Eilen. Salaa muilta – en itseltäni – ruoan valmistajalta. En tosin tätä kyseistä kuvaa näpännyt näistä mielettömän makuisista mallaspatongeista.
Nämä patongit kuvasin jo vuonna 2016 viimeisimpään ruokakirjaani ’Syötäviä vietäviä’, joka muuten tulee taas kohta ajankohtaiseksi, mennäänhän nyt jo kohti joulua!? Ja arvatkaa mitä! Tulevalla kirjallani taitaapi olla jo nimi. Laitan aina joukon ehdotuksia Kirjapaja-kustantamooni ja tänään tuli viesti, että ”tämä” (en voi kertoa, en vielä) voisi olla kiva. Niin mustakin!!!
- 2 1/2 dl vettä
- 2 dl ruokosokeria
- 1/2 dl kaljamaltaita
- 1 1/2 dl tummaa olutta, esim. portteria
- 3 dl vettä
- 1 ps kuivahiivaa
- 1 rkl mallassiirappia
- 1 tl suolaa
- 10 1/2 dl spelttijauhoja
- 1 rkl kaljamaltaita
- 1/4 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
- Valmista ensi mallassiirappi. Mittaa kattilaan vesi, ruokosokeri sekä kaljamaltaat. Anna kiehua reippaasti 5 minuutin ajan, siivilöi ja jäähdytä. Säilytä siirappia puhtaassa lasipurkissa.
- Lämmitä olut sekä vesi hieman kädenlämpöä kuumemmaksi. Lisää hiiva ja mallassiirappi. Anna seoksen kuplia noin viiden minuutin ajan. Lisää suola.
- Sekoita jauhoihin maltaat. Vaivaa jauhot erissä taikinaan. Lisää lopuksi rypsiöljy. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.
- Leivo taikinasta kaksi patonkia ja nostata niitä patonkipellillä liinan alla 10–15 minuuttia. Voitele patonkien pinta vedellä ja paista ensin 225 asteessa 15 minuuttia, laske lämpö 200 asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia.
- Mallassiirapin sijaan voit käyttää kaupasta löytyvää leipäsiirappia. Maku ei ole aivan yhtä intensiivinen, mutta hyvä kyllä.
- Ohje on kirjasta Syötäviä vietäviä.
Mutta testaa näitä mallaspatonkeja jonkun ihanan kermaisen juuston ja syksyisen omenahillon kera. Veikkaan, että et voi vastustaa hinkua ottaa seuraan lasillista sitä tummempaa viiniä.
Niin, se salainen ruokakuva? Olin viikko sitten leikkauksessa ja mietin sairaalaan mennessä, että kuinkakohan kauan tälläinen duracelpupu pystyy pitämään näppinsä irti kamerasta. Onhan se kuvaaminen samalla sekä työ että harrastus. Tiukka ohjeistus tuli sairaalasta lähtiessä, että nyt rauhassa lepoa. Saikkuakin on vielä pitkälle syyskuuhun.
Kaksi ekaa toipilaspäivää meni lääkehöyryissä sikiöasennossa nukkuen poikittain sängyllä kaikkia mahdollisia univelkoja pois. Ei mitään kiinnostusta käpsiä keittiöön saati kaivella kameraa esiin. Tosin lääkitys oli niin tehokas, että kävi mielessä, että enköhän tällä viikolla jo pääse töihin..
Kaksi seuraavaa päivää katsoin Frau Maanisena Neflixiä ja HBO:ta. Päästin Game of Thronesin pannasta – panna siksi, että ällötti niin se kausi, missä Bolton nyljeskeli – ja katsoin viimeisimmän kauden. Onneksi, sillä se oli jo aivan ok – tosin kun sarjaa nyt tehdään ilman kirjoja siellä taustalla, niin tyyli on enemmän hollywoodmainen, todennäköisesti enemmän kaupallinen kuin kirjailija itse toivoisi? Ja hyväkin näyttää välilä pärjäävän. Entä hei se jäälohikäärme?!?
Ja sitten tuli maanantai. Tuli kova nälkä. Olin yksin kotona. Okei, toki Onni-koira vahtasi jokaista liikettäni ja ihmetteli, että missäs nyt mennään. Workshopjäämistö eli laatikollinen värikkäitä juureksia odotti takapihalla. Päätin, että porkkanoita tekee mieli.
Tein lempisalaattiani, tuli nätti. Hain kameran, otin kuvia. Hiki alkoi valua. Sydän jyskytti. Eiköhän tämä riitä, totesin. Ja palasin ruotuun. Katson taas Netflixiä ja HBO:ta. Nukkunut olen niin hyvin, että enää ei edes uni maistu.
Voikohan kyllästymiseen kuolla 😉
P.S Vinkkejä tehokkaaseen sairasloman hyödyntämiseen otetaan ilolla vastaan..
Tsekkaa sesongin maukkaimmat reseptit Jotain maukasta IG-tililtä.
Heidi K. sanoo
Tämä kuva on aivan ihana! <3
Ja tsempit toipumiseen, take it easy!
Ja kiitokset muuten vielä tätäkin kautta ihanasta kuvauskurssista.
-Heidi
Mari sanoo
Kiitos itsellesi, oli kiva nähdä face to face!
Lumo sanoo
Rauhallisesti!
Ystäväni sai aikoinaan tiukan kiellon välttää suurempia ihmisjoukkoja. Kohta lääkäri oli bongannut hänet telkkarista lätkän mm-kisojen finaalikatsomon keskeltä. Tuli kuitenkin armahdus; hyvä mielikin on toipumiasessa tärkeää.
Mari sanoo
Rauhallisesti on niin vaikeaa 🙈 Vaikka ymmärrän kyllä, että paremmin toipuu ja paranee leväten. Mutta pointti tuokin, että hyvä mieli parantaa. Hyvä bongaus lääkäriltä 😂
Taru/Pullahiiri sanoo
Tuo olikin hauska sattuma, että teimme lähes samaan aikaan ja lähes samalla aiheella kirjat viime syksynä. Syötävien lahjojen ja Syötävien vietävien paras aika on tietysti joulu, mutta toisaalta läheisiä voi muistaa itse tehdyillä lahjoilla ympäri vuoden. Minä en osaa antaa sairaslomavinkkejä, koska itse olin keväällä leikkauksessa elämäni ensimmäistä kertaa. Kun pääsin sairaalasta kotiin, oli tyttäreni leiponut minua varten mutakakkua. Menin lähes ensimmäiseksi kotona nappaamaan kameran ja kiipesin pöydän päälle ottamaan kuvia… Tämä siis leikkauspäivänä. Voisin sanoa, että älä ota minulta vinkkejä vastaan 🙂 Pikaista paranemista sinulle! Innolla odotan uutta kirjaasi – mikä se sitten tulekaan olemaan nimeltään!
Mari sanoo
Apua, kiipesit pöydän päälle 🙂 Onneksi ei käynyt kuinkaan! Kirja tosiaan ulokona ensi vuoden puolella. Vielä paljon hommia edessä.
Sirkku sanoo
Rauhallisesti, sairaslomalainen! Vietin hiljattain itsekin kohtuullisen pitkän sairasloman, ja sen aikana päätin etten tee mitään mitä en halua tehdä. Halusin tehdä ruokaa, joten tein yksinkertaisia mutta herkullisia ruokia. Halusin lukea, joten luin paljon. Ja halusin pötköttää sohvalla katsomassa NetFlixiä ja dvd-bokseja, joten tein niin (aina ei muuhun olisi puhti riittänytkään). Ja ihan vaan ajattelin.
Maltaan mausta sen verran, etten itse juo olutta, mutta pidän kyllä ruoista ja leivonnaisista, joihin olutta on käytetty. Tämä patonki vois hyvinkin olla miun makuun 🙂
Mari sanoo
Hyvä päätös tuo. Elämä on liian lyhyt turhan tekemiseen. Ja tähän tosiaan alkaa tottua, telkkarin tuijotteluun, lukemiseen ja sen sellaiseen rauhaisaan oleiluun.
Johanna / hellan ja viinilasin välissä sanoo
Koitahan nyt pysyä paikoillasi. Kaiva kaikki mahdolliset ruokadokkarit esiin ja lopun aikaa tutkit valokuvia. TIlaat hyvää ruokaa kotiin ja suunnittelet suuria <3 Paranemisia ja onnittelut ehdokkuudesta!
Mari sanoo
Juu, olen koittanut lepäillä. Kyllä se alkaa jo sujua..!
Mari sanoo
Ja kiitos onnitteluista!
Hanna / Hannan soppa sanoo
Tsemppiä sinne sairastupaan, koita ottaa rauhassa <3 Ja hei maailman isoin onnenrutistus Blog Awards -ehdokkuudesta!
Mari sanoo
Kiitos, kiitos <3