Kyllä se sieltä tulee. Hitaasti, mutta varmasti. Joulu. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että joululahjat jo melkein paketoitu. Aika ottaa huikka glögiä, tyrniglögiä tällä kertaa.
Olen alkanut pitää tyrnistä. Kiukutteluani tyrnille syytän siitä, että olen ravintoloissa saanut, kyllä te tiedätte, oksunmakuista tyrnijälkkäriä. Useamman kerran. Ei pidä valmistaa ruikia tyrnistä, jos ei osaa sitä omintakeista makua jalostaa hienoon muotoon, sanon mä.
- 7,5 dl makeuttamatonta tyrnimehua
- 2,5 dl hyvää omenamehua
- 4 rkl inkiväärisiirappia
- 2 rkl ruokosokeria
- 3-4 kuivattua omenansiivua
- 2-3 kanelitankoa
- 3-4 palaa kuivattua inkivääriä
- 1-1,5 dl jaloviinaa, konjakkia tai tummaa rommia
- Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja anna glögin kuumentua kiehumispisteeseen. Ota kattila pois levyltä ja anna glögin jäähtyä. Siivilöi glögi sen jälkeen.
- Ennen tarjoilua kuumenna glögi uudelleen, lisää joukkoon haluamaasi tummaa alkoholia ja koristele glögilasit ohuella persimonsiivulla.
Paketteja pakeitin jo alkuviikosta vinon pinon. Tänä vuonna käytin lahjapaperina sanomalehtipaperia ja valitsin somat nauhat koristeeksi. Viinipullot käärin sillkkipaperiin. Niistä saa tehtyä todella viehättäviä, kukkaa muistuttavia paketteja.
Lyhyesti homma menee näin: laita päällekkäin kaksi silkkipaperia. Taita ne kapeammaksi pystyssä seisovaksi suorakulmioksi. Leikkaa suorakulmion yläpäähän teräväkärkisiä kukan terälehtiä. Kääri pullo paperiin, taittele pullon pohjaan paperin alaosa (leikkaa lyhyemmäksi tarvittaessa.) Purista paperin yläosa terälehtineen pullonkaulan ympärille niin, että kaulaa jää näkyviin. Solmi kiinni narulla. Auo ja irroittele paperiterälehtiä toisistaan tuuheaksi kukaksi. Siinä se.
Nättiä tulee!
Seuraa @jotainmaukasta Instagramissa ja saat reseptit, viini- sekä matkavinkitaina tuoreeltaan.