No, enhän sitä voi muistaa. Mutta jonkunen aika siitä jo on.
Mutta kai tässä rakkaudesta voi puhua, kuin voisin kuvitella muuttavani sinne. Heti Espoon ja mökkipitäjän jälkeen. Tampereella on aina niin mukavaa.
Kukkia ja hurvittelua. Aurinkoa ja ukkosta.
En aio nyt vuolaasti kertoa, mitä kaikkea parin päivän Tampereen reissullani tein. Lihaisa juttu tästä tulee, mutta heitän tärpeiksi Tornadon Särkänniemessä – paras vekotin, missä olen koskaan ollut ja olen jos jonkinmoisessa häkkyrässä päätä laittanut sekaisin. Kolme kertaa perä jälkeen kun kiljuu matkan läpi, kurkkuun alkaa sattua.
Tärppi kaksi on mukavalla tavalla miehekäs ravinteli Huber ja mainitaan vielä staili Tila & Ihme-sisustusliike sekä ravintola Piemonten maukas lounas raakamakkaroineen (Neljän vuodenajan kokkien väsäämiä) ihanan toscanalaisen kyydittämänä.
Tampereen tuorein Scandic-hotelli Tampere Station toimi majapaikkana ja on kaikin puolin toimiva majoituspaikka. Raikas ulkoasultaan ja sijainti erinomainen. Kesäbonuksena viihtyisä ja iso ulkoterassi, jossa voi myös aamiaisen nauttia.
Muutama vuosi oli siitä vierähtänyt, kun olen viimeksi Tamperetta tallannut. Ja ensimmäinen, mikä tuli polttavan kesäisenä päivänä mieleen, oli se, että kesäinen Tampere on kuin iloinen Amsterdam. Ei ehkä ihan yhtä höyrypäisen riemukas kaikkine Damin lieveilmiöineen, mutta herkullisen eloisa ja kiinnostava kaupunki kuitenkin. Kaikki kompaktisti kävelyetäisyyden päässä. Ja se ravintolatarjonta!
Suuntaa tänne askeleet.
Tampereella käydessä on vaikea valita, mihin suuntaa syömään, sillä kiinnostavia paikkoja on useampia tarjolla. Ja juuri sellaista bistromeininkiä on tarjolla Helsinkiä runsaammin. Sellaista rentoa, kivaa syömistä ilman turhaa pönötystä.
Emmin muun muassa ravintola Berthan, Tuulensuun, Neljän vuodenajan ja Huberin väillä. Näsinneulakin kävi maisemien vuoksi mielessä. Mutta jotenkin polttava helle sai valitsemaan rennon pihvipaikan. Ja nyt kyllä tuli valittua aivan napakymppi! Mikä ravintola! Olin aivan myyty.
Lihakoukku. Ei mulla muuta.
Hei,oottakas nyt vähän!!
Ylikypsien ystäville.
Huberin koko konsepti keskittyy lihaan. On riiputettua prime ribsiä, porterhousea, T-bone steakia ja mureaksi haudutettua nautaa ja possua. Niitä voi sitten porukan koon mukaan ostaa vaikka useampaa plaatua tarjolle ja päästä näin maistelemaan erilaisia piffejä. Näin teimme. Simppleitä lisukkeita ja kastikkeita tilattiin myös pöytä täyteen ja sitten herkuteltiin.
Kaikki lihat olivat todella maukkaista. Itse tykästyin etenkin porterhouseen, koska T-bone steakit ovat kesäsuosikkejani. Sen kanssa vähän valkosipulivoita ja kolme kertaa kypsennettyjä ransiksia. Oi voi. Hyvää on, toteaa tällainen lihansyöjäkasvi.
Jälkkärikin maistui.
Palvelu oli mutkatonta ja osaavaa, paikka on staili ja makoisia viinejä sai myös laseittain. Jos nyt oikein kaivamalla kaivaa jotain krittikinpoikasta, niin punaviini oli hieman liian lämmintä, johtunee trooppisesta ilmastosta myös ravintolan sisällä näillä helteillä. Ja porterhousen sisäfileosio olisi voinut olla hieman roseempi. Mutta eihän täydellinen koskaan olekaan kivaa.
Kuka tekisi tällaisen ravintolan Helsinkiin? Olisi oitis vakkariasiakas. Pitääkö sitä mennä Tampereelle asti, että osataan ottaa ja olla vähän rennosti? Helsingistä vielä(kin) uupuu se aito bistromeininki. Bistro-nimisiä paikkoja putkahtelee, mutta lautasella edelleen niitä vaahtotäppiä ja pilkkuja, ei ole bistroa ei. Taitaa stadilaiset chefit olla liian kunnianhimoisia?
Mene ja tiedä, mutta Tampere rulez!
