Lohirillette. Kermainen, maukas ja kielen se vie. Näin voi kuvailla tätä joulun parasta kalatarjottavaa.
Olen tänä vuonna ollut innostunut rilleteistä. Keittiössä on syntynyt tätä ranskalaisesta keittiöstä tuttua, pateen tyyppisestä herkkua niin perinteisestä raaka-aineesta eli possusta, mutta myös ankasta kuin lohestakin.
Yllättäen lohi veti tässä pisimmän korren. Silkkisen kermainen lohirillette on täydellistä maultaan ja siitä syntyy hieno alkuruoka, kun sen kvenelliksi pyöräyttää. Myös perinteisesti leivän päällä nautittuna se on varsinainen herkku.
LOHIRILLETTE
6 hengelle
300 g lohifileetä
200 g kylmäsavulohta
½ tl suolaa
½ tl valkopippuria myllystä
¼ – ½ tl caynnepippuria
2 tl sitruunan mehua
2 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
100 g voita
2 rkl oliiviöljyä
Pinnalle oliiviöljyä
Höyrytä lohi juuri ja juuri kypsäksi. Riko rakenna haarukalla, poista ruskea rasva. Kuutioi kylmäsavulohi, poista ruskea rasva. Sekoita kalat kulhossa keskenään, mausta ja lisää sitruunan mehu ja lehtipersilja.
Sekoita huoneenlämpöinen voi ja oliiviöljy keskenään. Lisää rasvat kalaseoksen joukkoon. Painele rillette tiiviisti lusikalla puhtaaseen lasipurkkiin. Peitä pinta oliiviöljyllä ja nosta jääkaappiin maustumaan vuorokaudeksi. Lohirillette säilyy hyvänä jääkaapissa muutaman päivän.
Viiniksi lohirilletelle suosittelen kypsän hedelmäistä ja leveää chardonnayta, joka tuo ryhtiä tähän herkullisen kermaiseen kalaherkkuun. Oma valintani alkupalana tarjoiltavalle rillettekvenellille on ranskalainen, kypsän hedelmäinen Mersault. Yleensä ottaen burgundin kypsän hedelmäiset valkoviinit ovat mainioita kumppaneita tälle kermaisella herkulle.
Joseph Drouhin Meursault on tyylikäs – toki hintavakin – valinta lohirilletelle. Hedelmäisen viinin hapot leikkaavat lohirilleten rasvaisuutta ja tasapainottavat kokonaisuutta mukavasti. Maussa on kevyesti tammen aromeja.
Omassa joulupöydässäni kalat ovat isossa osassa, mutta tarjottavien joukossa on selkeästi ollut lohirilleten mentävä aukko.
Tämä asia korjataan tänä vuonna ja lohirillettepurkki purjehtii joulupöytään.
Huominen joulkukalenterin luukku aukeaa vain instagramissa, joten klikkaa sinne tykkäilemään!
Muita kaloja joulupöytään:
Puolukkajauheella graavattu lohi
Juuresröstit lohella
Lohi-bataatticrostinit