Tiedättekö sellaisen tunteen, kun tekee mieli nauttia lasillinen jotain kivaa viiniä? Ja jo kolmas pullo korkattuna ja juomatta, koska mikään näistä viineistä ei juuri nyt kelpaa. Ei ole juuri se sellainen hyvä, mitä suu kaipaa. Tällaista on ollut ilmassa.
Syynä tähän nirsoilevaan makuuni lienee lähiviikoissa. Varsin viinillistä aikaa nimittäin takana eikä loppua näy..
Toissa viikolla olin asiakkaan matkassa juttelemassa alkolaisten kanssa viinien sekä ruokien yhdistämisestä ja maistelimme suunnittelemiani ruokia komppaaville viineille. Ihan älyttömän kivaa ja alkolaiset oli tosi jees.
Askel kävi myös aivan loistavan herkulliseen ja innovatiiviseen ravintola Chapteriin, jossa takana aiemmin vain lounaskokemus, mutta sekin varsin oiva sellainen. Nyt paikalla oli italialaisen viinitalo Zoninin yksi viinintekijöistä eli Lorenzo Zonin, kymmenkunta sommelieriä ja 9 viinin sokkotastingkattaus aka Sommelier’s themed lunch, jossa tällä kertaa italialaiset ja ranskalaiset viinit ottivat mittaa toisistaan teemanimellä David and Goliath.
Konsepti on Zoninin jo pidempään jatkama konsepti, jossa eri teemoilla yhdistellään ruokaa ja viiniä ja kokoonnutaan eri maiden laaturavintoloihin viinillisen pöydän ääreen.
Zoninin viinit lienevät suomalaisille tutuimpia tarjolla olevien edullisten ja eloisien Proseccojen, noiden Italian suosituimpien kuplajuomien muodossa, mutta Zonin on paljon muutakin. Heillä on viinitiloja ympäri Italiaa – Sisiliasta Piemonteen-, viinejä valmistetaan biodynaamisesti ja rakkaudella, perheyritys kun on kyseessä.
Tasting oli järjettömän mielenkiintoinen, opettavainen ja todella rento. Jos jotain nenäni on tässä vuosien varrella viineistä oppinut tunnistamaan, niin selkeästi ainakin sen, miltä italialainen viini tuoksuu (rustiikkiselta, maanläheiseltä) ja mikä viini tulee Ranskasta (se elegantimpi, niukempi aromimaailma). Nenä ei pettänyt kertaakaan. Tässä tastingissä ihan konkreettisesti hiffasi sen, kuinka paljon nenä vaikuttaa makuaistiin. Kieli kertoo sitä, minkä nenä jo tunnisti.
Proseccoista vielä. Zoninin perhe on valmistanut viinejä ja juurikin näitä Proseccoja Venetossa jo vuodesta 1821. Tiedätkö rypäleen näiden keveiden kuohuvien takana? Valkoinen Glera-rypäle ei lie nimeltään niin tuttu, mutta se on Proseccon maun ydin ja Zonin luottaa Proseccoissaa 100 prosenttisesti Gleraan, vaikka myös muita rypäleitä voi Gleran lisäksi Proseccoihin hippusen verran sekoittaa.
Entä se ravintola Chapter sitten? Aivan mahtava!
Chapterissä, jos jossain osataan laittaa kasviksista – etenkin moninaisista juureksista – oivia aterioita. Pääasia ei ole se, että juurekset maistuvat juureksille, kuten monissa kasvisravintoloissa tuppaa olemaan, vaan se, että juurekset maistuvat aivan käsittämättömän herkulliselle, ne ovat valmistettu mielenkiintoisesti ja annokset ovat hyvin herkän näköisiä, kuin pieniä maalauksia.
Makumaailma Chapterissä miellytti todella paljon – yhdellä aterialla saattaa saada lanttua, juuriselleriä, palsternakkaa, valkoista porkkanaa, you name it -, suolaa ripotellaan annoksiin reteellä ranteella. Kuin pisteenä ii:n päällä molemmilla visiiteilläni ruoissa oli paljon ruskistettua voita – tähän sydämiä ja huuhtomerkkejä – ja ruokien kanssa tarjolla speltti- tai emmervehnäpuuroa, jotka makoisuudessaan yksistään ovat syy ravintolavisiittiin. Ja lihansyöjille tiedoksi, kyllä, annoksissa on kasvisten lisäksi toki myös kalaisia ja lihaisia vaihtoehtoja eli jokaiselle jotain.
Chapterille myös pojot siitä, että tekivät palsternakasta jälkkärin, joka oikeasti oli kiva. Olen enemmän kuin pettynyt maa-artisokkakakkuihin, kurkkupehmiksiin sun muihin, mutta usko palasi tuon jälkkärin myötä.
Chapterin ote viiniin jäi vähän kysymysmerkiksi, sillä lounasvisiitillä viinilista oli juuri muuttunut ja tarjoilija ei osannut kertoa muuta kyselemistämme viineistä, kuin että ne olivat Ranskasta ja sen toki jo listalta osasimme itse lukea. Lista oli myös niukahko. Ja tällä toisella kertaa Zoninin maukkaat viinit kisasivat paikalle tuotujen ranskalaisten kera, joten ravintolan omista viinin ja ruoan komboista en ole saanut kokemusta. Tässä Zonin-setissä oli varsin oivia yhdistelmiä.
Chapterissä vieraillut ystäväni kertoi, että listalla on ainakin pienen tuotannon natural-viinejä. Itse toivon, että myös muitakin, sillä natu-viinien kanssa voi mennä todella pieleen, jossa näiden viinien hallinta ei ole hyppysissä. Helsingin ravntoloissa on niitä, jotka tämän homman osaavat ja niitä, jotka eivät..
Viinilistan sisältä on itselleni yhtä tärkeä kuin mitä ruokalistalta löytyy, joten tämä on sitten se viimeinen, joka tulee kertomaan, kuinka korkealle Chapterin tulevaisuudessa rankkaan. Chapter tarjoaa illallistajille ainoastaan 7-10 lajin menuuta 79 euron hintaan ja annoskoko on sellainen, että tällä kyllä saa rahalleen vastinetta. Mikä näillä hinnoilla on kyllä ihan suotavaakin.
Jos et ole Chapteriä vielä testannut, niin heitä varausta sisään – pikimmiten. Paikan sommelier kertoi, että pääsalin auettua ravintolan varauslista on täyttynyt pikavauhtia ja kun näin joulua kohti mennnään, vauhti todennäköisesti vain kiihtyy. Lämmin suositus ravintola Chapterille, joka on mainio lisä Helsingin ravintolasceneen maukkaine annoksineen ja cooleine ja skandinaavisine sisustuksineen. Ja ei tuo maisemakaan ole paha illallisvieraiden ihastella, kun ikkunan takaa Helsingin Tuomiokirkko kohoaa kohti taivaita.
Ei hassumpaa, ei ollenkaan!
Sommelier’s Themed Luncheon tarjosi Pernod Richard.
Sirkku sanoo
Vastaus ensimmäisen lauseen kysymykseen: kyllä, tiedän. Chapter kuulostaa kiinnostavalta – arvostan ravintoloita, joissa osataan käyttää kasviksia.
Mari sanoo
Juu, Chapter tekee kaunista ja maukasta jälkeä.
minni / kokeileva keittiöni sanoo
Paljon kuullut Chapterista. Ehkä joskus kun oikein haluaa hemmotella itseään.
Mari sanoo
Kyllä, just silloin oikea osoite.
Peggyn pieni punainen keittiöPeggy sanoo
Minä en ole mikään viiniexpertti, mutta tideän tunteen. Olen ollut sokerittomalla elämäntapamuutoksella nyt kuukausia ja juon viinejä, joissa on vain alle 4 g sokeria. Hieman on ollut ikävä viiniä, josta löytyisi enemmän jotain 😉
Mari sanoo
Huh, aika tiukka kuuri 🙂
Dinner4u2 Mirka & Pauliina sanoo
Chapter on vielä kokematta, mutta tämän postauksen luettuani ei pitäis kyllä olla kauaa!
Mari sanoo
No niin, sinne, sinne!
kuitetekee sanoo
Oi, mä haluaisin oppia lisää viineistä! En ole kummoinenkaan tuntija, mutta arvostan suuresti sitä kun viini ja ruoka sattuvat saumattomasti yhteen ja upgreidaavat toisensa. Se vasta olisikin upea taito osata. Chapter kuulostaa hyvältä, mä tykkään juureksista kovin, mutta en oo ikinä syttynyt siitä lantun kuulua maistua lantulta ideasta. Tai saahan se maistua lantulta, mutta joku juju olisi kiva.
Mari sanoo
Chapter kyllä osaa tuon homma, suosittelen.
M sanoo
Ruoka Chapterissa jotain Grönin ja Askin välimaastosta mikä luontevaa kun keittiömestari on tainnut molemmissa ravintoloissa työskennellä. Osa annoksista oli aivan huikeita, heikoimmatkin yhtä poikkeusta lukuunottamatta mainioita. Samaa taidokasta vegeä saatiin maistella viime syksynä Kalasataman pop up -ravintolassa. Ainoastaan jälkiruoaksi tarjottu palsternakka-annos jäi kesken (näin ne mielipiteet menevät ristiin).
Jos ruoka olikin tosi hyvää, viinien osalta en ollut ihan yhtä innostunut. Haaste viinipaketissa on se että sama viini tulee kahdelle tai jopa kolmelle lautaselle. Yhtään napakymppiin osunutta ruoan ja juoman liittoa en ainakaan itse kokenut. Natural-viinejä taisi meillä paketissa olla kaksi ja eivät ne kyllä edukseen toimineet. BasBas ja Grön tekevät tämän paremmin, toivotaan että Chapter löytää oman viinilinjansa.Ja se että neljästä lasista maksaa 60 euroa oli nämä juomat huomioiden vähän liikaa. Parempi olisi jos kaadot olisivat pienempiä ja jokaisella lautaselle tulisi tippa juuri sille sopivaa viiniä.
Summa summarum, erinomainen ruoka, hurjan kiva tila josta voi ihastella Engelin Suurkirkkoa, lähes läpi aterian erinomainen ruoka. Viinilista ja palvelu vaatii vielä hiomista. Fine dining -sali on pieni mutta koko ravintola/baari on yllättävän iso ja klo 22 jälkeen alkoi olla vaikea saada palvelua fine dining puolella, kahveja ja laskua saatiin odotella tovi. Salista hipsittiin vaatekaapin kautta kadulle ilman että kukaan tuli sanomaan näkemiin. Nämä on näitä mutta kokemukseen nämä vääjäämättä vaikuttavat. Ja jos kahden hengen illallisesta laskutetaan 300eur+, itse panostaisin kokemukseen koska pelkkä ruoan erinomaisuus ei riitä enää.
Mari sanoo
Samoja fiiliksiä, kyllä. He osaavat tuon kasvispuolen. Mutta tuo on huolestuttavaa, jos viinit eivät matchaa. Itselleni ainakin viinilistan sisältö on aivan yhtä tärkeä kuin mitä menulla on. Siinä jää nautinto puolitiehen, jos viini ei nosta ruokaa ja tuo sitä viimeistä silausta. Harmillisra, koska muuten heillä on taito hyppysissä. Ja todellakin, jos ja kun aterian hinta hiipii jo 300 euron paremmalle puolelle niin silloin kaiken tulisi olla moitteetonta ja tip top. Tämän kommenttisi luettuani en ole varma, haluanko omalla rahalla käydä illallista nauttimassa. Ehkä lounailla pääsee riittävästi taidokkaiden ruokien makuun ja kukkaro ei kärsi liikaa..!