Alkuvuosi on ollut sellainen uuniruokien ja keittojen kuukausi. Ja paistetun lohen. Jostain syystä olen syönyt lohta viikottain. Ruoissa on oiottu mutkia, tehty ateriat helposti. Mutta makua helppous ei syrjäytyä. Tämäkin paistettu lohi tattarilisukkeella oli varsin mainio ateria. Gluteeniton sellainen.
Tammikuu on vähän vaikea kuukausi. Se kurjin jotenkin. Mutta se on jo potkaistu pihalle. Näin helmikuussa voi alkaa odottamaan maaliskuuta, joka onkin jo ihan kevättä. Lumi sulaa ja lenkkarit jalkaan. Ainakin jos näin leuto sää jatkuu. Selkeästi itse olen tammikuussa aikalailla laiskanpulskea, mitä nyt töiltä voin ja siirrän kaiken huomiseen, minkä vain kykenen. Kuten esimerkiksi nämä blogipostaukset.
Mutta nyt, helmikuu on täällä ja tässä on paistettua lohta ja maan mainiota tattarilisuketta.
- 600 g lohta
- suolaa
- mustapippuria
- öljyä paistamiseen
- 2 dl tattarisuurimoita
- 3 porkkanaa
- ½ parsakaalia
- 1 sipuli
- 2 avokadoa
- 1 keltainen chili
- parin sentin pätkä inkivääriä
- 2 valkosipulinkynttä
- loraus öljyä
- suolaa
- mustapippuria
- Keitä tattarisuurimot ohjeen mukaan. Kaada suurimot siivilään ja huuhtele viileällä vedellä. Valuta.
- Pese, kuori ja suikaloi porkkanat pituussuunnassa. Leikkaa sipuli lohkoiksi. Siivuta chili ja kuutio avokado. Leikkaa parsakaalin kukinnot paloiksi. Levitä porkkanat, parsakaalit ja sipulit pellille leivinpaperin päälle, pirskota päälle öljyä ja ripota päälle hieman suolaa. Paista vihanneksia 200 asteisessa uunissa n. 15-20 minuutin ajan.
- Raasta inkivääri ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy syvällä pannulla ja freesaa valkosipulia ja inkivääriä hetki. Lisää tattarisuurimot ja paista, kunnes suurimot hieman ruskistuvat.
- Sekoita vihannekset tattarisuurimoiden joukkoon ja mausta lisuke suolalla ja mustapippurilla.
- Leikkaa lohifile neljäksi palaksi ja paista öljyssä rapeaksi. Suolaa, pippuroi ja tarjoa tattarilisukkeen kanssa.
Reseptini on julkaistu tammikuussa ilmestyneessä Hyvä Olo-lehdessä, josta löytyy neljä muuta mainiota gluteenitonta ateriaa sekä viisi lihatonta herkkua.
Seuraa @Jotainmaukasta instagramissa ja nappaa parhaimmat reseptit ja viini- sekä matkavinkit heti tuoreeltaan.
Nanna sanoo
Kuva piristi kyllä rospuuttoisimmankin päivän!
Mari sanoo
Kiitos 😘
Dinner4u2 Mirka & Pauliina sanoo
Ah, mitkä ihanat värit tuossa kuvassa! Tattarilisuke kuulosti todella herkulta, nam!
Mari sanoo
Tattari on mainion makuinen ja kivaa vaihtelua muun muassa riisille.
Dinner4u2 Mirka & Pauliina sanoo
PItää kokeilla!
peggy thomas sanoo
Täälläkin odotetaan kevättä jo kovin. Kolmen viikon infulenssa on vienyt mehut ja kaikki värikäs tuo pirteyttä päivään. Kalaa on tullutkin syötyä monta kertaa viikossa. Sinun annoksesi antaisi virtaa päivään taatusti!
Mari sanoo
Näin tekee!
Minni / kokeileva keittiöni sanoo
Olipas pirtsakan näköinen. Lohi on kyllä ihana herkku ja taipuu niin moneen.