
Vaaleaa siideriglögiä punaisen sijaan.
Näin ruokatoimittajan näkökulmasta joulu alkoi jo aikaa sitten. Kun palasin mökiltä kaupunkiin elokuun alussa, hiki valui pitkin selkää ja joululaulut raikasivat.
Piti päästä jouluisaan tunnelmaan. Ja joulu tuli luo jo loppukesän korvilla.
Ja sitten on tehty joulua. Eikä tämä kyllä ihan vielä ole päätöksessä, mutta iloisia ja jouluisia tuotoksia näkyy jo. Tänään ilmestyneessä Ilona & joulu -lehdessä on kaikki, mitä voi suussa sulavan joulun valmistamiseen tarvita.

Nopeat suupalat pikkujouluun.
On pikkujoulun sormisyötäviä, kräkereitä ja silliperunaa, on joulun valmistelua juurta jaksaen poropcarpaccioineen ja imellettyine kukkakaalilaatikkoineen (on muuten parempaa kuin lanttusellainen, jotenkin hienostuneempi).

Pikkujoulusyötävät valmistuvat käden käänteessä
Kiireisemmille tarjotaan taas oikopolku jouluun eli joulu puolivalmisteita hyödyntäen. Tällöin pöytään kannetaan pekaani-bataattilaatikkoa, joulujäätelöä, briekakkua ja appelsiinilohta, näin muun muassa.
Ja mitä olisi joulu ilman viiniä ja muita herkullisia ruokia? Jokaisen ruoan kylkeen on valittu sopivat viinit makunautintoja korostamaan. Ja viinien jälkeen saattaa maistua lasillinen jouluisaa jälkiruokajuomaa?

Lemon punch eli sitrusbooli on tämän joulun kuumin juoma.
Eikä näpertelyäkään ole unohdettu: joulun paras toffeekarkki on banaanitoffee, jossa rouskuvat kuivatut banaanilastut, pähkinänekut ovat sievä lahjaherkku ja rommitryffelit katoavat parempiin suihin joulun kahvipöydässä.

Namupöytä katetaan koreaksi.
Mutta – kirsikkana koko jutussa on viisi makoisaa kuiva.. ei kun Syrjäsen Harri kielsi käyttämästä sanaa kuivakakku, joten sanotaan kahvikakkureseptiä. Kun nämä kakut koristelee kukin ja marjoin syntyy joulun kauneimmat tarjottavat.
Huh, paljon on tehtynä.
Vielä se tärkein etappi on kuitenkin edessä eli sen oman, tunnelmallisen joulun kasaan hämmentäminen.
Reseptini kuvien ja tekstin herkkuihin löytyvät Ilona & joulu-lehdestä, joka on myynnissä tästä päivästä alkaen.
52wksofdeliciousness (@52weeks_annemi) sanoo
Aaah! toffeeta, fudgea, viikunoita ja juustoa! kaikki lempparit 🙂
Mari sanoo
Niin munkin 😉 Voisin vetää joulun läpi juustoilla, viineillä ja karkeilla..!