trappe – Belgian Bistro & Bar:in avajaisissa nuuhkimassa bistrotunnelmaa. Ostereita, simpukoita, erikoisoluita, vohveleita. Aitoa bistromeininkiä listalta löytyy. Avajaisten hienostelevien pikkusyötävien perusteella en vielä pysty sanomaan, onko ruoka rentoa ja rehtiä bistroruokaa. Avajaistarjoilu oli fiiniä, mutta annan mestalle toisen mahdollisuuden, jahka kerkiän. Hinnat olivat bistroksi sieltä hieman korkeammasta päästä, toivotaan, että hinta ja laatu kohtaavat.
Emon viinibaarin tilalle avattavan Frescabarin tarjontaa maistelen tänään avajaisten merkeissä. Tarjolla karibialaisia juomia, hedelmäisiä makuja ja lantiota keinuttavia rytmejä tarjoileva baari. Jotain uutta? Siltä kuulostaa.
Muutaman viikon päästä piipahdan Richard Mc Cormickin ja Ville Relanderin nimellä mahtailevan The Cock-ravintolan antia nuuhkimassa entisen Kellarikrouvin tiloissa Kasarmintorilla. Mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, jotain hauskaa on tiedossa. The Cock myöskin palvelee asiakkaita -jos ei nyt ihan kellon ympäri – niin aamusta iltaan. On aamiaista, lounasta, dinneriä ja drinksuja. Hyvä, hyvä!
Ja koska kevätauriko saa iloiseksi ja nälkäiseksi, tässä herkulliset sliderit eli kotoisammin minihampparit upeanmakuisella lohipihvillä.
- 500 g lohta jauhelihaksi jauhettuna
- 2 tl Dijon-sinappia
- 2 tl sormisuolaa
- pari rouhausta valkopippuria
- 1 valkosipulin kynsi
- 2 rkl ruohosipulia tai kevätsipulin varsia hienonnettuna
- 1/2 tl aasialaista kalakastiketta
- 1 muna
- 3/4 dl täysjyväkorppujauhoja
- Sekoita kaikki ainekset ja anna taikinan hieman vetäytyä. Leivo taikinasta 12 pientä pihviä, paista kypsiksi voissa ja oliiviöljyssä.
- 2 dl maitoa
- 2 rkl kuivahiivaa
- 1 tl ruokosokeria
- 1 tl suolaa
- 2 munaa
- 5, 5 dl spelttijvehnäauhoja
- 2,5 dl täysjyväistä spelttijauhoa
- 1/4 dl oliiviöljyä
- keltuainen sämpylöiden voiteluun ja seesaminsiemeniä koristeeksi
- Lämmitä maito hieman kädenlämpöä kuumemmaksi. Lisää sokeri ja suola ja anna seoksen kuplia noin viiden minuutin ajan. Lisää kanamuna, sekoita hyvin. Lisää jauhot erissä, lisää viimeiseksi oliiviöljy. Vaivaa taikinaa vajaan 10 minuutin ajan ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta 25 pientä slidersämpylää.
- Sämpylöitä kannattaa tehdä kerralla kaksinkertainen annos. Ylimääräiset voi pakastaa ja säästää seuraavaan herkutteluhetkeen, jolloin ei tarvitse kuin paistaa sämpylöiden väliin makoisat pihvit.
Kun grillakausi pian alkaa, niin näitä samoja slidereita voi tehdä ihan sellaisina kunnon koon versioina grillissä. Näillä kun grillikauden korkkaa ja napsauttelee auki pari hedelmäistä kaljaa, niin saa naapurit vihreäksi kateudesta.
Hmm..jokohan kaupungin terassit on auki, kun aurinko näin paistaa suloisesti?