Kahdesta syksyn keittokirjauutuudesta ei voi kuin tykätä.
Pääsin konkreettisesti haarukoimaan kahden keittokirjan – Ari Ruohon ja Peppi Aralehdon Kuukausiliitten keittokirjan* sekä Santeri Vuosaran Rakkaat juurekset*-kirjan -sisältöjä. Ja mitä makuelämyksiä nämä kirjat tarjosivatkaan!
Ari Ruohon kanssa kokkasimme haukea piparjuurikastikkeella, paistoimme sieniä ja lehtikaalia. Ja teimme muusia kylmäsavuhauella maustettuna. Ah, miten herkullista! Paras syömäni kala-ateria koskaan!
Rakkaat Juurekset-keittokirjan julkaissut Chef Santeri taas tarjosi läpileikkauksen juureskirjan antimista Tampereella –punajuurihummusta, tattipihviä, lanttukeittoa – ja vaikka en koskaan tee mitään ruokaa suoraan jostain reseptistä, niin Santerin lanttukeitto taitaa tehdä tässä poikkeuksen. Keitto saapunee joulupöytään kermahunnussaan.
Internet on puraissut aimo palan keittokirjailijoiden ansioista, sillä joka ruokaan – siis aivan joka ruokaan – löytyy resepti netistä. Uutta on lähes mahdoton keksiä. Joskus, kun keksin innovatiivisen tavan käyttää jotain raaka-ainetta, käyn googlaamassa, että eihän tätä ole vielä kukaan näin tehnyt. Mutta aina on, etenkin ulkomailla. Punajuuri-jauhelihakaalikääryleitäni en tosin löytänyt mistään maailman kolkasta pikaisen tsekkauksen perusteella.
Ja samaa toteaa Ari Ruoho. ’Kaikki on jo tehty, ei enää voi juurikaan ’uusia’ ruokia keksiä, vaan jokainen ammentaa vaikutteita toisilta ja toisten resepteistä. Palanen sieltä, toinen täältä.’ ja paljastaa samalla, että hänellä on neljä metriä keittokirjoja, josta tuo ammennus ulkomaiden vaikutteiden lisäksi tapahtuu. Lohdullista kuultavaa.
Ari ja Peppi työstivät nyt ilmestynyttä kirjaansa kolmen vuoden ajan teemanaan kotimaiset sesonkituotteet. Syntyi jykevä opus. Mustamakkarakirjansa jälkeen mustamakkaramiesleiman otsaansa saanut Santeri taas siirtyi lihasta juureksiin. Rakkaat juurekset-kirjaan on saatu vaikutteita muun muassa Tampereen keittiömestarikollegoilta.
Molemmat kirjat ovat maanläheisiä, helposti lähestyttäviä ja kiinnostavia. Vaikka itsekin ammennan inspiraationi matkoilta, internetin ruokakuvista ja ravintoloista, niin nämä kirjat tullee tutkailtua kannesta kanteen.
Jos haluat Santerin Rakkaat juurekset-kirjan itsellesi tai pukinkonttiin laitettavaksi, jätä viestiä kommenttikentään tämän viikon aikana, niin arvon kirjan halukkaiden kesken.
*Arvostelukappaleet saatu suoraan kirjailijoilta
Ilona Yrjölä sanoo
Kylläpä vesi herahti kielelle, eli kyllä tahtoo näihin(kin) opuksiin tutustua!
Ja vaikka netistä löytyy resepti kuin resepti, on kirja edelleen kirja! Hyvät keittokirjat saavat luvan jatkossakin löytää tiensä kirjahyllyyni, sillä eihän netissä oleviin ruokablogeihin voi kirjoittaa itselleen muistiinpanoja (kuten ”korvasin xxx:n yy:llä ja toimi loistavasti”), eikä myöskään ole täysin varmaa, että vuoden, kahden päästä ylipäätään löytää kyseistä reseptiä netistä – josko blogisti on lopettanut, sivusto uudistettu… Tsemppiä siis kaikille keittokirjoja työstäville, älkää luovuttako!
Jotain maukasta sanoo
Kiva kuulla, Ilona, kommenttisi keittokirjojen tarpeellisuudesta. Ja olet tosiaan oikeassa tuossa, että niistä helpommin löytää etsimänsä ja voi merkkailla omia kommenttejaan. Hienoa, keittokirjojen puolesta liputan mäkin! 🙂
Sini sanoo
Oh, juureskirja kelpaisi kyllä inspiraatioksi. Juuri tovi sitten kirjoittelin blogiinkin sesonkiruoista, ja huomasin, etten ole paljon sinnekään juureksista kirjoitellut. Tänä talvena ajattelin testailla erilaisia juuresruokia, joten inspiraatiota tosiaan kaivataan 🙂
Jotain maukasta sanoo
No tästä kirjasta niitä saa! Olet mukana arvonnassa. 🙂
Jennika sanoo
Kyllä maistuis ja haluaisin kyllä päästä kokeilemaan reseptejä!
Jotain maukasta sanoo
Kiva, oot mukana arvonnassa.
Teija sanoo
Kuulostaa kyllä erinomaiselta keittokirjalta! Se sopisi hienosti keitto- ja viinikirjahyllylleni 😉 Juuri viikonloppuna kaivoin 9. luokan kotitalouskirjan väliin taitellun lapsuuden kestosuosikkireseptin, jota en ollut vuosiin muistanut olevankaan. Kyllä ne kirjat ovat tarpeellisia 🙂
Jotain maukasta sanoo
Hyvä, hyvä, mukana oot!
Jotain maukasta sanoo
Ja Teija, totta puhut kirjojen tarpeellisuudesta. Mitä kaikkea niiden välistä voi löytyäkään.. 🙂
Petteri Lappalainen sanoo
Rakastan juureksia. Tämä on juuri se kirja, jonka haluan vielä kovin vajavaiseen keittokirjakokoelmaani. Tätä tulis oikeesti varmasti käytettyä – heti.
Jotain maukasta sanoo
No hyvä. Juuresten ystävä on mukana kirjan arvonnassa 🙂