En usko mihinkään hömpän pömppään. Ja jonkin asian liika hehkutus saa epäluuloiseksi. Voiko se oikeasti olla herkullista? Rawnola vei jalat alta. Kertalaakista.
Rawnola, raw granola eli raaka tai nätimmin sanottuna tuore granola yllätti positiivisesti. Se on aivan järkkyhyvää.
Tällaisenä kauraa rakastavana ihmisenä syön kauraa yleensä aina aamulla muodossa tai toisessa. Kaura leipä on tosi jees, granolaa on puputettu pari kolme vuotta ja viime aikoina siirryin mysliin ja ihanaiseen bircher mysliin. Tuorepuurot maistuu, tottahan toki. You name it.
Kaura maistuu kaikissa muissa muodoissa paitsi itse puurona. Lämpimänä sellaisena.
—–
Rawnola eli tuore granola
——-
Joten kaikki, missä on kauraa, kiinnostaa. Tätä rawnolaa on instagramissa hehkutettu jo jonkin aikaa. Ensin sivuutin nämä hehkutukset, mutta asia jäi hautumaan. Pitäisikö kokeilla? Ja nyt kokeilin. Olen aivan myyty. Mikä herkku. Ja kuinka nopsasti se aamulla valmistuu.
Tuntuu, että granola on jo niin nähty ja olinkin siirtynyt myslin valmistukseen kotona, mutta nyt myslin sai rinnalleen toisen hyvän.
Itselleni aamiainen on päivän ihanin ateria ja silloin haluan hyvän kahvin ja yleensä jotain makeaan vivahtavaa. Luulenpa, että rawnola on tästä alkaen tuttu vieras meillä aamuisin.
Ja hei, mikä mainiointa. Ainakin meillä on vielä kaapit täynnä joulun ajan kuivattuja hedelmiä. Ne kaikki voi jatkojalostaa rawnolan muodossa. Ei muuta kuin testaamaan!
Kokeile myös:
Granolapatukat
Pieni sininen mustikkagranola
Rapean granolan salaisuus
Lisää Jotain maukasta ?
Instagram / Facebook / Twitter