Niin virallista että! Siis joulusesonki alkoi, onhan 1. marraskuuta. Ja se tarkoittaa sitä, että nyt saa kuunnella joululauluja ihan luvan kanssa. Joka päivä. Ja vaikka koko ajan.
Usko pois, olen joululaulujen suurkuluttaja. Pidän mollivoittoisesta musiikista ja joululaulut, jos jotkut ovat riipivän surumielisiä, joten bring it on.
Joululauluajan lisäksi nyt on mitä parhain riista-aika.
Kesällä kaivoin pakkasen uumenista hirven niskan – luulin ottavani paistin savustusta varten – ja tein hirvipaistin sijaan siitä mielettömän herkullisen hirvimuhennoksen. Sellaisen, jossa mennään melko simppeleillä mausteilla ja hirvi saa olla pääosassa. Eikä lientä ole liikaa. Tuossa alla pata matkalla uuniin, siitä se ihanasti muhentuu meheväksi muhennokseksi.
Hirven niska on mureinta mahdollista hirveä ja se muhentuu ihanasti pitkään hauduteltuna. Siitä saisi myös mitä mainioimman hirvikeiton. Pidän tästä muhennoksesta enemmän kuin ikisuosikistani hirvipadasta.
- 1 kg hirvenniskaa
- 25 g kuivattuja tatteja
- 3-5 laakerinlehteä
- 2 tl sormisuolaa, esim. Maldon
- mustapippuria
- 3 tl hunajaa
- 5-6 katajanmarjaa
- 2-3 maustepippuria
- 2 punasipulia
- 1 rkl riistafondia
- 3 dl punaviiniä
- 2 dl vettä
- 2 rkl spelttijauhoja
- voita paistamiseen
- Leikkaa niska paloiksi. Pilko sipulit. Paista lihan palat palat ruskeiksi sipulin kanssa, suolaa ja pippuroi lihat. Lisää lopuksi jauhot ja pyörittele palat kauttaaltaan jauhoissa.
- Nosta lihan palat valurautapataan ja lisää joukkoon mausteet eli katajanmarjat, hunaja, maustepippurit, riistafondi sekä nesteet.
- Anna muhennoksen muhia parin tunnin ajan kannen alla, poista sitten kansi ja hauduta muhennosta vielä parin tunnin ajan, kunnes liha on aivan murenevaa. nauti puikulaperunoiden kera.

Tänään tein samaa pataa uudestaan ja nyt jaan reseptinkin, koska nyt on sen aika. Tein muhennokselle maa-artisokista kivan lisukkeen, mutta säästetään se seuraavaan kertaan.
Entä viini sitten? Rakastan Riojan viinejä ja tämän Coto de Imaz Gran Reservan olen jo hirvipaistin kera testannut. Menisi mainiosti myös tälle intensiivisiä makuja uhkuvalle muhennokselle. Tätä ei toki kolmea desiä pataan tohdi kaataa, vaan siihen kannattaa käyttää jotain syrahia Chilen suunnalta. Näin muhennos saa lisäpippuria ja marjaisuutta viinistä.
Ja sitten vähän ruokakuvaus-asiaa. Valokuvaajafrendini Tim on tänään avannut varsin makoisan kaupan Etsyyn. Hän on syksyn mittaan tehtaillut mitä upeampia kuvausalustoja antiikkisista pellavakankaista. Olen tässä niitä testaillut jo tovin ja kyllä, tykkään. Kangas toimii todella monipuolisesti ja siinä on kaksi erikuosista puolta. Oheisissa kuvissa yksi tällainen liina taustana. Aika kiva, eikö?
Klikkaa siis Etsyyn, Balkan backgrounds kauppaan ja shoppaa omasi!
Hirvimuhennos tuli juuri uunista, nyt täytyy mennä!
Lisää herkkuja hirvestä:
Hirvihampurilainen
Metsäinen hirvipata
Hirvilihapullat
Hirvenpaisti
Lisää Jotain maukasta ?