Lupolon kolme kovaa luuta ovat ottaneet ison askeleen. Entinen Lostari on väännetty ja käännetty ravintola-baari-bilepaikkakonseptiksi. Mitähän siitäkin voi tulla?

Sataa, sataa ropisee. Sumu kiertyi kaupunkiin. Neljän hengen seurueemme marssii kohti Annankatua. Mikä peikkojen keli. Voisin vaikka jäädä vain kameran kanssa kahden tänne ulos. Mutta tuore ravintolatapauksin kiinnostaa. Tres Bones, here we come!

Siinä missä Lupolo on pikkiriikkinen ja symppis korttelikapakka, Tres Bones on tilava, meluisa ja menevä ravintola nuorine, haparoivine tarjoilijoineen. Odotukset olivat korkealla. Lupolon tunnelmaa ja ruokaa on vaikea ylittää.

Tres Bones on trendikäs ja kiva, avarakin. Ainoastaan ruokalijaväki herätti kummastusta. Porukka oli todella nuorta, alle kolmekymppistä, mitä? Mutta asiaa hetken tuumailtuamme ymmärsimme, että kun alakerran bileluola myöhemmin illlalla avataan, on hyvä olla jo hollilla. Ovella nimittän jo kymmenen jälkeen hytistään jonossa. Ensin siis sivistynyt ruokailu viineineen ja sitten rymytään kello neljään. Luullakseni?

Ruokalista on napakka ja kiinnostava. Yritimme neljän hengen porukallamme valita ruoat niin, että maistamme mahdollisimman paljon eri vaihtoehtoja. Alkuruoissa onnistuimmekin eli testasimme punajuuri-fetan, nautacarpaccion ja etanat. Kuumat ja rasvaiset etanat vetivät pisimmän korren. Kerrassaan herkullista. Punajuuri-feta oli sitä itseään eli punajuurta ja fetaa. Annoksen valinnut ei revennyt riemunkiljahduksiin kuitenkaan.  Nautacarpaccio couscouseineen näytti kauniilta, maku kuulemma ei yltänyt aivan ulkonäköön asti. Suolako puuttui? Höh.

Pääruoissa olimme valitettavan yksimielisiä: kaikki yhtä lukuunottamatta halusivat testata 12 tuntia haudutettua possunniskaa, yksi sentään otti kalalankun. Possuannos oli ISO! Ja maukastakin maukkaampi. Ehkä näin naisnäkökulmasta maa-artisokkamuusia oli hieman yli tarpeen. Mutta yhtä kaikki, annos oli suussa sulava, possu oli pehemää ja fenkoli raikasti kokonaisuutta. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon superrapeaksi paistettu priimatuore kampasimpukka possukaisen kyljessä. Näin mä haluan possuni. Jatkossa. Aina.

Jälkiruokia oli tarjolla kolme. Kokeilimme puolukkaa ja valkosuklaata sekä suklaata ja pähkinää. Rakastin puolukka-annostani, hapanta ja makeaa, pehmeää ja kovaa – samassa paketissa. Niin kuin kuuluukin. Sain maistiaisen suklaa-pähkinäannoksesta, johon toivoin hieman makeutta lisää.

Kokonaisuudessaan ruoka on rentoa, ulkonäöltään krouvimpaa ja himpun verran tavallisempaa kuin Lupolossa, mutta kokonaisuus oli onnistunut. Ei jää käynti viimekseksi.

Todennäköisesti tulen notkumaan myös baarin puolella, sillä ihan sen viimeisen silauksen illalle toi mielettömän hieno viinilista. Nyt listalle oli koottu oivaltavasti pelkästään naisten tekemiä viinejä. Ja millaisia viinejä!

Oli Parés Baltàa, Bouzyn rapsakkaa shampanjaa, rosenväristä puolukkaista herkkua, Anthos Passitoa. Oli suorastaan synti valita yksi pullo koko dinnerille, sillä lista kuhisi herkkuja.

Omistaja totesikin, että lista on tehty aikalailla heidän omien mieltymystensä mukaan. Hyvät on mieltymykset! Ei voi muuta sanoa. Hienoa, kerta kaikkiaan. Ainakin mut lista vakuutti niin, että saatan suunnata Annankadulle viinilasilliselle erään toisen vakioviinibaarin sijaan, kun viinihammastani kolottaa.

Ei voi muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää Tres Bonesille. Toivottavasti ravintola on ja pysyy, ainakin edeltäjäänsä kauemmin. Yhtään ei voi tässä mökkihöperöityä, sillä Helsingin ravintolamaailman syntyy vauhdikkaaseen tahtiin toinen toistaan mielenkiintoisempia kuppiloita. Ja isona plussana tietysti se, että viineihin kiinnitetään hienosti huomiota. Ei se ole sama, mitä sillä viinilistalla lukee.

Mutta kylläpä ruokaentusiastin nyt kelpaa. Nähdään siis tiskillä, ystävät, siellä Tres Bonesissa!

Tai vaikka jossain näistä muista mukavista:

Lupolo
Toca
Sandro -arvostelu tästäkin tulossa, huippumesta, nimittäin
Vin Vin
Muru
Pastis
Latva
Viikonloppu Helsingissä