Kurpitsa-mustakaalipaistos on mehevääkin mehevämpi syysruoka. Hyvää sellaisenaan, mainio lisuke lihalle ja kalalle.
Muistelin tätä kurpitsa-mustakaalipaistosta, kun poimin eilen viimeiset mustakaalit kasvimaalta. Olivat muuten vihdoin ruusukaalitkin sen verran pullistuneet, että noukin nekin. Viime viikolla kävin mustakaalipuskaa harventamassa ja silloin syntyi tämä syksyinen paistos. Mustakaalin voi halutessaan korvata lehtikaalilla.
KURPITSA-MUSTAKAALIPAISTOS
4 hengelle
700 g myskikurpitsaa
4 (n. 50 g) mustakaalin (lehtikaalin) lehteä
1 keltasipuli
1 valkosipuli
2 dl kermaa
150 g Comte- juustoa
½ tl jauhettua muskottipähkinää
1/8 tl cayennepippuria
2 tl suolaa
mustapippuria
1. Kuori myskikurpitsa ja halkaise puoliksi. Poista siemenet ja viipaloi kurpitsa. Riivi mustakaali lehtiruodista ja suikaloi keltasipuli.
2. Murskaa valkosipuli. Sekoita valkosipuli, kerma, comte ja mausteet keskenään.
3. Lado uuni vuokaan vuorotellen kurpitsaa, mustakaalia ja keltasipulia. Lisää päälle kermajuusto seos.
4. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kurpitsa on kypsää ja gratiinin pinta on ruskistunut kullanruskeaksi.
Kyllä se taas kerran tuli todettua ja todistettua, että maukkaan juuston, kerman ja vihannesten kombo vain toimii. Comte-juusto toi tähän ruokaan hienosti makua ja siinä sinnalla salaisena aseena toimii muskottipähkinä.
Seuraavan kerran laitan tätä kurpitsa-mustakaalipaistosta jonkun riistapaistin, esimerkiksi peura– tai hirvipaistin seuraksi.
Myskikurpitsa on muuten suosikkikurpitsani. Suosin sitä ruokaa laitettaessa ja tähänkin ateriaan käytin tätä keilamaista, ohutkuorista kurpitsaa. Myskikurpitsan saa järkevästi halki (moni kurpitsa on niin kovapäinen, että kirvestä kaivattaisiin), sen maku on makeahkon mieto ja se ei ole yhtään vetinen, mitä jotkut kurpitsat tuppaavat olemaan. Lisäksi myskikurpitsasta syntyy niin makeita kuin suolaisiakin herkkuja. Lempparini! Kuten myös tämä kurpitsa-mustakaalipaistos on.
Maista myös:
Maailman paras kurpitsakeitto eli Za’ataar-kurpitsakeitto
Peurapaistilla täytetty uunikurpitsa
Kurpitsauunipuuro
Ja jos vielä maistuu lisää, niin katso täältä parhaat kurpitsareseptit.