Pohjaton kesäkurpitsapiirakka on älyttömän helppo, äärettömän hyvä ja juuri passeli esimerkiksi syksyn ylioppilasjuhlien tarjottavaksi.
Havahduin juuri, että syksyn yo-juhlat ovat aivan nurkan takana. Ja toisaalta nyt kesäkurpitsat pukkaavat satoaan ja kesäkurpitsaherkkuja väsätään. Kun nämä kaksi asiaa yhdistää, valmistetaan ylioppilasjuhliin herkullisia suupaloja kesäkurpitsasta eli pohjaton kesäkurpitsapiirakka. Piirakka on gluteeniton eli myös siksi hyvä valinta juhliin, koska piirakkaa passaa myös keliaakikoille. Kasvisversio piirakasta syntyy jättämällä pekoni pois.
Tein tämän piirakan halkaisijaltaan 30 senttiseen piirakka vuokaan, mutta tupla-annoksella piirakan voi tehdä pellille ja leikata jäähtynyt piirakka cocktailpalojen kokoisiksi. Näin itse olen tehnyt, kun pari vuotta sitten valmistujaisjuhlat järkkäsimme. Tällöin tarjolla oli pohjaton lohi-mangoldipiirakka. Tämän pohjattoman kesäkurpitsapiirakan piirakan rakenne on pehmeä, mutta kuitenkin jäähdyttyä napakka eli terävällä veitsellä piirakasta saa tosi kivasti leikeltyä suupalan kokoisia neliöitä tarjolle.
Jos tarjoilet pohjattoman kesäkurpitsapiirakan ateriana, niin siitä riittää mainiosti kuudelle nälkäiselle. Lisukkeeksi riittää vihreä salaatti varsisipulilla, silputuilla herneenpaloilla ja vinegrettikastikeella ranskalaisen bistron tyyliin.
POHJATON KESÄKURPITSAPIIRAKKA
vuoka: halkaisija 30 cm
Viinisuositus:
On jo pitkään pitänyt blogissa mainita, että nyt älä kulje onnesi ohitse. Alkon erikoiserissä on heinäkuussa tullut tarjolle kaksi Loiren laakson Chinon-apellaation punaviiniherkkua tarjolle. Chinoneja voi kuvailla raikkaiksi, syksyisen kuulaiksi ja tanniinisiksi ruokaviineiksi, täyteläisiä ja raskaita ne eivät ole koskaan. Omaan suuhun Chinonit maistuvat hauskan kalkkisilta tai jopa lyijykynämäisiltä, sillälailla hyvällä tavalla.
Chinonit ovat niitä viinejä, joista suurin osa menee Pariisin bistroihin tarjolle. Tästä syystä näitä ei pilvin pimein ole Alkossa ollut tarjolla, mutta nyt ihan kaksin uusin kappalein. Ja huippua – molemmat ihan todella makoisia ruokaviinejä. Sillä ruokaviinejä Cabernet Franc-rypäleestä valmistetut Chinonit nimenomaan ovat. Viileitä, niukkaeleisiä, mutta ah, niin herkullisia simppelin ranskalaistyyppisen ruoan kanssa. Tämä piirakan kanssa suosittelen näitä kahdesta iisimpää, hedelmäisempää ja lempeätanniinisempaa viiniä eli Domaine de Noiré Elégance Chinonia, 19,98 euroa.
Paul Buisse Chinon , 18,99 euroa, taas on niukkaeleisempi ja tiukkapiposempi punaviini, kivan kuulas tämäkin ja tätä ostin muutaman pullon varastoon syksyn tartarillallisia odottamaan. Myös roseeksi jätetyn ja yksinkertaisesti valmistetun Black Angnus -pihvin kanssa tämä viini meni moitteettomasti.
Chinonit ovat Chiantien lisäksi suosikkiruokaviinejäni. Ne ovat mutkattomia, mutta eivät kuitenkaan ylihelppoja, vaan luonteikkuutta löytyy. Nyt vain peukut pystyyn, että nämä helmet jäävät pysyvästi Alkon tarjontaan.
Muita herkkuja juhliin:
Hedelmätarjotin
Mansikka-vuohenjuustopiirakka
Mätisipsit
Gluteenittomat suupalat eli lohi-bataatticrostinit