Ei kannata antaa liilana hehkuvan purppurabataatin värin hämätä. Pakko on nimittäin jokaisen, joka siitä on jotain kokannut, myöntää, että tämän hemaisevan värisen bataatin maku on vähintäänkin mielenkiintoinen. Näissä tricoloribataattiranskiksissa se kyllä toimii. Osana muita makuja. Tai tietyin kikoin maustettuna.
Tein ensi viikon Iltalehteen lisukkeen tästä purppuraisesta bataatista. Tällöin maistoin ensi kertaa sekä valkoista että liilaa bataattia.
Silmät levähtivät kyllä selälleen, kun purppurabataatin ensi puraisun jälkeen suussa viipyili parfyyminen litsiluumun maku. Siis mitä oikein söin? Pidän kyllä litsiluumuista, mutta ne ovat hedelmiä, raikkaita ja viileitä. Tämän on juures. Lykkäsin palasen myös Minnan – jonka makuaisti on tuntemistani ihmisistä ehkä kaikkien tarkin ja erittelevin – suuhun. Hetken mutusteltuaan Minnakin totesi, että joo, maistuu ihan orvokille. Hajuvedelle aivan.
- 3-4 eri väristä bataattia
- 1 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
- 1 rkl merisuolahieutaleita esim. Maldon
- rouhaus pari mustapippuria
- 1/2 tl savupaprikaa
- 1/2 tl juustokuminaa
- Lisukkeeksi majoneesia, jonka maustat srirachalla tai murskatulla valkosipulilla.
- Pese bataatit huolella, älä kuori. Leikkaa bataatit ohuiksi ranskalaisiksi (ei siis lohkoiksi) pituussuunnassa. Pyörittele ranskalaiset öljyssä ja levitä ne leivinpaperin päälle pellille vierekkäin niin, että ne eivät koske toisiinsa. Mausta ja kypsennä 225 asteisessa uunissa n. 20 minuutin ajan tai kunnes ranskikset ovat rapsakoita. Nauti heti chilimajoneesin kanssa.
Mutta kun vihanneslaatikossa pyöri vielä neljä eri väristä bataattia, päätin, että tämä aamu aloitetaan värikkäillä tricoloribataattiranskiksilla.
Bataattiranskisten ystävänä tiedän, että ne parhaat ranet syntyvät, kun bataattit leikkaa todella ohuiksi eikä jätä niitä kookkaiksi lohkoiksi. Näin käsittelin liilan, oranssin ja kaksi valkoista. Maustetta päälle ja ranet uuniin.
Valkoinen bataatti on kaikista bataateista perunamaisin maultaan. Ei sellaista kermaista rakennetta tai imelyyttä siitä löydy kuin oranssista.
Nyt suussa viipyilee herkullinen aamiaisranskisten maku. Entä se liila roisto siellä muiden joukossa? Se maistui oikein maukkaalta, koska pinta oli kauttaaltaan rapeaksi paistunut, mausteet maustoivat pinnan ja chilimajoneesi viimeisteli makukokonaisuuden.
Joten kyllä. Älä pelästy purppurabattaattia, vaan valmista siitä herkullisen värinen lisuke yhdessä muiden bataattien tai moninaisten juuresten kera. Mausta reilusti. Näin sen maku tasapainottuu. Myös marinointi tekee sille terää. Tästäpä lisää ensi viikolla!
Seuraa @Jotainmaukasta -instatiliä ja nappaa tuoreimmat reseptit ja parhaimmat viini- sekä matkavinkit tuoreeltaan.