KAUPALLINEN YHTEISTYÖ/HERMESETAS
Ihanainen uunihillo ja herkullisesti happamat piimäletut. Aivan sallittua herkuttelua! Sillä ’sokeria nolla’.
Kuka tunnustaa, että karanteeniajan alun reippailu ja kesäksi kuntoon -projekti kääntyikin jossain vaiheessa auttamattomaksi herkutteluksi? Kättä täällä nostan, itselläni ainakin kävi näin. Kun ei muuta tekemistä ole, käsi käy herkästi jääkaapilla.
Alku meni hyvin. Tuli lenkkeiltyä monta kertaa viikossa, kokkarit – ja sitä kautta ylimääräiset kalorit ja viinitissuttelut jäivät pois – ja olo oli super. Viikkojen karanteenin muuttuessa kuukausiksi ääni muuttui kellossa. Nyt leivotaan herkkuja! Voipaketit esiin! Ja homma karkasi aivan käsistä. Karanteenin suurin ilo on syöminen. Tai paremminkin herkuttelu.
Tätä liiallista herkuttelua taklatakseni olen tehnyt ryhtiliikkeen ja vähentänyt sokerin ja rasvan käyttöä – herkuttelusta kuitenkaan tinkimättä. Sokerin käytön vähentäminen on iisiä, sillä Hermesetakselta löytyy tuote joka tarpeeseen.
Muistan, kuinka nuorena halusin syödä herkkuja, mutta keveämmin ja silloin ei näitä mainioita, vähäkalorisia tuotteita (makeutusjauhe ja crunchy) ollut olemassakaan ja piti turvautua mini makeutusnappeihin tai – nesteeseen. Rasvoissa olen jo pidempään suosinut juoksevia kasvisrasvoja, joihin voilla mässäilyn (jostain syystä korona aiheutti tämänkin) jälkeen taas siirryin. Ja sitten ei muuta kuin keittiöön kokkaamaan.
Ja raparperiaika kun on, niin herkkuja raparperista on syntynyt. Muun muassa tämä ihanainen uunihillo ja hauskasti hitusen happamat piimäletut sen kera.
UUNIHILLO JA PIIMÄLETUT
4 hengelle
Uunihillo:
4 dl mansikoita
5 dl raparperia paloiteltuna
3/4-1 dl Hermesetas-makeutusjauhetta
1 tl aitoa vaniljaa
Piimäletut
20 kpl
3 dl piimää
2 munaa
2 dl spelttivehnäjauhoja
2 rkl Hermesetas makeutusjauhetta
1/2 dl juoksevaa kasvirasvavalmistetta
ripaus suolaa
paistamiseen juoksevaa kasvirasvavalmistetta
Valmista ensin uunihillo. Sekoita kulhossa kokonaiset mansikat, paloitellut raparperit, sokeri ja vanilja keskenään. Laita uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Laita tölkkiin, säilytä jääkaapissa ja nauti muutaman päivän sisään.
Vatkaa piimän joukkoon munat ja lisää ensin ½ dl jauhoja. Sekoita hyvin ja lisää loput jauhoista parissa erässä. Sekoita joukkoon makeutusjauhe ja rasva. Mausta suolalla. Anna taikinan turvota ½ tuntia.
Paista taikinasta lettupannulla pieniä lettuja ja tarjoa letut uunihillon kanssa.
Tein jo Syötäviä vietäviä -kirjaani uunihilloa. Uunihillo on hauska ja nopea pikahillo, joka syödään siltä istumalta eli säilöttävää hilloa se ei ole. Mutta hyvää se on ja sopii erinomaisesti tähän raparperiaikaan, sillä raparperista ja mansikoista syntyy maittava hillo uunin lämmössä.
Ja tämän hillon maustoin tällä kertaa keveästi Hermesetaksen makeutusjauheella. Ja pitäähän hillon kanssa olla jotain syötävää – lettuja, eikö vain? Ja tein hillon kumppaniksi sokerittomat piimäletut. Kyllä kelpasi taas karanteerata!
Yhteistyössä Hermesetaksen kanssa.