Tomaattifocaccia, onko ihanampaa? Olen viime aikoina ihastunut ruokiin, jotka valmistuvat käden käänteessä ja jotka ovat enemmän naposteluun kuin varsinainen ateria. Aterian niistä saa, kun kattaa kaiken yhtä aikaa pöytään.
Tämä focaccia sai alkunsa, kun mutustelin maukkaita kirsikkaterttutomaatteja. Niissä oli makua, makeutta ja hapokkuutta. Ja terttutomaatit vain viehättävät silmää. Ja kun tomaatit ovat lähes yhtä pieniä kuin oliivit, niin mikäs siinä. Korvataan suolaiset oliivit ja laitetaan tomaattifocacciaa tulemaan.
TOMAATTIFOCACCIA
2 focacciaa
Taikina:
3 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
n. 7-8 dl spelttivehnäjauhoja
2 tl sormisuolaa
1/2 dl oliiviöljyä
Päälle:
4 valkosipulinkynttä siivutettuna
2 rasiaa kirsikkaterttutomaatteja
oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria
Sekoita kädenlämpöiseen veteen sokeri ja kuivahiiva, anna poreilla hetki. Lisää suola ja jauhot erissä samalla vaivaten. Lisää lopuksi oliiviöljy ja anna taikina kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Leivo taikina kahdeksi pyöreäksi focacciaksi. Nostata leipiä vielä hetki. Sivele focaccian pinta oliiviöljyllä, koristele pinta terttukirsikkatomaateilla ja lisää lopuksi pinnalle siivutetut valkosipulinkynnet, sormisuolaa ja rouhaus mustapippuria myllystä.
Paista leipiä 200 asteisessa uunissa n. 15-17 minuutin ajan, kunnes focaccia saa kullanruskean värin.
Parhaimmillaan focaccia on samana päivänä nautittuna, hieman jäähtyneenä, mutta hyvää se on seuraavanakin päivänä, kun hieman lämmität sitä uunissa.
Lisää Jotain maukasta ?
Instagram / Facebook / Twitter