Kahdesta syksyn keittokirjauutuudesta ei voi kuin tykätä.
Pääsin konkreettisesti haarukoimaan kahden keittokirjan – Ari Ruohon ja Peppi Aralehdon Kuukausiliitten keittokirjan* sekä Santeri Vuosaran Rakkaat juurekset*-kirjan -sisältöjä. Ja mitä makuelämyksiä nämä kirjat tarjosivatkaan!
Ari Ruohon kanssa kokkasimme haukea piparjuurikastikkeella, paistoimme sieniä ja lehtikaalia. Ja teimme muusia kylmäsavuhauella maustettuna. Ah, miten herkullista! Paras syömäni kala-ateria koskaan!
Rakkaat Juurekset-keittokirjan julkaissut Chef Santeri taas tarjosi läpileikkauksen juureskirjan antimista Tampereella –punajuurihummusta, tattipihviä, lanttukeittoa – ja vaikka en koskaan tee mitään ruokaa suoraan jostain reseptistä, niin Santerin lanttukeitto taitaa tehdä tässä poikkeuksen. Keitto saapunee joulupöytään kermahunnussaan.
Internet on puraissut aimo palan keittokirjailijoiden ansioista, sillä joka ruokaan – siis aivan joka ruokaan – löytyy resepti netistä. Uutta on lähes mahdoton keksiä. Joskus, kun keksin innovatiivisen tavan käyttää jotain raaka-ainetta, käyn googlaamassa, että eihän tätä ole vielä kukaan näin tehnyt. Mutta aina on, etenkin ulkomailla. Punajuuri-jauhelihakaalikääryleitäni en tosin löytänyt mistään maailman kolkasta pikaisen tsekkauksen perusteella.
Ja samaa toteaa Ari Ruoho. ’Kaikki on jo tehty, ei enää voi juurikaan ’uusia’ ruokia keksiä, vaan jokainen ammentaa vaikutteita toisilta ja toisten resepteistä. Palanen sieltä, toinen täältä.’ ja paljastaa samalla, että hänellä on neljä metriä keittokirjoja, josta tuo ammennus ulkomaiden vaikutteiden lisäksi tapahtuu. Lohdullista kuultavaa.
Ari ja Peppi työstivät nyt ilmestynyttä kirjaansa kolmen vuoden ajan teemanaan kotimaiset sesonkituotteet. Syntyi jykevä opus. Mustamakkarakirjansa jälkeen mustamakkaramiesleiman otsaansa saanut Santeri taas siirtyi lihasta juureksiin. Rakkaat juurekset-kirjaan on saatu vaikutteita muun muassa Tampereen keittiömestarikollegoilta.
Molemmat kirjat ovat maanläheisiä, helposti lähestyttäviä ja kiinnostavia. Vaikka itsekin ammennan inspiraationi matkoilta, internetin ruokakuvista ja ravintoloista, niin nämä kirjat tullee tutkailtua kannesta kanteen.
Jos haluat Santerin Rakkaat juurekset-kirjan itsellesi tai pukinkonttiin laitettavaksi, jätä viestiä kommenttikentään tämän viikon aikana, niin arvon kirjan halukkaiden kesken.
*Arvostelukappaleet saatu suoraan kirjailijoilta