Pienestä alkaen kerrotaan, kuinka tytöt on tehty kanelista ja sokerista ja pojat, tulevat isät, koiranhännistä.
Ennen isät saivat olla juroja ja totisia. Puuhailivat omiaan. Nykypäivän isällä pitäisi olla tunneälyä, pitäisi osata leikkiäkin. Jäädä vaikka hoitovapaalle. Kärrätä lapset muskariin.
Isästä leivotaan äiti-kakkosta, pehmeitä geenejä kaivetaan esiin. Isien ja lasten suhde on läheisempi ja erilainen kuin ennen. Mietiskelen tässä, että millainen musta olisi versonut nykyajan osallistuvan isän hellässä huomassa?
Äitienpäivä on kevään kukoistuksen aikaan. Isänpäivänä puissa ei roiku muuta kuin vesipisaroita. Pimeää on. Voi isi-parka. Piristyisiköhän se, jos laitettaisiin isänpäivänaamuna tarjolle makeita ja makoisia spelttipannukakkuja? Ainakin isä on perso makealle ja pitää pähkinöistä.
Tämä taipumus on periytynyt. Tiesin, että isällä on aina kaapissa jotain suklaata, karkkia tai muuta hyvää. Musta tulikin ihan pro kaappien ylähyllyille kiipeilyssä ja karamellien metsästyksessä. En tiedä, huomasiko isä kadonneita herkkuja, ei siitä koskaan ainakaan mitään sanottu..
Nämä pannarit on tehty maukkaista spelttijauhoista, kanelista, sokerista ja vähän pähkinöistäkin. Isälle.
Spelttipannarit pecanpähkinöillä
2,5 dl turkkilaista jugurttia
1,5 dl maitoa
2 munaa
2,5 dl spelttijauhoja
2 tl kanelia
1/2 dl pecanpähkinämurskaa
1 rkl vaahterasiirappia
2 tl vaniljajauhetta
1 rkl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
Voita paistamiseen. Päälle rouhittuja pecanpähkinöitä.
Käytän näihin pannukakkuihin spelttijauhoja. Tavallinen vehnäjauhokin käy, mutta pannareista tulee maukkaampia speltillä. Nämä pannukakut ovat ihanan pulleita, rapeakuorisia ja sisältä kosteita ja jugurtista hieman happamia. Päälle norotellaan vielä vaahterasiirappia ja muutama pecanpähkinän pala. Kyytipojaksi kuppi kuumaa kahvia. Ainakin hetken on mukavaa olla isä.
Ja kun aamu alkaa näin muhevasti, niin isänpäivälounaaksi laitetaan kalaa tartarina sekä paistettuna. Reseptit tulossa tuota pikaa!
“Isä, tässä sinulle on pienen pieni käsi.
Minä, sinun lapsesi, elän lähelläsi.
Kasvan, kasvan nopeasti.
Tie vie toisiin kyliin.
Tänään vielä aikaa on.
Ota minut syliin.”
Tekijä tuntematon
Pitäkää isää hyvänä, sitten sunnuntaina!
Muita herkkuja isänpäivän aamiaispöytään?
Aamiaispizza
Aamiaismunat parmankinkkukupissa
Vihannesmunakas