Tämä on aivan hyvä. Näin sen pitää ollakin. Talven sopii tulla näin tammikuussa vasta.
Ja sittenhän se alkaakin olla ohi maaliskuun auringon paistellessa.
Juttelin äsken ruokavalokuvaaja Tim Clinchin kanssa. Katselin samalla terassipöydällä olevaa, puolen metrin lumikinosta. Tim kertoili, että Espanjan talvi on ollut upea, ei yhtä huonoa päivää ole ollut. Aurinkoa on riittänyt. Ja valoa. Niinpä.
Marraskuu, jolloin itse olin Cadizissa ruokakuvausworkshopissa, oli kuulemma se viilein kuukausi. Oli niin ’kylmää’, että piipahdin silloin pihan uima-altaassa uimassa vilvoittelemassa tiivistahtisen kuvauspäivän päätteeksi. Ikävä on. Tuonne Espanjaan. Ja Timiä myös. Huipputyyppi kun on.
Suunnittelimme Timin Suomeen tuloa ja kesäkuun workshopia Helsingissä. Ajankohtakin on nyt lyöty lukkoon eli kesäkuun 6.-7. päivä tämä palkittu ruokakuvaaja tulee tänne oppejaan jakamaan. Kunhan saamme ohjelman kasaan, laitan lisäinfoa workshopista!
Juttelimme myös, että mikäli löytyy riittävästi kiinnostuneita, voisin viedä ryhmän täältä Suomesta myös Espanjaan ruokaa kuvaamaan, herkkuja syömään. Ei hassumpi ajatus, tuokaan.
No, joka tapauksessa suunnittelen jo omaa seuraavaa kuvausworkshopmatkaani. Näitä on rutkasti tarjolla, mutta taidan kallistua Timin workshopiin. Timin oppien jälkeen oma valokuvaaminen ei koskaan enää ole samanlaista. Kuulen vieläkin kuvatessani Timin neuvovan äänen pääni sisällä.. Se on käsittämätöntä, miten paljon muilta voi oppia. Itse olen saanut oppia 6-7 eri ruokakuvaajalta ja kaikkien opit ovat vaikuttaneet siihen, millainen ruokakuvaaja olen tänään.
Ensi viikonloppuna moni muukin suunnittelee matkoja ja suuntaa Matkamessuille. Arvoin parit lippupaketit eli laittakaahan postiosoitteita tulemaan, Minna ja Eve!
Mutta matkoja suunnitellessa nämä talviset kelit vaativat kuitenkin lämmittävää ruokaa. Lihaisia patoja keittelin jo päivänä eräänä, nyt tehdään lempiherkustani kvinoasta chiliä. Tämä pata on aivan hurrrjan hyvää!
- 400 g jauhelihaa
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 sipuli
- oliiviöljyä
- 1 pieni bataatti (noin 2 dl kuutioituna)
- 4 esikeitettyä maissintähkää
- 2 dl mustia papuja
- 2 dl kokonaisia punaisia kvinoanjyviä
- noin 300 g paseerattua tomaattia
- 2 rkl hyvää kasvisfondia
- 3 dl vettä
- 3–4 kypsää tomaattia
- 1 tl chilijauhetta
- 2 tl savupaprikaa
- 1 tl juustokuminaa
- mustapippuria
- suolaa
- Leikkaa esikeitetyistä maisseista jyvät irti. Pilko tomaatit pieniksi paloiksi. Paloittele bataatti noin sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi.
- Pieni sipuli ja valkosipuli. Freesaa niitä hetki oliiviöljyssä ja lisää sitten jauheliha. Ruskista ja mausta chilijauheella, savupaprikalla ja juustokuminalla. Lisää suola ja pippuri.
- Lisää vesi, kasvisfondi, paseerattu tomaatti, kvinoa, maissinjyvät sekä tomaatti- ja bataattikuutiot. Sekoita hyvin ja jätä ruoka hellalle hautumaan miedolle lämmölle
- vähintään 1,15 tunniksi. Chili on valmista, kun bataatit ovat pehmeitä.
- Tarjoiluun ranskankermaa, täysjyvänachoksia ja silputtua korianteria.
- Tässä ohjeessa on onnistumisen kannalta tärkeää, että käytät kokonaisia kvinoanjyviä. Rikotut tekevät chilistä liisterimäistä = ei hyvää.
- Tämä resepti julkaistiin ekan kerran elokuun Voi hyvin -lehdessä.
P.S Keitotkin ovat talviruokaa, kevyttä sellaista. Ilonan Hyvä Olo-erikoisnumerosta löydät muun muassa nämä väreissä räiskyvät keitot sekä liudan puuron haastajia aamupalalle. Laitan jokusen reseptinkin jakoon, kunhan kerkiän..