Ndujakukkakaali. Nyt taisin keksiä sen aivan parhaan #arkeakympillä reseptin. Todella hyvänmakuinen, täyttävä ja yksinkertaisesti nerokas arkiateria. Ja syntyy kympillä neljälle hengelle.
Nduja, joka nimenä vääntää kielen solmuun, on siis Italian Calabriassa valmistettu kipakka levite. Se valmistetaan sianlihasta ja maustetaan ärtsyllä peperoncinochilillä. Ndujaa olet varmaan useimmiten maistellut pizzoissa, mutta ndujasta on paljon muuhunkin. Kuten tällaisen uunissa kokonaisena paahdetun kukkakaalin maustamiseen. Googlettelin muuten tuossa, enkä edes maailmalta löytänyt vastaava eli ndujatahnalla meheväksi siveltyä ja uunissa kokonaisena paahdettua kukkakaalia.
Lähtökohtanahan näissä neljän hengen kympillä irtoavissa resepteissä on ollut se, että teen jotain tosi hyvää arkiruokaa neljälle hengelle. Kyllähän halpaa on helppo tehdä – sekoitat vain pastaan tai riisiin jotain, vaikka pakastevihanneksia – mutta onko se sitten hyvää? Se on toinen kysymys. Asetin itselleni haasteen, että alle kympin kauppakuitilla on selvittävä ja ruoan on oltava aidosti hyvää. Ja sellaista reseptiikka, mitä muutenkin teen. Jotain uutta luovaa ja tuoreita ideoita tarjoavaa.
Mutta palataanpa tähän ndujakukkakaalin vielä. Nduja antaa mietoon, vähän tylsäänkin kukkakaaliin älyttömän kivaa potkua. Kun ndujaan on sekoitettu voita ja riisi kypsyy kukkakaalin alla, riisi maustuu myös samalla, kun nduja-voiseos valuu riisiin. Ja kikherneet riisin joukossa lisäävät aterian ruokaisuutta. Ai vitsit, tämä ON hyvä!!
NDUJAKUKKAKAALI
4 hengelle
n. 600 g kukkakaali
3 rkl (n. 65 g) ndujatahnaa
25 g voita
2 dl pitkäjyväistä riisiä
4 dl kukkakaalin keitinlientä
suolaa
1 dl kikherneitä
- Aseta kukkakaali kattilaan kanta alaspäin. Lisää vettä niin, että kukkakaali peittyy puoleen väliin asti. Lisää teelusikallinen suolaa ja esikeitä kukkakaalia 10-15 minutin ajan kannen alla. Säästä keitinvesi.
- Sekoita kolme ruokalusikallista ndujatahnaa huoneenlämpöiseen voihin. Kaada uunivuoan pohjalle kaksi desilitraa riisiä, ripota pinnalle hyppysellinen suolaa ja aseta kukkakaali riisin keskelle.
- Sivele koko kukkakaali ndujavoilla. Kaada riisin päälle neljä desilitraa kukkakaalin keitinlientä ja lisää lopuksi kikherneet vuokaan.
- Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 25 minuutin ajan tai kunnes riisi on kypsää. Lisää tarvittaessa kukkakaalin keitinvettä, mikäli se haituu kokonaan ennen kuin riisi on kypsää.
Vinkki: jos jääkaapissa majailee majoneesipurkin pohjat, sekoita noin desilitraan majoneesia yksi murskattu valkosipulinkynsi ja tarjoa tätä ndujakukkakaalin kanssa. Järkkyhyvää, sanon mä!!
Miten olen laskenut #arkeakympillä hinnat?
Lasken kokonaisten pakettien hinnat sellaisista tuotteista, mitä ei voi ostaa osina esim. jos ruokaan menee puolikas purkki ndujaa tai kaksi desiä punaisia linssejä tai riisiä, lasken ruoan hintaan koko ndujapurkin ja riisi- tai linssipaketin, vaikka näitä jää runsaasti seuraavaan kertaan.
Kaupasta kun ei saa puolikkaita purkkeja tai pusseja. Tai jos tarvitaan seitsemän desiä maitoa, lasken ruoan hinnan litran mukaan, sillä joudut kuitenkin ostamaan koko litran. Eli jos alkaisin hiuksia halkoa ja laskin summat vain käytettyjen raaka-aineiden mukaan, nämä ateriat olisivat reilusti edullisempia, mutta hinta ei kuitenkaan sellainen, miltä kauppakuittisi näyttäisi.
Taas voi, suola, mustapippuri, oliiviöljy muun muassa kuuluvat sellaisiin jääkapin ja kuivakaapin vakiovarusteisiin, että niistä lasken hinnan vain sen mukaan, mitä sillä hetkellä tarvitaan. Kaikki erikoisemmat mausteet lasken hintaan erikseen, sillä harvalla on kotikeittiössään kovin mittavaa maustevarastoa.
P.S Ndujaa löytyy hyvinvarustetuista K- ja S-marketeista kautta maan.
*NDUJAKUKKAKAALI NUMEROINA:
800 g kukkakaalia 2,40 euroa
25 g voita 0,24 euroa
1 kg pitkäjyväistä riisiä 1,70 euroa/kg (jää runsaasti )
380 g prk kikherneitä 0,79 euroa (jää puolet)
1 nduja-purkki 4,19 euroa (käytä loput ndujapastaan)
YHTEENSÄ: 9,32 euroa
*hinnat laskettu K-marketin hintojen mukaan
Maista myös:
Muut #arkeakympillä reseptit
Ndujapasta
Ndujapizza