Tein parisen viikkoa sitten ilmestyneeseen Iltalehteen hallomiranskalaiset. Sen verran tuli kyselyitä, että mistä reseptin saa, kun ei lehteä kerinnyt napata. No, täältähän sen!
Hallomin kanssa mulla on vähän sellainen viha-rakkaus -suhde. Onhan se aika suolainen juusto – mutta kun sitä oikein käyttää, niin hyvää on- Halloumiranskikset ei ole ollenkaan hullumpi snäksi, jos seurana on vaikkapa hedelmäinen salaatti.
Halloumiranskalaiset
2018-02-24 09:29:46
Tulosta
Ainesosat
- 400 g (2 pkt) halloumijuustoa
- 1 1/2 dl maissisuurimoita
- (1 rkl za’ataaria )
- Paistamiseen 1 litra ruokaöljyä.
Jugurttikastike
- 1 prk kermaviiliä
- 2 rkl maapähkinävoita
- ripaus suolaa
- mustapippuria
- 1 tl hunajaa
- 1/2 tl chilihiutaleita
Valmistusohjeet
- Lisäksi punaista paprikaa kuutioina tai granaattiomenansiemeniä ja korianterinlehtiä.
- Kaada maissisuurimot lautaselle. Sekoita niiden joukkoon halutessasi za’ataarmaustetta.
- Leikkaa halloumit ne kahdeksaan osaan. Ensin pituussuunnassa siivuiksi ja siivut vielä pituussuunnassa halki.
- Pyörittele halloumit kauttaaltaan maissisuurimoissa.
- Kuumenna öljy syvässä kasarissa tai wokissa. Kun öljy on kiehuvan kuumaa, laita halloumit öljyyn. Kypsennä, kunnes toinen puoli ruskettuu, käännä halloumipalat pihdeillä ja ruskista toinen puoli.
- Valmista kastike sekoittamalla kermaviilin joukkoon maapähkinävoi, ripaus suolaa, rouhaus mustapippuria, teelusikallinen hunajaa ja hieman chiliä.
- Nosta ruskistuneet halloumiranskalaiset talouspaperin päälle, jotta liika öljy valuu pois. Laita ranskalaiset kulohoon, valuta päälle kastiketta ja koristele annos korianterin lehdillä sekä paprikakuutioilla tai granaattiomenansiemenillä.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/
Lisää Jotain maukasta ?
Instagram / Facebook / Twitter
[…] mulla on nyt päällä, kun olen näitä pikkusyötäviä tehtaillut Iltalehteen. Testasitko jo halloumiranskikset? Nämä voisi hyvin tehdä vaikka samaan pöytää ja lisäksi laittaa tarjolle […]