Koivut ovat hiirenkorvilla. Siitepöly värjää kaiken keltaiseksi. Kyllä, vapputunnelmaa on jo ilmassa.
Vappuna tarjoilujen pitää hoitua näppärästi. Siispä pari salaattia, itsetehdyt munkit ja kuplivaa. Nämä eväät kun käärii pakkausista esille piknicillä, niin ympärillä vihrtää muukin kuin orastava nurmi.
Tämä kvinoapohjainen salaatti on kuulkaas aivan lyömätön. Olen testannut sen muutamaan otteeseen sekä noutopöydän tarjottavana isolle porukalle että grilliruoan kanssa ja totesin, että toimisi myös hienosti vappupiknicin eväänä.
Kvinoan voi keittää edellisenä päivänä ja loppu sujuu käden käänteessä seuraavana aamuna. Näyttävä, kesäinen ja täyttäväkin salaatti kvinoan ansiosta.
- 1,5 dl keittämätöntä kvinoaa
- 10-12 mansikkaa
- tuoretta basilikaa
- 150 g vuohenjuustoa
- 1 rkl vaaleaa balsamicosiirappia
- 1,5 rkl sitruunanmehua
- 1,5 rkl oliiviöljyä
- 1/4 tl sokeria
- hyppysellinen suolaa
- Keitä kvinoa ohjeen mukaan. Silppua runsas kourallinen basilikanlehtiä ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa mansikat pystysuunnassa neljään osaan. Murenna vuohenjuusto paloiksi. Sekoita kastikeainekset. Kokoa salaatti isoon laakeaan tarjoiluastiaan ja valuta kastike päälle tai pakkaa salaatti mukaan vappupiknicille.
- Tästä tulee neljälle juhlijalle lisukesalaatti.
- bresaolaa
- muutama lehtikaalin lehti
- pecorinojuustoa
- paahdettuja hasselpähkinöitä
- hyvää oliiviöljyä
- tummaa balsamicosiirappia
- Paahda kourallinen hasselpähkinöitä kuumalla pannulla koko ajan sekoitellen niin, että kuoret tummuvat ja alkavat irrota. Anna jäähtyä ja pyörittele kuoret irti käsin. Rouhi pähkinöitä pienemmiksi.
- Asettele bresaolaviipaleet laakealle lautaselle. Silppua lehtikaalin lehdestä ohuita suikaleita ja asettele suikaleet bresaolaviipaleiden päälle. Raasta päälle maukasta pecorinojuustoa, koristele hasselpähkinämurskalla ja valuta vielä päälle oliiviöljyä ja balsamicosiirappia.
- Niin helppoa, niin hyvää! Tämä sopii mainiosti kvinoa-vuohenjuustosalaatin kanssa noutopöydän tarjottavaksi.
Jälkkäriksi paistellaan tietysti munkit tai munkkirinkilät appelsiinisokerilla.
Kuplivaksi nappaisin mukaan jonkun kivan kuplivan, kuten Pongrantzin raikkaan rosékuoharin, Ruinartin shampanjan tai rapsakan kuivan Codorniu Ecológica cavan. Kaikki rapean kuivia ja kelpoja vappukuohuvia.
Värikkäitä vappupalloja, herkullisia vappuheilasteluja ja maukkaita munkkeja kaikille! Viettäkää railakas, maukas juhla!