Ja isosti. Onko kukaan nähnyt mun muumeja? Siis oikeasti. Kirjoittelin ihan höpö höpöjä eilen.
Iltalehdessä ei todellakaan eilen, keskiviikkona ollut ruokatorstai sivuja. Eikä siellä varsinkaan ollut sienicarbonaraa. Vaan siellä on tänään juttua mielenkiintoisesta tyrnimarjasta.
- 1 pkt croissant-taikinaa
- 4 ylikypsää banaania
- 2 rkl ruokosokeria
- 1 tl kanelia
- muna
- tomusokeria
- Avaa croissant-taikina ja leikkaa se keskeltä kahtia. Aseta palaset vierekkäin niin, että syntyy suorakaiteen muotoinen taikinapohja. Painele taikinan välejä hieman kiinni, niin croissantit repeilevät vähemmän paistettaessa. Leikkaa banaanit ohuiksi siivuiksi ja levitä ne taikinalle. Rullaa taikina varvaisesti ja leikkaa se 10 palaksi. Laita palat pellille leivinpaperin päälle, voitele ne kevysti rikkivatkatulla kananmunalla, ripota päälle ruokosokeria ja kanelia. Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuutin ajan, kunnes croissantit kullanruskeita ja uunista nousee huumaava tuoksu. Tupsauta kypsien banaanicroissantien päälle vielä hieman tomusokeria.
- Nämä eivät ole niin justiinsa tuon ulkonäön puolesta, mutta se maku. Suosittelen!
Nykyään harvemmin nautiskelen croissanteja, kun pyrin katsomaan hieman rasvan perään, mutta näitä vedin kolme yhdeltä istumalta. Kuuman kahvin kera. Liekö tuo sekoittanut pään..
Iltalehdessä tänään siis herkullista herkullisempi tyrni-omenasmoothie ja tässä muutama muu smoothieherkku.
Edit: johan tuli Facebookissa kuittia mun banaanikärpäsiä keräävistä kärpäsistä. Älkää nyt luojan tähden niitä näihin croissantteihin laittako, banaanit riittää. Tämä lapsus on menee ihan tämän muumit kateissa-tilan piikkiin. Voi itku!
Punajuurismoothie
Punaherukka-vadelmasmoothie
Mustikka-piimäpirtelö
Suklaa-taatelismoothie