Kurpitsa-banaanikakku syntyi jo syksyllä kurpitsa-aikaan, kun katselin keittiön pöydällä nököttäviä mustuneita banskuja ja kookasta myskikurpitsaa. Säästin kakun kuitenkin joulukalenteriin, sillä kakku on herkullisen mausteinen ja nämä mausteet vievät ajatukset ihanasti jouluun.
Banaani ja myös kurpitsa tekevät kakusta todella mehevän, tämä ei ole mikään kuiva kakku, vaan pehmeä ja maukas. Kokonaisuuden kruunaa ja pinnan juhlistaa makea vaahterasiirappikuorrute.
KURPITSA-BANAANIKAKKU
2 pientä kakkua tai yksi iso (2,8 l)
3 ylikypsää banaania
3 1/2 dl ruokosokeria
2 1/2 dl kurpitsasosetta
1 rkl kanelia
1 tl vaniljaa
1 tl inkivääriä
1/2 tl muskottipähkinää
1/2 tl neilikkaa
1/8 tl suolaa
3 munaa
1 prk kermaviiliä
1 1/4 dl juoksevaa kasvirasvaa
7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl soodaa
1 ½ tl leivinjauhe
Pinnalle:
1 dl tomusokeria
2 rkl vaahterasiirappia
- Voitele kaksi pienempää kakkuvuokaa tai yksi isompi huolellisesti. Jauhota vuoat korppujauhoilla tai vehnäjauhoilla.
- Muussaa banaanit haarukalla kulhossa. Lisää sokeri, kurpitsapyree ja mausteet. Sekoita ainekset keskenään.
- Lisää kananmunat, kermaviili ja sekoita. Sekoita joukkoon kasviöljyvalmiste ja sitten jauhot sekä leivinjauhe. Kaada taikina kakkuvuokiin.
- Paista pieniä kakkuja 180 asteisessa 40 – 50 minuuttia. Isompi kakku kypsyy reilussa tunnissa. Testaa kypsyys puutikulla.
- Kumoa jäähtynyt kakku tarjoilulautaselle. Sekoita kulhossa tomusokerin joukkoon vaahterasiirappi ja valuta kuorrutus jäähtyneen kakun pinnalle.
Vinkki! Tarvitset keskikokoisen myskikurpitsan tai hokkaidokurpitsan 2 ½ dl:n kurpitsasosetta
Kurpitsan ja banaanin makumaailmat sopivat mainiosti yhteen ja kahvikakkuihin molemmat tuovat toivottua kostetutta. Jos kaipaat jotain uutta jouluksi, niin leivo tämä ihastuttava kurpitsa-banaanikakku.
Maista myös:
Banaanikeikauskakku
Banaanikakku valkosuklaalla
Gluteeniton banaanikakku