Hetken mietin, että miksikä näitä pitkään uunissa haudutettuja sipuleita kutsuisi. Päädyin kutsumaan niitä tekijänsä nimellä. Tällaisia Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho meille tässä taannoisella viikolla laitteli, lampaan kera nautittavaksi.
Olen muutaman kerran saanut katsella ja nauttia Ari Ruohon kokkailuista. Ja aina Ari on laittanut jotain sellaista, joka yllättää ja on helppouteensa nähden todella herkullista. Siis aina jotain sellaista, jota tekee mieli itse kokeilla. Sellaisia chefejä arvostan. Jalat tukavasti maan pinnalla tehdään maittavaa ruokaa, ilman järjetöntä kikkailua. Ari ei pettänyt tälläkään kertaa. Hyvä Ari!
Ruohon sipulit eli ylikypsät uunisipulit
500 g keltasipuleita
Kuumenna uuni 80 asteeseen, levitä sipulit kuorineen päivineen uunipellille ja anna niiden muhia rauhassa 6-7 tunnin ajan.
Tarjoile sipulit lisuukeen alampaalle, grillilihoille tai mausta niillä salaatti ja burgeri. Tai tarjoa Arin tapaan alkupalana maustetun majoneesin ja sipsien kanssa. Jos jotain jää jäljelle, säilö sipulut ilman kuorta oliiviöljyyn ja säilytä jääkaapissa ja tarjoile tapasherkkujen, esimerkiksi ilmakuivattujen lihojen kera
—-
Viimeksi Ari sovitteli ruokia chileläisen Tarapacá-viinitalon viineille (tsekkaa täältä kiva, keväinen valkkarivinkki) – onhan hän aloittanut Tarapacán Brand Ambassadorina. Ari valittiin tehtävään, koska hän jakaa samaa ideologiaa kuin tämä viinitalo. Ari tekee tiivistä yhteistyötä ja jatkuvaa ideointia pientilatuottajien kanssa parempien tuotteiden ja kustannustehokkaiden ratkaisujen löytämiseksi. Myös Tarapacálla panostetaan luontoa kunnioittavien tuotantomenetelmien ja kestävän kehityksen periaatteisiin.
Kaikki, mitä Ari Nokassa meidän silmiemme edessä valmisti, oli luonnollisesti herkullista, mutta ehkä parasta oli se into, mikä Arista välittyi. Kysyinkin, että ’milloin sä oikein voitit sen Vuoden Kokki-palkinnon, kun jaksat edelleen olla noin innostunut tekemisistäsi.’ Tämä palkinto napasahti Arille jo vuonna 2003, mutta hän itse totesi, että ’ei sitä jaksaisi töitään tehdä, jos ei edelleen olisi aiheesta innostunut.’ Näinhän se menee.
Resepti, jonka nappasin korvani taakse kyseisestä illasta, oli tämä järjettömän herkullinen, yhden raaka-aineen lisuke eli ylikypsät uunisipulit. En tullut kysyneeksi, että missä asteessa Ari sipuleita kypsensi, mutta testasin 80 astetta ja mainiosti toimi. Sipuli ei ala palaa, ei tummu liikaa ja sisus säilyy karamellisoituneen herkullisena.
Ari tarjoili näitä ruskistetulla voilla aateloidun majoneesin sekä maalaisperunalastujen kera. Itse tein sipuleista lisukkeen grillatuille ankan sisäfileille (Oletteko muuten törmänneet näihin? Sellaisia sormen paksuisia, piskuisia fileitä ilman rasvaa) , jotka tarjoilin grillisalaatin kanssa. Turha varmaan sanoa, että superhyviä, molemmat – sipulit ja ankka!
Ja vielä ehtii reilun viikon verran äänestää blogiani Vuoden herkullisimmaksi. Klikkaa tänne ja anna äänesi, mikä reseptini maistuvat.