Tai vaikka koko säkillinen. Nyt on varaa, mistä valita.
Joulupöytäämme istuu tänä vuonna 14 henkeä, toisin yksi vieras pötköttelee kantokopassa. Kiivaan joulupukkirumban jälkeen vieraille maistunee kupillinen kahvia ja palanen joulua. Aavistuksen kinuskilta maistuvan piparkakkukakun muodossa. Nyt ostoksille ja kakku testiin!
Sitä ei voinut olla huomaamatta, kun Punnitse ja Säästä Kamppi* avasi liikkeensä linja-autoaseman kupeeseen. Isoista lasi-ikkunoista kun näkee suoraan sisälle myymälän laajaan valikoimaan.
Itse olin liikkeessä kuin lapsi karkkikaupassa. Tällaiselle super- ja täysjyväruokaan hurahtaneelle kauppa on oikea aarreaitta. On täysjyvätuotteita, spelttiä, kvinoaa, kuivattuja marjoja. On luomua ja reilua kauppaa, superruokia ja suklaata. Irtomyynnistä saa pussittaa itselleen kaikkea jännittävää: mm. pähkinöitä suolalla ja ilman, siemeniä, kuivattuja hedelmiä ja vihanneksia, riisejä, jauhoja ja erilaisia herkkusekoituksia.
Laajan irtomyyntivalikoiman lisäksi hyllyiltä löytyy kattavasti erilaisia jauhoja ja mausteita (mm. saksanpähkinä-, speltti- ja kookos), öljyjä, kahveja ja teetä irtona ja pusseissa. Tarjolla on myös erikoisempia leivontatuotteita (mm. kaakaonibsejä, Bourbon-vaniljaa tankoina, tahnana ja uutteena, punajuurijauhetta, appelsiini- ja ruusuvettä ja kookosrasvaa).
Tuotteet ovat hyvin kaikkien saatavilla, sillä Punnitse ja Säästä-ketjun liikkeitä löytyy joka puolelta ympäri Suomea. En muuten tiennyt, että ketju on ollut jo näin kauan Suomessa. Ensimmäinen liike avattiin nimittäin Tampereelle jo vuonna 1995.
Ostoskoriini päätyi kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Ja ainekset tähän näyttävään ja jouluiseen leivonnaiseen.
- 2,5 dl spelttijauhoja
- 1,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
- 1 tl soodaa
- 3 tl piparkakkumaustetta
- 1/2 tl muskottia
- 1 tl kardemummaa
- 1/2 tl vaniljapulveria
- 4 munaa
- 2,5 dl tummaa ruokosokeria (myös fariini- tai tavallinen sokeri käy)
- 1,5 dl kookosöljyä tai voita (150 g)
- 3/4 dl kermaa
- 400 g tuorejuustoa
- 1 prk konsendoidusta maidosta tehtyä toffeeta
- n. 2 dl paahdettuja kookoshiutaleita
- tupsaus kanelia
- Voita vuoan voiteluun ja koppujauhoja tai mantelijauhoja jauhottamiseen.
- Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Lisää vuorotellen jauhoja (joihin olet sekoittanut mausteet ja soodan) sekä kermaa ja kookosrasvaa. Sekoita kevyesti nostellen. Voitele ja jauhota (mantelijauholla tai korppujauholla) halkaisijaltaa 18,5 cm vuoka ja kaada taikina vuokaan.
- Paista kakku uunin alaosassa 175 asteessa n. 50 minuutin ajan.
- Tee vielä tikkutesti eli kokeile kypsyyttä hammastikulla. Kakku on kypsä, kun taikinaa ei enää tartu tikkuun.
- Kakun kypsyessä valmista täyte. Vatkaa sähkövatkaimella purkillinen tiivistetystä maidosta tehtyä kinuskia tuorejuuston joukkoon, mausta kanelilla ja laita seos jääkaappiin vetäytymään.
- Kun kakku on valmis, leikkaa se kolmeen osaa ja täytä välit juusto-kinuskiseoksella ja päällystä vielä koko komeus samalla seoksella. Koristele kakku paahdetuilla kookoslastuilla ja säilytä kakkua viileässä ennen tarjoilua.
- Kakku on mausteinen, rustiikkinen ja maukas herkku, josta riittää mehevä palanen n. 10-12 hengelle. Jos et ollenkaan pidä kookoksen mausta, voi koristella vaikkapa kakun piparkakkumurskeella tai paahdetuilla ja rouhituilla pecanpähkinöillä.
Ja jotta kaikilla olisi hyvä mieli ja jouluntuoksua kotona, arvon yhden 100 euron lahjakortin Punnitse ja Säästä-myymälöissä käytettäväksi. Vastaile tähän postaukseen viimeistään 15.12 sunnuntain aikana, niin olet mukana tämän herkullisen lahjakortin arvonnassa. Arvon voittajan 16.12 ja ilmoitan voittajan nimen sekä blogissani että Facebook-sivuillani.
*Yhteistyössä Punnitse ja Säästä-ketjun kanssa.
Taru says
Löysin blogisi ja P&S-ketjun melkein yhtäaikaisesti. Ketjun uusi liike oli noussut pystyyn juuri vakkarisalini viereen, ja pitihän sitä käydä ihmettelemässä treenin jälkeen nälkäisenä herkkulaareja. Ja niitä ne tosiaan oli! Suosikkini toistaiseksi (vaillinaisten kokeilujen jälkeen, lisää käyntejä odotettavissa paljon!) ovat kuivatut mansikat sekä lakut, joiden päällä on valkosuklaata joka maistuu vadelmalta. Kuulostaa oudolta, mutta jännittävän hyvää.
Arvonassa mukana, Taru-herkkulaari 🙂
Jotain maukasta says
No niin, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olet mukana arvonnassa 🙂
Andalusiana/ Andalusian auringossa- blogi says
voi kuinka kaunis kakku tulikaan! ja ihan ehdottomasti mukana arvonnassa! olis meinaan superruoalle tällä supersankarilla tarvetta!
Jotain maukasta says
Supersankari messissä 🙂
Annika says
Liike on vielä minulle tuntematon. Arvonnassa mukana!
Jotain maukasta says
Kannattaa tutustua, voin lämpimästi suositella. Ja maanantaina selviää, kuka pääsee shoppailemaan!
Siru says
Ihanan näköinen kakku! Punnitse ja säästä on meidän perheessä käännetty punnitse ja tuhlaa- niin paljon kaikkea ihanaa, että rahat häviää tosta noin 🙂
Jotain maukasta says
Huomasin saman itsekin siellä shoppaillessa – kun kaikkea haluaa kokeilla..
Martina says
Oijoi, kävin juuri kiertelemässä Punnitse&Säästä -liikkeessä ja vaikka mukaan tarttui jo kaikkea kivaa, haluan ehdottomasti lisää. Pakko siis kokeilla jos arpaonni suosisi. 🙂
minna says
Oooh, taitaa olla kokeilun arvoinen kakku. 🙂
Jotain maukasta says
No jo vain on :)!
Sanna-Maria says
Tätä kyllä pakko kokeilla! Kuulostaa ihanalta 🙂
Jotain maukasta says
Itsekin olin oikein tyytyväinen ideaa ja toteutukseen. Todella jouluinen tuotos!
Elina says
Tästä tulee mun joulupöytään jälkkärikakku. 🙂
Jotain maukasta says
Kiva kuulla!
Mervi says
Mikä sattuma?! Kävelin juuri Tapiolan keskustassa ja ihmettelin tämän Punnitse ja säästä liikkeen isoja saaveja, joissa hohti vaikka mitä ihanaa, isoja kuivattuja banaanilastuja ja vaikka mitä. Mielelläni menisin sinne ostoksille, siitä nauttisi moni muukin kuin mie 😉
Jotain maukasta says
Jep, näitä liikkeitä on tosi paljon! Ja olet mukana arvonnassa!
Ella says
Oijoi! Ihanan näköinen kakku 🙂 tuota voisi kokeilla ja viedä anoppilaan 😀 (ja se lahjakortti olisi paras joululahja ikinä :D)
Jotain maukasta says
Anoppi tykkää. Kakussa on perinteisen joulun maku!
Ilona says
Ehdottomasti mukana arvonnassa – Punnitse ja Säästä on yksi suosikeistani ja kotikulmilla.
Ja tuota kakkua on pakko päästä testaamaan! 🙂
Jotain maukasta says
Leipomishommiin vaan, siitä tulee jouluisa olo..
Katriina says
Maistuisi kyllä – meidänkin paikkakunnalle avautui P&S ja käytiin jo lasten kanssa tarkastamassa uusi karkkikauppa 😉 Toiselle pähkinä pussi ja toiselle kuivattuja marjoja, äiti saikin sitten maistella molemmista.
Anu says
Just mietin jouluaaton menyytä ja tää kakku kyllä taitaa päästä siihen 🙂 Ja innolla mukana arvonnassa – Punnitse ja säästä on ihan mun lempikauppa!
Jotain maukasta says
Tämä kyllä kruunaa joulupöydän. Ja olet mukana arvonnassa.
Heidi says
Punnitse ja säästä on jo muutaman vuoden ajan ollut mun ’karkkikauppa’ – sieltä ei koskaan poistu tyhjin käsin 🙂 Upean näköinen, ja varmasti myös makuinen, kakku. Ehkä ihan pakko leipoa tulevana vkonloppuna! 😉
Jotain maukasta says
Karkkikauppa on kyllä hyvä nimitys. Mä viihdyin siellä jopa pidempään kuin karkkikaupassa!
Riikka says
Oijoi, onpas herkullisen näköinen kakku! Löysin blogisi P&S:n Facebook-linkkauksen perusteella, ja täytyykin tutkailla tarkemmin.
Punnitse&Säästä-liikkeissä on tullut vierailtua jo useamman vuoden ajan, nyt varmasti vielä useammin kun työmatkan varrelle Pasilan asemalle aukesi yksi liike 🙂 Varmasti siis löytyisi käyttöä lahjakortille!
Jotain maukasta says
Tervetuloa tutkimaan reseptejäni, toivottavasti löytyy mieluisia!
Eeva says
Namskis, mukana 🙂
Jotain maukasta says
Hienoa!
Saija says
Oooh! Tämä kakku on pakko testata itsekin. Kiitos ihanista resepteistä, joista osa, kuten se täydellinen kesäkurpitsalasagne, ihanan helppo ja hyvä ruusukaali-pekonipeti kalalle sekä the one and only punajuuripesto, ovat vakiinnuttaneet paikkansa meidän keittiössä. Tämä blogi on aarre!
Jotain maukasta says
Wow, Saija, kiitos. Mahtavaa saada kunnolla palautetta resepteistä. Lukijat kuitenkin aika vähän kommentoivat sitä, että mitä ovat kokeileet ja mitä ovat tykänneet. Jatkuvasti jyrkässä kasvussa olevista lukijamääristä voi vain ounastella, että sisältö blogissa miellyttää. Ihanaa joulunodotusta sinne jonnekin!
Jaana says
Vaikuttaa herkulliselta! Pitääpä kokeilla, saisiko ohjeen vegaanistettua.
Jotain maukasta says
Hmmm..eiköhän se jotenkin onnistu 🙂
iitusan says
Niin ihana kakku! Tätä on pakko kokeilla, koska tykkään mausteisista kakuista ja kondensoitu maito on yksi suosikkituotteistani leivonnassa! 🙂 Punnitse ja Säästä avattiin muutama viikko sitten myös minun kotipaikkakunnalleni, ennen olen päässyt sinne vain reisussa ollessani. Kiva kun ei tarvitse enää hinata matkatavaroissa pähkinäpussukoita 🙂
Jotain maukasta says
Mä olen kanssa kondensoitu maito-fani. Käytän sitä jäätelöissä, toffeissa, leivonnassa ja tietysti siinä rakastamassani kurpoitsakahvissa 🙂
Anna pöysti says
Näyttää hyvältä! Punkkari on paras! (Lempinimi punnitse ja säästä -kaupalle 😀 )
Jotain maukasta says
Kyllä, Punkkari rulettaa!
Piia says
Näyttää taivaalliselta ja luultavasti myös maistuukin! Kokeiluun ehdottomasti!
Iida says
Maistuisi!!
Jotain maukasta says
Kiva :). Katsotaan, jos arpaonni suosii ja pääset ostamaan ainekset !
Nathalie Aurén says
Vauu, mahtavan näköinen! 🙂
Jotain maukasta says
Joo, itsekin tykkäsin, että komea tuli.
Sini says
Oih, kuulostaisipa hyvältä – voin nimittäin allekirjoittaa tuon lapsi karkkikaupassa -vertauksen, sillä olen itsekin aina innoissani tuolla. Lahjakortti siis tosiaan kelpaisi!
Jotain maukasta says
Kiva, oot mukana arvonnassa.
Ansku says
Oi, hyvältä näyttää! Ja Punnitse ja säästä on ihan lempparikauppa!
Jotain maukasta says
Ja maistuu kanssa, testiin vaan!
Nimetön says
mahtavia ohjeita, aivan pakko kokeilla! Punnitse ja säästä on lemppariliikkeeni <3
Jotain maukasta says
Paljon on ketjulla faneja, eikä kyllä suotta!
Nella says
Arvonnassa mukana! Näyttää herkulliselta tuo kakku, katsotaan josko saisin siitä vegaanisen version itselleni kehiteltyä. 🙂
Jotain maukasta says
Kerro, jos ja kun onnistuu!
mippu says
oi kun upeita, täytyy testata! Gluteenittomana pitänee myös yrittää 🙂
Jotain maukasta says
Meinasin itsekin laittaa osan jauhoista kookosjauhoina. Sitten vaan kermaa hieman enemmän.
Johanna says
Nam kun näyttää hyvälle! Onko tuo kinuskijuttukin ostettu punniste&säästä? En ollut ennen kuullutkaan.. Ja mukana arvonnassa:)
Jotain maukasta says
Kinuski ja maitotuotteet on normiruokakaupasta. Kondensoitua maitoa löytyy nykyään jopa Alepasta ja sen voi itse keitellä kinuskiksi, jos ei tätä valmiiksi kinuskiksi keitettyä kaupasta löydy. Mutta monista kyllä löytyy.
Omenamintun Hannele says
Herkullisen näköinen kakku! Punnitse ja säästä-myymälät ovat ihania ja mielelläni osallistun arvontaan, jos vaikka arpaonni suosisi.
Oikein mukavaa joulun odotusta Mari!
Jotain maukasta says
Kiitokset Hannele ja samoin, ihanaa joulunaikaa sinnekin keittiöön!
NoobaX says
Nyt tuli nälkä! 😛 Niin ja valtava pähkinähimo, johon tuo lahjakortti toisi ehkä pienen avun… 🙂
Jotain maukasta says
Niinpä. Pähkinöitä sieltä löytyy jos jonkinmoisia..
Heidi says
Oih, Punnitse & Säästä on aivan ihana kauppa! Sieltä löytyy monenmoista herkkua ja vielä terveellisiäkin ovat. Nami! 🙂
Q says
nam!! kuulostaa ja näyttää herkulliselta 🙂
Jotain maukasta says
Sanos muuta 🙂
Liisa says
Herkullisen näköinen kakku <3
Osallistun arvontaan. Kävin tällä viikolla äskettäin Porissa avatussa Punnitse&Säästä -liikkeessä, rakastuin valikoimaan totaalisesti!
Jotain maukasta says
Kiitos! Ymmärrän rakastumisesi 🙂
Nanne says
Aivan ihana kauppa ja todella hyvät valikoimat tuotteita muun muassa vegaaneille ja vilja-allergisille. Lahjakortti tulisi todellakin tarpeeseen, koska rakastan ruoanlaittoa ja terveellisten herkkujen napostelua. Myös herkulliset Pukan, Clipperin ja Numin luomuteet ovat vaillla vertaansa! 🙂
Terveisin jo lopettaneen Entressen P&S:n entinen työntekijä
Jotain maukasta says
Sanopa muuta, mahtavat valikoimat kerta kaikkiaan. Ja olet mukana arvonnassa.
Nimetön says
Punnitse&Säästä on ihan huippu ketju! Arvonnassa mukana 🙂
Jotain maukasta says
Hyvä juttu, maanantaina palataan asiaan!
Mari says
Oi, P&S on mun lempparikauppa. Aina sieltä lähtee mukaan jotain herkkua: Pähkinöitä, lakua, teetä, suklaata tai välipalapatukoita.
Tuota kakkua on kyllä aivan pakko tehdä joulupäiväksi kahvipöytään. Viime vuosina on ollut tapana kokeilla aina joku uusi jouluinen leivonnainen ja tämä näyttää niin herkulliselta.
Jotain maukasta says
Tässä kyllä yhdistyy joulun maut ja makeus hienosti. Ja onhan se näyttävä joulupöydässä.
E says
Herkullisen näköinen, täytyypä testata!
Jotain maukasta says
Ja helppokin se on tehdä eli ei muuta kuin testaamaan!
Siiri says
Kakut maistuu aina 🙂 Punnitse&Säästä on niin loistava kauppa!
Jotain maukasta says
Sanopa muuta, itsekin haluan muhkean kakkupalan lautaselle aina silloin tällöin.
Elppi says
Vautsi, kokeiltavahan tuota on! Vaikuttaa tosi hyvältä ja aineksetkin tuttuja, kaikkia noita on tullut Punnitse & Säästä:stä kotiin kannettua 🙂 Olisin myös mukana arvonnassa, jos vielä ehtii!
Jotain maukasta says
Hyvin ehtii mukaan, maanantaina arvotaan voittaja.
'Riikka says
Pikkujoulujen kakkutarjoilu on nyt löytynyt! Sen verran maittavalta ja herkulliselta resepti vaikuttaa! Foodgasm 😉
Jotain maukasta says
No hieno homma, sopiikin hyvin pikkujouluihin jouluntuntua tuomaan.
laura k says
arvonnassa mukana, kiitos!
Jotain maukasta says
Jep, mukana olet!
Paula Rönkkö says
Ihana kakku! Voi kun saataisiin pian liike tänne Kotkaankin.
Jotain maukasta says
Kiitokset :). Eiköhän liike Kotkaankin saavu, kun on niin laajalti jo muualla. Pidetään peukkuja!
Sinikka Tierna says
Tamperelaisena tunnen P&S-kaupan hyvin ja olen ollut asiakas tänne muutettuani, eli vuodesta 2002. Jes! 🙂
Jotain maukasta says
Tamperelaisi onkin jo hemmoteltu pisimpään, lucky you!
Anna says
Herkullinen kakku, täytyypä kokeilla! p&S on kyllä yksi lempparikauppojani, harmi vain lähinkin on hieman turhan kaukana , joten vierailut ovat harvassa, mutta sitäkin ihanampia.
aj says
Pähkinöitä ja kuivattuja marjoja olen enimmäkseen ostanut. Mukavasti on noussut uusia liikkeitä juuri omille reiteille, poikkean tulevaisuudessa varmaan useammin.
Eveliina says
Ihanan näköinen kakku! Täytyy kokeilla tuota ohjetta! 🙂
Noora says
Oi, mikä kakku! Löysin blogisi Punnitse&Säästä -Facebook-sivuilta, ja taidankin jäädä ihan vakiolukijaksi…:-) Huomasin itsekin Kampissa olleen uuden liikkeen, ja minulla taisi vierähtää tovi jos toinenkin ihmetellessä erikoisia ja herkullisia tuotteita, joten lahjakortille olisi kyllä suuresti käyttöä. Arvonnassa mukana!;-)
Jotain maukasta says
Kiva kuulla, Noora, että blogi vaikutti mieluisalta. Maananataina sitten arvotaan.
Anne says
Voisi maistuakin. Jyväskylään avattiin hiljattain myös tuo liike. Pitää joku pvä käydä siellä.
Jotain maukasta says
Suosittelen!
Jasmin says
Tuo lahjakortti olisi paras joululahja ikinä!
Jotain maukasta says
Pidetään peukkuja maanantaina sulle ja muillekin.
Olli says
Osallistun arvontaan.
Jotain maukasta says
Olet mukana.
Henna says
Vau miten upea kakku! Ei tarvitse miettiä mitä meidän joulupyödässä (ja aikaisemminkin 😉 ) syödään. Punnitse & Säästä on minulle kuin taivas vaikka vasta opettelenkin näiden superfoodien maailmaa, opiskelijalle tosin osa herkuista on välillä liian hintavia..
Jotain maukasta says
Kiitos kehuista :)! Onneksi irtomyynnistä voi ostaa vaikka ihan pienen määrän tuotteita, just omalle kukkarolle sopivan määrän.. Osassa kyllä oli musta edulliset kilohinnat.
sanni says
kondensoidulla maidolla ei voi mennä resepti vikaan!
Jotain maukasta says
Samaa mieltä, vahvasti. Mutta muista keitellä se toffeeksi ensin..
Riina J says
Meille Vaasaan avattiin tällä viikolla P&S mutta en ole päässyt siellä vielä käymään. Siskolleni olen ajatellut hakea sieltä lahjakortin lahjaksi.
Jotain maukasta says
Hyvä idea muuten tuo lahjakortti, kyllä siellä on jokaiselle jotain.
Kati says
Itsellä samanlainen karkkikauppa fiilis punnitse ja säästä kaupoissa, joten arvonnassa mukana!:)
Jotain maukasta says
Hyvä, hyvä!
Laura says
Oi onpa todella ihanan näköinen kakku! Tällainen piparinen joulukakkuresepti onkin ollut hakusessa ja pitää varmaan aloittaa kokeiluversion valmistus jo tänään 🙂
Jotain maukasta says
Tsemppiä valmistukseen – vaikka helppohan tuo on.
Kro says
Maukkaan näköinen kakku ja varmaan taivaallisen tuoksuinen. P&S myymälä tässä lähellä, voisi piipahtaa hakemassa raaka-aineet.
Jotain maukasta says
Joo, kyllä tällä joulun tuoksun kotiin saa.
Mira vierikko says
Kyllä maistuisi ja on aivan mahtavaa maistaa jotain uutt:)a ihanaa kakkua. Se tuo jotain:)n erilaista siihen juhla hetkeen
Jotain maukasta says
Näinpä. Ei siis muuta kuin leipomaan!
tuija tervo says
Aivan ihana kakku, arvonnassa mukana ja käyn iso-omenan liikkeessä yleensä ostoksilla
Jotain maukasta says
Kiitokset!
milja says
kiva kun poriin on tullut tuo punnitse ja säästä niin saa kaikkia herkkuja tehtyä 🙂
Jotain maukasta says
Onko se jo kauan ollut siellä?
Helinä Rinta-Pukkila says
Ko liikkeen vakkariasiakas 🙂
Jotain maukasta says
Liityn joukkoon!
Inka says
Mukana arvonnassa. Punnitse ja säästä on ihana kauppa, tännekin avautui syksyllä sellainen.
Jotain maukasta says
Ketju on siitä hyvä, että tavoittaa suomalaiset laajalti.
Noora says
Punnitse&Säästä ihan ihan mahtiskauppa 😛 pitää kokeilla tuota sun reseptiä!
Jotain maukasta says
Testiin, testiin vaan!
Rita says
Näyttää tosi hyvältä 🙂
Jotain maukasta says
Kiitokset!!
Milma says
No kyllä kelpaisi, sekä kakku että lahjakortti ! 🙂
Jotain maukasta says
Kakku on jo syöty, mutta kortin arvonnassa olet mukana 😀
Katariina says
Voi mikä kakku!! Nam! Olisipa mukavaa voittaa tuo lahjakortti, koska vierailen liikkeessä hyvin tiuhaan 🙂
Jotain maukasta says
Pidetään peukkuja, arvonta huomenissa!
Salamatkustaja says
Miten ihana resepti! Menee kokeiluun 🙂
(En ole mukana arvonnassa, vaikka tähän kommentoinkin. -> Asun ulkomailla.)
Jotain maukasta says
Herkkuhetkiä sinne :)!
Sanna Utunen says
Punnitse & Säästä on ollut suosikki liikkeeni jo vuosien ajan! Sieltä löytyy ihania herkkuja vegaaneille ja kasvissyöjille 🙂
Jotain maukasta says
Niinpä!
Miia says
Kakku näyttää todella herkulliselta. Punnitse ja Säästä- kaupassa on tullut asioitua monet kerrat, yksi lemppareistani.
Jotain maukasta says
Kiitos! Ja se on myös herkullinen!
Nimetön says
Viime viikolla aukesi punnitse ja säästä vihdoin Vaasassakin! 🙂
Kaisa Konttinen says
Viime viikolla aukesi punnitse ja säästä vihdoin Vaasassakin! 🙂
Jotain maukasta says
Jes!
Mirkku says
Kakku vaikuttaa todella herkulta. Täytynee testata jouluna, seuraksi sopii varmasti Paulig Gold lebel kahvi.
Jotain maukasta says
Kahvia kakun kanssa, ehdottomasti!
Maria says
Ensinnäkin mukava blogi ja upea kakku,joka menee meillä kokeiluun jouluna myös. P&S tuli minulle tutuksi kun se ensimmäisen kerran tänne Espooseen tuli Espoon keskustaan..aivan ihana kauppa,sieltä sain kuivahedelmät,diabeetikko urheilijan välipalapatukat,teet ja mikä ihaninta myös pyykinpesuaineet. Hetkellisesti panikoiduin kun kauppa yllättäen katosikin,mutta nyt se on avattuna kahteenkin paikkaan Espoossa…ihana aikuisen karkkikauppa,jossa ei tiedä mitä kaikkea koriinsa lappaisi =) arvontaa tullaan täältäkin mukaan
Jotain maukasta says
Kiitos kauniista sanoista ja toivottavasti kakku maistuu jouluna. Olet mukana superkivassa arvonnassa!
Hanna says
Ihana, upea kakku ! Pakko tehdä jouluksi…Tosin keliakian takia minun on hieman sovellettava jauhojen suhteen. Tattarijauho voisi ainakin korvata osan 🙂 Enpä olisi blogiisi muuten eksynytkään, mutta punnitse ja säästä sivuilla kehoitettiin kurkkaanmaan ja kommentoimaan niin pääsee osallistumaan lahjakortin arvontaan 😀 Ehdottomasti oli mukava löytää blogisi sillä olen kova kokkailemaan ja kokeilemaan aina kaikkea uutta ! Ihanaa joulun odotusta !
Jotain maukasta says
Heissan ja kiitos kehuista. Rphkeasti vaan kokeilemaan eri jauhoilla. Itsekin ajattelin laittaa joukkoon kookosjauhoja, mutta päädyin sitten spelttiin ja täysjyvään. Mutta varmasti onnistuu muillakin.
Mona says
Mahtavan näköinen kakku. Taidanpa testata jo tulevalla viikolla ja vien tarjolle naisporukalle jonka kanssa tapaamme viikoittain.
Jotain maukasta says
Kiva! Toivottavasti maistuu!
Annika says
Nam näyttääpäs hyvälle ja kuulostaakin kokeilemisen arvoiselta kakulta! (: mistä tuota vaniliapulveria saa?
Jotain maukasta says
Vaniljapuleveri on jauhettua vaniljatankoa ja sitä saapi juuri Punnitse ja Säästä-liikkeistä. Kuten myös vaniljatahnaa. Hommasin molempia kotiini, koska vaniljaa kuluu paljon ja vaniljajauhetta en juurikaan käytä, vaan aitoa tavaraa.
Katja Hallavuori says
Oi kyllä! Maistuisi moinen herkkuvoitto!
Jotain maukasta says
Mukana olet!
Laura Kontoniemi says
Upean näköinen joulukakku 🙂 Aion kokeilla aatoksi. Mistä reseptissä oleva kinuski? Löytyykö P&S hyllyiltä?
Jotain maukasta says
Ihan perusmarketista löytyy tuo kinuski eli on kondensoitdusta maidosta tehtyä kinuskia, yleensä niiden kondensoitujen maitojen vierestä löytyy..
Elli says
Herkullisen näköinen kakku! Punnitse ja säästä on lempiputiikkini, joten arvonnassa olen mukana!
Jotain maukasta says
Hyvä, hyvä, huomenna arvon voittajan.
Noora says
Aivan superherkullisen näköinen kakku! Tota on melkeinpä pakko testata!
Jotain maukasta says
Testiin vaan!!
Mira Palovuori says
Osallistun arvontaan!! 🙂
Jotain maukasta says
Mukana olet.
Suva says
Onpas kiva löytää uusi mielenkiintoinen ja kaunis blogi. P&S ketju on tuttu ja mielelläni käyn siellä. Joulun aikaan suosikkini on lumi- ja kanelimantelit. Yleensä ostan lakuja ja kuivattuja banaanilastuja.
Jotain maukasta says
Kanelimantelit on munkin suosikkeja. Ihania glögin kanssa tai suklaan kanssa..
Annina says
Uusia Punnitse&Säästä liikkeitä nousee, kuin sieniä sateella! Pasilan asemalla ihanasti treenimatkan varrelle, Kamppiin työmatkalle ja nyt Itikseen! Sinne voi tehdä pienen yhdenpysähdyksen matkalle vanhemmille. Ja sitten ihmetellään, minne rahat oikeen katosivat… 😀 Arvonnassa mukana 🙂
Jotain maukasta says
Hi hii, näipä! 🙂
Karoliina Hietamäki says
Maistuisi <3
Jotain maukasta says
Niin mullekin..taas!
Johanna says
Oi, mikä resepti, kokeiluun menee!
Jotain maukasta says
Kiva kuulla!
päivi tommola says
Ensi viikolla ystäväni vie minut tutustumaan kyseiseen kauppaan johon on itse aivan hurahtanut,jännäää!! Arvontaan osallistuisin minäkin 🙂
Jotain maukasta says
Varaudu shoppailuhimoon.. 🙂
Rita says
Arvontaan mukaan, kiitos! 🙂
Jotain maukasta says
Mukana olet!
marjo66 says
Poriinkin tuollainen ihme on avattu ja olis todella upeeta päästä sinne ”oikein rahan kanssa” katselemaan eikä jäisi pelkästän kuolaamiseksi 😉
Jotain maukasta says
No hyvä, nyt olet mukana koettamassa onneasi!
Annarita Koli says
Löysin eka kertaa blogiisi – täytyypä tutustua resepteihin! Ja osallistun ilman muuta arvontaan 🙂
Jotain maukasta says
Tervetuloa vaan, toivottavasti löytyy maittavia reseptejä!
Anne Ketelä says
Mahtava blogi…ja todella ihanaa, kun Vaasaankin saatiin Punnitse ja Säästä putiikki.
Jotain maukasta says
Wau kiitos ja kiva, kun tykkäsit!
anna says
oijoijoii, ompa herkullisen näköinen (ja varmasti makuinen) kakku 😛 mukaan arvontaan tietty 🙂 p&s on ihan suosikkiliike, olen niin iloinen että uutta ollaan juuri avaamassa kauppakeskukseen jossa itsekin olen töissä. saattaa joutua käymään…
johanna says
Kyllä maistuisi ♡ aivan ihanan näköinen ja kuuloinen. Ja kyllä vain punnitse ja säästä on kuin karkkikauppa 🙂
Selma says
Mahtava kakku! Tätä on tehtävä. Kiitos ideasta 🙂
Minskie says
Hyvältä kuulostaa, pakko testata. 🙂 Punnitse&säästä on herkuttelijan taivas, sieltä ei voi tyhjin käsin poistua. 🙂
bohemianmaggie says
Vautsi mikä kakku! 🙂 Löysin blogisi P&S FB:n sivun kautta. Arvonassa mukana.
Nimetön says
Juuri huomasin toissapäivänä kaupan , menen käymään viikolla paremmalla ajalla ostoksilla.
Ohikulkiessa näytti herkulliselta kaupalta. Arvonnassa mukana.
Emilia says
Kuulostaa ihanalta tuo porkkanakakku! Lahjakortti punnitse&säästä myymälään olisi täydellistä!
Miriam says
Tää kakku kuulostaa kertakaikkiaan hykerryttävän hyvältä! Pakko päästä kokeilemaan!
Kirsi Kalliomäki says
Palanen joulua maistuisi minullekkin ! Mukana arvonnassa!
Katariina says
Punnitse ja säästä on kyllä niin mainio kauppa! Olen niin tyytyväinen että omaan kotikaupunkiinkin avattiin juuri viikko takaperin oma putiikki. Tosin se on samalla vaarallista kun rahat hupenevat sinne vallan mystisesti 😀
Nimetön says
Kuulostaa herkulliselta 😛
EssiK says
Vaikuttaa todella herkullisen jouluiselta kakulta, joka on kaunis myös ulkoisesti. Pitääpä kokeilla! 🙂
Antti Nyman says
Tuosta kaupasta on tullut kyllä yksi suosikkikaupoista laajan valikoiman takia!
Vaahtera says
Kakku näyttää ja kuulostaa todella herkulliselta!
Jotain maukasta says
Sitä se kyllä oli
Piipa says
Punnitse ja säästä on kyllä oikea kultakaivos! Musta tuntuu, että aina kun on vähänkin kilahtanut rahaa tilille, on sitä pakko mennä tutkailemaan tuon kaupan valikoimaa. Ja silloinkin, kun on rahat ihan finaalissa, on ihana mennä fiilistelemään kaikkia itselle uusia juttuja ja liikkeen uutuuksia sekä suunnitella, mihin kaikkeen niitä voisikaan käyttää! Ja täytyy kyllä sanoa, että ainakin tuo piparikakun ohje kuulostaa herkulliselta! (:
Emmaaa says
Herkullinen ohje! Mukana myös arvonnassa 🙂
lyrtsi says
Täytyypä kokeilla. Tosin pitää muuttaa niin, että vehnäjauhot jäävät suurimmaksi osaksi pois ja korvata joillakin muilla jauhoilla. Syynä tähän herkkyyteni vehnäjauhoon. Myös ehkä vegaanisena voisin tätä kokeilla. Silloin tämä sopisi kaikille ystävilleni, myös viljavammaisille sekä hipeille. Hyvä ohje, pitää kokeilla jouluksi!
Jotain maukasta says
Monenlaisilla jauhoilla kakku onnistuu eli testiin vain.
ttt says
Huippu arvonta, mukana 🙂
Noora Ollanketo says
Mahtava kakku! Ja uusi punnari onihana herkkukauppa:)
Sanna says
Oi että, kuinka ihanalta tuo kakku kuulostaa! Täytyykin kokeilla sitä tässä joulun alla 😉 Kävin viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa Punnitse&Säästä Tornion liikemyymälässä, joka juuri viime tiistaina avattiin. Täytyy sanoa, että yksi lempikaupoistahan siitä kerralla tuli!!
Tofuhead says
Hyvän näköinen kakku, eikä varmaan olisi vaikea veganisoidakaan. Voisinkin kokeilla tätä seuraavan kerran kun on aihetta juhlaan. Jouluksi täytekakkua on mielestäni turha tehdä, koska silloin on niin paljon kaikkea muutakin syötävää.
Ja arvontaan osallistun tietysti myös.
Nimetön says
Punnitse ja säästä -kauppa on mahtava, olen hulluna pähkinöihin! Kakku näyttää kyllä kokeilemisen arvoiselta.. ^-^
Sanni says
Haluaisin siis myös osallistua arvontaan! 😀
eija says
Kyllähän tuo kelpaisi tähän suurperheeseen 🙂
Mei says
Oi, tätä täytyy kyllä kokeilla… Uskaltaisinkohan laittaa spelttijauhojen tilalla vaikka ihan noita täysjyvävehnäjauhoja? Tai jotain muuta..? (En ole kovin kokenut leivonnaisten soveltaja :D) Punnitse&Säästä on ehdottomasti lempikauppani, joten arvonnassa mukana!
Jotain maukasta says
Voi käyttää spektrin tilalla muitakin jauhoja, ihan perusvehnäjauhoillakin pärjää.
Jotain maukasta says
Siis speltin..
Karola says
Tutustuin eilen Vaasassa juuri avattuun P&S-liikkeeseen ja ihastuin heti. Blogisi löysin tänään,
kielopioni says
Oih! Miten ihanainen jouluherkku! Tätä pitää ehdottomasti päästä testaamaan. Maukasta joulun odotusta sinulle!
Jotain maukasta says
Samoin sinne roppakaupalla joulumieltä!
susanna says
Kaikki ainekset kakun tekoon on nyt ostettu, huomenna kokeilen miten onnistuu. Varmasti tulee hyvää! Punnitse & Säästä on ollut yks lemppareista jo monen vuoden ajan. Ainut ongelma on että valikoima on niin laaja että joka kerta kassalla asettamani budjetti paukkuu yli 😀 kaikki pähkinäiset herkut ovat ehdottomasti parhaita… Tai no kaikki kuivatut hedelmätkin. 😀 samanlainen olo tulee kun astuu liikkeeseen, kuin lapsi karkkikaupassa. Mut se on ihana fiilis, etenkin näin joulun alla. 🙂
Jotain maukasta says
Hei hienoa, kerro sitten, mitä tykkäsit!
Nimetön says
Ooo tekisi mieli hauka pala jo pelkästä kakun kuvasta! P&S on iha suosikkikauppoja kun mulla on paljon ruoka-aine ja väriaine allergioita niin ei oikein muita herkkuja voi syödääkään kun maustettuja pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Elämä olisi kurjaa ilman herkkuja ja P&S:ää 😀
Jotain maukasta says
Ihana kuullu
Sari Barndik says
Olen tässä pari viikkoa ollut aivan innoissani, kun näitä myymälöitä on tupsahdellut ympäriinsä ja yksi jopa aivan kodin läheisyyteen!
Olen siis ehdottomasti arvonnassa mukana, jotta pääsisin oikein kunnolla ostoksille uuteen lempparikauppaan! 🙂
Jotain maukasta says
Olet mukana!
Daphnion says
Ohhoh, näyttääpä herkulliselta! Punnari on kyllä loistava kauppa ja sieltä löytyy aina kaikki tarpeellinen. 🙂
Jenna says
Sattumalta kävelin eillen liikkeen ohi Vaasassa enkä ollut ennen kuullutkaan koko ketjusta. Voin kertoa että ihastuin liikkeeseen heti kun astuin sisään ja siellähän voisi viettää vaikka kuinka monta tuntia vaan ihaillen ja tutkiskellen tuotteita (varsinkin se tee-valikoima)!! + haluaisin osallistua arvontaan!
Jotain maukasta says
Tuotevalikoima on kyllä niin laaja , että siinä ihmetellessä menee hetki jos toinenkin..
Heini says
Ihana arvonta! P&S on herkkupäivieni pelastaja. (:
Henna says
Oikein jouluisen kuuloinen kakku! Punnitse&Säästä-ketju onkin ollut minulle jo tuttu ja liikkeen Facebook-sivujen kautta löysin sinun blogin. Hienoa!
Jotain maukasta says
Kiva, kun tulit visiteeraamaan ja tule toistekin !
Anne says
Ooh, kyllä maistuis! Kuulostaa ihanalle. P&S on kyllä aivan mahtava. Onneksi täällä kotikaupungissani liikkeitä on peräti 3 🙂
sanilo says
P&S on kyllä tosi hyvä joulukauppa, vaikka sitä koko vuoden käytänkin. 🙂
Maisu says
Arvonnassa mukana, myös mulla toteutuu Punnitse ja tuhlaa säästämisen sijaan =)
Nimetön says
Löysin taivaan!! Eli Poriinkin on avattu Säästä ja Punnitse-liike – ihanaa!
Mirka says
Oi, sielä on kaikkea herkkua ja onkin tullut käytyä useasti ostoksilla 😛
Jenny says
Nam! Herkullista joulua!
Jotain maukasta says
Kiitti, samoin sulle!
Jotain maukasta says
Kiitti ja samoin sulle!
Waltteri Lahti says
Näytti niin hyvältä että oli ihan pakko kokeilla! Tuskin maltan odottaa, että se tulee uunista ulos ja pääsen herkuttelemaan!
Jotain maukasta says
Vautsi, herkutteluhetkiä sinne siis!
Nez says
Ooh, mitä kaikkea 100 eurolla sieltä saisikaan! Ehdottomasti mukana arvonnassa! Ruokavalioni on aika rajoitettu allergioiden takia, ja Punnitse&Säästä on moneen otteeseen pelastanut päivän 🙂
Marika says
Oi mikä ihana arvonta lempipaikkaani! 🙂
Marika
Iitu says
Maistuisi ehdottomasti! 🙂
Hansu says
Punnitse&Säästä on loistava kauppa ja olen innoissani ja olen mukana arvonnassa 🙂
Maiju L. says
Osallistun arvontaan. 🙂
Jenni Päivänurmi says
Noniin, eksyimpä punnitse ja säästä fb sivujen kautta tänne.. Hienoa! nimittäin hyvän näköinen kakku, pitää ehdottomasti kokeilla 🙂 Ja täytyy eksyä sivuillesi myöhemminkin. Ja nyt vielä arvonnassa mukana! 🙂
Jotain maukasta says
Kiva, tervetuloa vasn vierailulle uudestaankin !
Vivi says
Nams näyttää iha törkee hyvält ja viel iha mahollisest onnistuvalt reseptilt vaikkei mikää kondiittori ookkaa:D kylhä noi superraaka-aineet tekee iha super hyvää ruokaaaa. ja arvontaaki tahtosin: )
Jotain maukasta says
Ei ole vaikea, ei ollenkaan !
Miija Henttonen says
Täytynee kokeilla reseptiä, kuulostaa ja näyttää herkulliselta!
suvinen says
Punnitse ja säästä liikkeet ovat tuttuja ja mm. mysli tulee ostettua sieltä. Ja olisihan se kiva, jos tuon palkinnon voittaisi, niin voisi kokeilla kaikkea uutta! 🙂
Outi Lehtinen says
Voi ois niin ihanaa saada lahjakortti. 🙂
Tommi says
Punnitse ja Säästästä löytyy aina jotain maukasta.
Jotain maukasta says
Sintti says
Ihana kakku! Ja ehdottomasti mukana arvonnassa!
iiris says
Tulee ihan nälkä lukiessa!
Jotain maukasta says
No hyvä, sitten olen onnistunut!
Inka J. says
Näyttää ja kuulostaa tosi hyvältä kakulta! Nyt kun pääsis vielä maistamaankin. Pitää ehdottomasti tehdä tätä joskus 🙂
Punnitse & Säästä on köyhän opiskelijankin lempparikauppa, koska sieltä saa laadukasta herkkunaposteltavaa, suolaista ja makeaa, pitkän päivän rientoihin.
Jotain maukasta says
Joululomalla ehtii sitten leipoa. Voi tätä muulloinkin tehdä kuin vain jouluna.
Athalia says
Ihana kakku ja ihana kauppa! Meidän lasten karkkikauppa. 🙂
Jotain maukasta says
Kiitos
Mimmi says
Parhaat luentovälipalat löytyy myös punnitse säästästä! Hienoja kuvia! 🙂
Jotain maukasta says
Kiitokset! Blogin visuaalisuus on mulle tosi tärkeää. Yksi kuva kertoo enemmän jne..,
Minna Penttinen says
Kaikki maistuu. Mielenkiintoinen blogi.
Jotain maukasta says
Kiitokset Minna!
Nti Papu says
Tämä Punnitse ja säästä on vielä tuntematon, mutta täytyy kyllä tutustua joku kerta millainen herkkukaivos oikein on kyseessä!
Jotain maukasta says
Lämpimästi voin suositella. Kampin liikkeessä on yksi laajimpia valikoimia.
Eveliina Tarvainen says
Ihanan näköinen kakku! Pakko pistää vielä testiin. Ja mahtavaa että P&S on levinnyt Helsingissä, paljon helpompi nykyään piipahtaa liikkeessä.
Julia says
Vautsi, näyttää tosi herkulliselta! Minäkin mukana arvonnassa 🙂
Minkki says
Kävinkin taas Punnitse ja Säästä -liikkeessä ja se on kyllä aivan ihana paikka! Löytyy kyllä kaikkee ihanaa! Tuo kakku näyttää kyllä niin hyvältä, että pitää sitä kokeilla! 🙂
Satu Kivikangas says
Vau mikä kakku!
Nimetön says
Oi, nam! Mukaan arvontaan 🙂
Kati says
Herkku! Haluan arvontaan mukaan
Nina says
Herkullisen näköistä. Tuli muuten kokeiltua tänään Kampin Punnitse ja Säästä -liikettä; valoisa ja laajalla valikoimalla varustettu liike. Nyt ei mukaan lähtenyt kuin nougata, mutta sieltä löytyi paljon houkuttelevia tuotteita, joita käyn ostamassa.
Anu H says
Mukana! Saatiin just Vaasaan oma punnitse ja säästä. <3 Kakkusi on herkullisen näköinen. 🙂
Anu H says
Siis arvonnassa mukana.
Marjo says
Tampereella käydessäni tyttäreni luona,käymme aina Punnitse ja säästä,viimeksi ostin junamatkalle pientä purtavaa ja kotiin viemisiksi askartelua varten erituotteita.NYT aijon huomenna tutustua kotiseutuni Vaasan myymälään!!! Hyvä että saimme tännekin!
TiinaR says
Ihana ihana kakku 🙂 Pitää ensiviikolla käydä Vaasaan avatussa liikkeessä hamstraamassa kaikkea ihanaa 🙂 Arvonassa mukana myös 🙂
Hese says
JEejee punnitse ja säästä on myös meidän perheen suosikki 🙂 Toivottavasti arpaonni suosii =P
H says
Osallistun arvontaan! 🙂
Miisa S says
Mukana arvonnassa 🙂 Ihana kakku!
katja says
Tätä on kokeiltava! Olen jo aiemmin todennut speltin hyväksi leivonnassa,tuo makua
marika says
Ruokahalu ja joulutunnelma kohoaa kuvia katsellessa…. 🙂
Heidi says
näyttääpä herkulliselta. pitänee kokeilla. osallistun arvontaan!
Liisa says
Osallistun mukaan arvontaan!
Jouni says
Näyttää hyvältä ja Punnitse & Säästässä on aina ilo käydä, osallistun arvontaan!
kati says
Ihan varmasti mukana..ihanaa Punnitse ja säästä Idässä taas…
Jatsi says
En malta oottaa, että tänne saadaan oma punnitse ja säästä.. ja ihan tällei btw.. wau mikä kakku! 🙂
lumip says
Ujui, kyllä maistuisi tuo piparkakku! Ehdottomasti menee testaukseen 🙂
Ja joululahjakorttikin kelpaisi vallan mainiosti 🙂
Merja Salmiranta says
Ihana resebti!
Jotain maukasta says
Kiitos!
Jotain maukasta says
Kiitos valtaisasta osallistumisryöpystä tähän Punnitse ja Säästä-lahjakortin arvontaan. Ketjulla on selkeästi iso joukko ystäviä.
Onnellinen voittaja on nyt arvottu ja arpa suosi Daphnion-nimimerkillä kommentoinutta. Laitatko s-postilla nimesi ja osoitteesi, niin saadaan kortti pika pikaa sulle lähtemään!
Ihanaa joulunaikaa kaikille!
Linda says
Nam, maistuisi kyllä. Arvontaan myös mukaan 🙂
Linda says
Ai se menikin jo, noi voi hitsi 😀
Katarina S says
namnam! mukana!:)