Sanlucar de Barrameda on sherryn ystävän mekka.
Jos pää voisi poksahtaa riellä risteilevistä miljoonista ajatuksista, innostuksesta ja oppimisen ilosta, niin nyt se varmaan poksahtaisi.
Valkoinen parta, ranteet täynnä painavia hopeakoruja ja hieman prätkäjätkämäinen olemus. Siinä hän nyt on. Valokuvausopettajamme tämän neljän päivän ajan. Saanko esitellä, Tim Clinch!
Eilen oli ensimmäinen päivä mielestäni yhden maailman parhaan ruoka- ja matkavalokuvaajan, Tim Clinchin, opissa. Samalla, kun tutustumme hänen johdollaan Etelä-Espanjassa sijaitsevan Cadizin alueen kyliin, ruokakulttuuriin ja ihmisiin, kuvaamme kuvaamme ja kuvaamme.
Marraskuussa pienet, happamat appelsiinit ovat kypsiä. Ja kuvauksellisia.
Olen muuten havainnut, että mitä kokeneempi ja osaavampi valokuvaaja, sitä pienempi ja vaatimattomampi hänen kameransa on. Kuvaavaa on se, että kun me osallistujat heilumme painavien kameroidemme kanssa, Tim kuvaa iphonellaan. Ja kertoo, että on tehnyt mm. juttuja Forbes Lifeen ja Condè Nast -lehtiin, jossa kuvat olivat lähes pelkästään kännykkäkuvia. Ajattelemisen aihetta?
Pari vuotta sitten asetin itselleni päämäärän. Haluan tulla erinomaiseksi ruokavalokuvaajaksi. Ja kun päämäärä asetetaan, sen eteen tehdään töitä.
Olen nämä kuluneet vuodet ahnaasti hankkinut oppia niin valokuvaamiseen yleensä kuin nimenomaisesti ruokavalokuvaukseen. Sekä kotimaassa että ulkomailla. Upeat ruokavalokuvat ovat nimittäin niitä, jotka saavat sen typerän virneen naamalleni. Kuinka kauniista ruokakuvasta voikaan iloita. Ja kuinka inspiroivaa on yrittää niitä ottaa.
Macarena-sherry maksoi muutaman euron pullo.
Kun ensimmäisen kerran näin Timin ruokakuvia, tiesin heti, että tämän miehen oppiin haluan. Timin kuvissa kiehtovinta on se puhutteleva minimalistisuus ja herkullinen valonkäyttö. Tuollaista haluan oppia, mietin.
Kovan luokan kaveri hän on myös: palkittu ruokakuvaaja- ja stylisti, joka on kuvannut kaikkiin merkittäviin kansainvälisiin ruoka- ja matkalehteen. Ja silti Tim on mutkaton, mukava ja jalat maassa oleva persoona. Ihan huipputyyppi.
Ensimmäisen päivän tärkeintä antia olivat seuraavat asiat:
Less is more – sekä kuvissa että kuvankäsittelyssä. Kun kerroin Timille, että käytän vain murto-osaa Lightroomin hienouksista, niin hän totesi siihen, että et tarvitsekaan kuin 20 prosenttia tämän ohjelman toiminnoista. Se riittää.
Luota itseesi ja tekemiseesi– Kun pohdiskelin, että pitäisikö minun alkaa harjoitella lisää ruoan kuvaamista myös keinovalossa ja käyttää Lightroomin lisäksi myös Photoshopia niin tähän Tim sanoi napakasti, että ei. Sinun ei tule tehdä mitään, mitä et varsinaisesti halua tehdä.
’Ei se tee sinusta yhtään sen huonompaa kuvajaa, vaikka et keinovaloa käyttäisikään’, Tim sanoo. Ja toteaa samaan hengenvetoon, että hän käyttää todella harvoin keinovaloa tai suuria valaistusjärjestelyjä.
Tämä on mielenkiintoista kuulla miehen suusta, joka kuvaa myös luksushotelleja työkseen. Tim ei myöskään yhdistele Photoshopissa kuvien parhaimpia osasia toisiinsa – tämä on mainoskuvaajien hommaa ja asiakas voi itse tehdä tällaista, jos haluaa.
Lähde pois omalta mukavuusalueeltasi – Tim totesi heti kättelyssä, että ruokakuvani ovat erinomaisia ja että en tarvitse häneltä oppia niihin (tästä olen kyllä eri mieltä), mutta se, mitä hän haluaa opettaa, on omalta mukavuusalueelta poistumista ja uudella tavalla asioiden katselua. Toinen asia, mitä hän painottaa, on kuvien jälkikäsittely, tähän oman prosessin luominen ja jälleen luottaminen siihen, että ’less is more’. Maksimissaan kymmenen minuuttia kuvankäsittelyä ja kuvan tulee olla valmis. Tai kuvassa on lähtökohtaisesti jotain vikaa..
Näin koko viime yön unta kuvaamisesta ja heräsin kukonlaulun aikaan. Polttava halu saada kamera käteen, Tim rinnalle kulkemaan ja Cadizin kylien kadut jalkojen alle.
Ja kyllä, puhuin jo syksyllä ennen tätä workshopia Timille, että hän voisi tulla myös Suomeen jakamaan oppejaan ja kyllä, hän on tulossa!
Tsekkaa myös:
Ruokabloggaajan vinkit: Täydellinen kuvakulma ruokakuviin
Herätä huomio herkuilla – näin syntyy täydellinen ruokakuva
