Kurpitsakakku sopii glögin kanssa kuin nenä päähän.
Uuden Blossa-maun julkaisu on Ruotsissa sen päivän suurin tapahtuma. Ehkä vain kuningashuoneen tapahtumat voivat tämän jännittävän aiheen ohittaa.
Siksi onkin ollut hauska käydä tätä happeningiä seuraamassa ja yhdeksi arvailuksihan se menee, jo lentokentältä alkaen. Nyt kutsussa oli metsästäjiä, ruusuja, lintuja sini-valkoisissa sävyissä. Ahaa, Blossa15 maistuu ruusunlehdille, tiesimme. Tai sitten katajanmarjalle. Myös variksenmarjaa arvuuttelimme. Mutta niin väärässä taas olimme.
Sini-valkoisen kuvan sisällöllä ei ollutkaan merkistystä, vaan kuva viittasi englantilaisiin posliiniastioihin, niin teeaikaan käytettäviin. Sillä Blossa 2015 on saanut makuunsa Earl Greyn aromia. Kukapa olisi arvannut. Ei me ainakaan..
Ja tämä glögi toimii. Earl Greyn aromaattinen maku maistuu selkeästi ja näin teenjuojana tykkään. Juoma ei ole liian makea ja mikäs sen hauskempaa kuin tarjoilla glögiä tänä vuonna kauniista posliinikupeista. Vähän vaihtelua elämään.
Ja kun teeglögistä on kyse, niin tämän glögin rinnalla maistuvat kakut, karamellit ja muut makeat. Vaikka tällainen kurpitsasta väriä saanut herkku.
- 175 g voita
- 3 dl kookossokeria
- 3 munaa
- 3/3/4dl spelttivehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 dl kurpitsasosetta
- 1 tl inkivääri
- 1 tl kanelia
- 1 tl neilikkaa
- 1 tl muskottijauhetta
- 1/8 tl maustepippurijauhetta
- 1/4 tl suolaa
- 100 g maustamatonta tuorejuustoa
- 75 g voita
- 2 dl pölysokeria
- 1-2 rkl keltaista karamelliväriä
- 1/2 dl kondensoiduista maidosta keitettyä toffeeta (saa kaupasta valmiina)
- Valmista ensin kurpitsasose paahtamalla parin desilitran verran kuutioituja kurpitsan paloja 200 asteisessa uunissa, kunnes ne ovat aivan pehmeitä. Tämä vie palojen koosta riippuen n. 20-30 minuuttia.
- Vatkaa huoneenlämpöinen voi sekä ruokosokeri hyvin sekaisin. Lisää kanamunat sekä erissä jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen ja mausteet. Lisää lopuksi kurpitsasose.
- Paista kakkua 175 asteisessa uunissa n. tunnin ajan, kunnes kakun keskelle työnnettyyn puutikkuun ei enää tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä.
- Valmista täyte. Vatkaa tuorejuusto sekä kylmä voi kulhossa hyvin sekaisin, lisää pölysokeria vähitellen joukkoon ja lopuksi desilitran verran toffeeta. Värjää seos halutessasi vaaleankeltaiseksi karamellivärillä. Levitä täyte kakun päälle.
- Jos täyte pääsee lämpiämään, se löystyy, joten käytä mahdollisimman viileitä tuotteita ja säilytä kakkua jääkaapissa.
Ja taas kerran tuli todettua, että kyllä se ensimmäinen mukillinen glögiä maistuu sitten niin hyvälle..
Matkan tarjosi Altia Finland.