Siinäpä ne viimeisen puolen vuoden kuumimmat ruokatrendit taitavat olla. Siis tällä terveellisellä saralla.
Suomeen erilaiset ruokatrendit rantautuvat yleensä noin puolisen vuotta sen jälkeen, kun ne ovat ehtineet rakkaaseen naapurimaahan Ruotsiin.
Lueskelin jo kesällä Ulrika Hofferin kirjaa Smarta sötsaker, jossa tyystin jätetään käyttämättä maitoa, sokeria ja gluteenia herkuissa. Ja ihania herkkuja syntyy silti. Samoin tutkiskelin kokki Hanna Göranssonin kirjaa ’Friendly food’, jossa sama teema, mutta myös suolaisia herkkuja tarjolla. Molemmat opukset olivat inspiroivia ja innostivat minua kokeiluihin.
Nyt tämän lajin kirjallisuutta saa suomeksikin. Virpi Mikkosen kirja ’Kiitos hyvää’ iskee lusikkansa tähän sokerittomien ja gluteenittomien herkkujen maailmaan. Kirja on syötävän kaunis ja toivoisin, että joku laittaisi sieltä minulle muutamia herkkuja.
Itsellä on jo saturaatiopiste saavutettu raakakakkujen saralla. Olen nyt yli puoli vuotta niitä testaillut ja homman hyväksi todennut. Tulevaan kirjaankin tulee useampia raakakakkuja ja gluteenittomia herkkuja kotikeittiöön sopiviksi muokattuine resepteineen. Niiden perinteisten reseptien rinnalle.
Virpin kuvamaailma on eteerisen kaunis ja kirja sisältää kattavasti ohjeita karamelleista, jäätelöistä, jäädykkeitä ja kaakuista. Kirjaa selatessa vesi herahtaa kielelle.
Kuinka makoisalta näyttääkään Mango-melonisorbettikakku, jossa hunajamantelit kruunaavat kokonaisuuden. Cherry Garcia-suklaajäätelö muistuttaa lapsuuden Midi-jäätelöä, saisipa tätä maistaa pallon tahi toisen. Tämä kirja kyllä houkuttaa kokeiluun ja ohjeet eivät ole kotikokille liian hankalia.
Ainoa asia, mikä ihmetytti, oli se, että miksi kirja alkoi karamelleista eikä niistä herkullisen näköisistä kakuista? Nyt piti melkein 50 sivua kahlata aikalailla valko-ruskeaa kuvamaailmaa sisältävää reseptiikka ja kirja parhaimmistoon päästin vasta sitten. Mutta tämä on tietysti makuasia.
Koska raakakakkutehtailuni on nyt hieman hiipumassa – en ole ainakaan viikkoon pakastanut mitään – , niin syntyneen kokkailuvajeen tilalle tulee tietysti toinen innostava juttu. Ja se on salaatit, raa’alla vihannestwistillä. Kevätaurinko paistaa, kaverit detoxailee, jotta salaattibusiness it is!
- 1/2 myskikurpitsaa
- 1 kesäkurpitsa
- 1 punasipuli
- kourallinen paahdettuja siemeniä ja pähkinöitä (esim. auringonkukan ja kurpitsan siemeniä ja cashewpähkinöitä)
- versoja koristeeksi
- 1/2 dl avokadoöljyä
- 1 sitruunan mehu
- 1/2 tl chilihiutaleita
- 1 tl hunajaa
- 2 tl raastettua, tuoretta inkivääriä
- 1 rkl silputtua, tuoretta minttua
- pari rouhausta mustapippuria
- 1/4 tl suolaa
- Kuori kurpitsa niin, että saat oranssin lihan esiin. Pari kerrosta kannattaa kuoria, koska kuoren alla oleva vihretävä kuori on melko kovaa. Höylää kuorimaveitsellä kurpitsasta ja kesäkurpitsasta ohuita nauhoja. Höylää punasipuli ohiksi siivuiksi mandoliinilla.
- Valmista marinadi sekoittamalla avokadoöljy joukkoon sitruunamehua, hunajaa, chilihiutaleita, mustapippuria, inkivääriraastetta, tuoretta minttua ja suolaa. Anna höylättyjen siivujen marinoitua vähintään tunnin ajan.
- Paahda pähkinät kuumalla, kuivalla pannulla aromikkaiksi. Laita marinoidut vihannekset tarjoiluastiaan, koristele annos paahdetuilla pähkinöillä ja versoilla.
- Alkusalaatti tai lisuke neljälle.
On se vaan niin kaunis!
Nimetön sanoo
Miten näin kaunista voi ollakaan? Ah!
Mari sanoo
Kiitos kaunis!
Tiina G sanoo
Onpa nätti annos! Ja terveellistäkin vielä 🙂
Mari sanoo
Kiitos ja sanopa muuta! herkullista oli!