Jos vain jaksaisin, nousisin joka aamu kello viisi. Ja leipoisin aamiaispöytään tuoretta leipää.
Kellon siirtämisen myötä tämä viideltä heräily näyttää onnistuvan. On onnistunut ikävä kyllä koko menneen viikon. Vaikka kellot vääntyvät nopeasti uuteen aikaan, jopa itsestään nykyään, oma sisäinen kello jolkottelee ihan siinä kesäajassa, missä se viimeiset puolisen vuotta ollut.
Tämä leipä valmistui kuitenkin vasta kello kymmenen maissa, olihan sunnuntai. Tuijottelin mökin kautta ja mietin syntyjä syviä ennen kuin parin tunnin jälkeen hipsin keittiöön.
Voiko sunnuntai paremmin alkaa? Pöydässä lämmintä leipää, speltistä tietysti sekä marjaisaa hilloa rikastettuna chian siemenillä. Raukean aamun parhautta!
Heinolan Heila on lempipysähdyspaikkani mökille ajellessa. Onhan se kallis kyllä. Pieni pussi herkkuja rokottaa nopeasti lompakkoa 50 eurolla. Nyt nappasin palvikinkun lisäksi Mooseksen Viljan luomuspeltistä tehtyjä hiivaleipäjauhoja. En ole Mooseksen tuotteita ennen kokeillut, joten testiin vaan. Ja hiivaleipää oli kotiväki kainosti pyytänyt.
Hyvä ja hiivaisa leipä näillä jauhoilla leivottiin.
- 3,5 dl vettä
- 25 g tuoretta hiivaa
- 1,5 rkl vaahterasiirappia
- 1,5 tl (Himalajan) suolaa
- 8,5 -9 dl spelttihiivaleipäjauhoja
- Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää vaahterasiirappia ja suola. Sekoita joukkoon jauhot. Vaivaa taikinaa, n. 8-10 minuutin ajan. Nostata kaksinkertaiseksi. Leivo pellillä haluamasi muotoinen hiivaleipä ja paista leipä kypsäksi 200 asteessa n. 30-35 minuutin ajan.
- Nauti lämpimänä voin ja mansikkahillon kanssa.
Kaivelin pakkasesta litran mansikoita ja keitin hilloa. Mansikkahillo vie aina ajatukset positiivisiin lapsuuden tunnelmiin. Miten mansikasta tuleekin niin makoisaa keittämällä? Chian siemenet imevät nestettä noin kymmenkertaisen määrään omaan painoonsa verrattuna, joten tähän hillon valmistus näillä siemenillä perustuu. Sekä siihen, että nesteessa siemenet muuttuvat hieman geelimäisiksi eli hillosta tulee hyvin hillomaista.
Homma siis toimii. Ja ei, ne siemenet ei maistu siellä hillossa yhtään miltään eli rakas mansikkahillon maku on juuri se, mikä se oli lapsuudessakin.
- 1 l pakastemansikoita
- 4-5 rkl chiansiemeniä
- 2 dl ruokosokeria
- Soseuta osa mansikoista mikserissä. Mittaa sokeri ja mansikat kattilaan. Anna kiehua 10 minuutin ajan, lisää chian siemenet ja anna kiehua vielä 5 minuuttia. Purkita steriloituihin purkkeihin ja nauti.
- Hillo säilyy viikon pari - ellei tule syödyksi ennen sitä. Vastaavalla tavalla voit tehdä hilloa mistä tahansa marjoista chian siementen kanssa. Niitä voi aina lisätä, jos haluaa hillosta paksumpaa. Ne turpoavat n. 10 minuutissa eli malta sen verran ensin.
Ei yhtään haitannut sade ja synkkyys. Ei se, että vaikka oli jo aamupäivä, kuvista tuli ihan harmaita. Eikä sekään, että mökkitie oli pelijäässä ja alla kesärenkaat. Ei.
Hyvästä leivästä kun tulee onnelliseksi.