KAUPALLINEN YHTEISTYÖ/BECEL
Kyllä yksi uusi kurpitsarisottoresepti pitää kerran syksyssä tehdä. Niin tein nytkin. Tällä kertaa keventäen ja korvaten voin Becelin juoksevalla kasvisöljyvalmisteella – jota muuten usein käytän risotoissa. Ja kun on taito hyppysissä, niin kukaan ei todellakaan kysele voin perään.
Olen varmaan jo miljoona kertaa toistanut, että risotto on yksi lempiruoistani ja että risoton tekemisessä olen ihan ässä. Ja kuka tahansa voi olla. Ei risotossa ole kuin muutama kikka, joita noudattamalla pääsee upeaan lopputulokseen.
Ykkösasiana voi pitää sitä, että risoton tulee olla valuvaa, se leviää lautaselle kuin kastike konsanaan. Jos pystyt lusikoimaan risottosi keoksi lautaselle, jotain on mennyt pahasti pieleen. Tällainen risotto on kuiva ja riisistä uupuu hyvä purutuntuma, al denteksikin tätä kutsutaan.
- 1 (n. 800 g) myskikurpitsa
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 tl sormisuolaa
- 3 salottisipulia
- 2 rkl Becel Original Juokseva kasviöljyvalmistetta
- 2 dl carnaroliriisiä
- 2 dl valkoviiniä
- 8 dl kasvislientä
- ripaus muskottipähkinää
- 1 tl sormisuolaa
- 1/2 dl Becel Original Juokseva kasviöljyvalmistetta
- 100 g vanhaa goudaa raastettuna
- mustapippuria myllystä
- 10 salvianlehteä
- ½ dl oliiviöljyä
- Leikkaa myskikurpitsa kuorettomiksi lohkoiksi ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle öljy ja mausta. Kuori salottisipulit ja lohko ne, lisää pellille.
- Kypsennä kasviksia 200 asteessa uunin keskitasoa alemmalla tasolla 25-30 minuuttia, kunnes kurpitsat ja sipulit ovat pehmenneet.
- Ota muutamia kurpitsalohkoja erikseen koristelua varten. Soseuta loput kasvikset sileäksi soseeksi ja siirrä sivuun.
- Kuumenna rasva kattilassa ja lisää riisit sekoittaen. Nosta lämpöä ja kuullotas riiisi. Kaada kattilaan viini ja laske lämpöä.
- Sekoita koko ajan ja kun viini on imeytynyt riisiin, lisää 3-4 dl lientä sekä 2 dl kurpitsasosetta. Kypsennä risottoa sekoittaen ja lisää nestettä ja kurpitsasosetta, kunnes riisi on juuri ja juuri kypsää.
- Siirrä kattila levyltä ja sekoita joukkoon ripaus muskottipähkinää, sormisuola, Becel sekä raastettu gouda. Peitä kannella ja anna risoton vetäytyä.
- Kuumenna paistinpannussa öljyä ja friteeraa siinä nopeasti salvianlehdet. Koristele risotto kurpitsalohkoilla ja salvian lehdillä. Rouhi päälle mustapippuria.
Juokseva kasviöljyvalmiste toimii paistamisessa, leipomisessa ja käytännössä kaikessa mahdollisessa ruoanlaitossa. Ja luonnollisesti tänä Becelin juokseva kasviöljyvalmiste sopii niin laktoosittomaan kuin vegaaniseen ruokavalioon ja keventäjille. Itse siirryin käyttämään pääsääntöisesti kasvirasvoja joitain vuosia sitten kohonneiden kolesteroliarvojen takia – tämä työ – ja tyydyttymättömiin rasvoihin vaihtaminen teki ihmeitä kolesteroliarvoille jo kolmessa kuukaudessa.
Toinen kiva kikka tuoda kurpitsarisottoon makua kurpitsaisuutta monella tapaa, on paahtaa kurpitsanlohkot etukäteen, soseuttaa osa ja sekoittaa sose risottoon, mutta säästää risoton päälle muutama lohko herkulliseksi paahtunutta kurpitsaa. Salvian ja kurpitsan makupari on myös oiva, joten paahdettu kurpitsarisotto viimeistellään rapeaksi friteeratulla salvialla.
Syntyi ihana risotto näin kurpitsaa paahtaen. Maku on syvempi ja kermaisempi kuin jos kurpitsan paloja vain lisätään risottoon tai kurpitsa keitetään ja soseutetaan risottoa varten. Ja vähemmällä vaivallakin tämä kurpitsarisotto syntyy kuin supersuosituksi reseptiksi noussut maailman paras kurpitsarisottoreseptini. Tuossa reseptissä kun salottisipulitkin kypsennetään pehmeäksi soseeksi, joten siinä on hommaa hitusen enemmän. Ihanaa toki tuokin, mutta perinteisempi.
Viinivinkkinä heitän tälle suolaisen makoisalle risotolle viinin Alsacen suunnalta. Jean Biecherin Pinot Gris Réserve Bio on herkullisen hedelmäinen ja aavistuksen verran hunajainen Pinot Gris. Paahdetulle kurpitsalle voi mainiosti sovitella tällaista puolikuiva valkoviiniä ja Alsacen suunnalta löytyy monia muitakin sopivia. Paahdetussa kurpitsarisotossa on luonnollisesti pieni makea takapotku, jota tällainen suunmyötäinen viini mukavasti komppaa. viinin hedelmäisyys taas raikastaa kokonaisuutta.
Tämä risotto on mitä mainiointa viikonloppuruokaa. Isänpäiväkin on sopivasti ovella, joten kurpitsaostoksille, tsop, tsop!
Ja mikäli muita risottovinkkejä kaipaat, niin näitä lempiruokiahan piisaaa:
Tattirisotto
Suppilovahverorisotto
Punajuuri-spelttirisotto
Kesäkurpitsa-kinkkurisotto
Basilikarisotto
Persimonrisotto
Chorizorisotto
Uunirisotto kurpitsasta
Risotto kvinoasta eli kantarellikvinoatto
Hummeririsotto