Lomat lusittu. Uusi peruna ei ole enää niin uusi. Ja grillailuaikaa vielä ainakin kuukausi jäljellä.
Ja keventääkin pitäisi. Vihanneksia grilliin vaan. Maissi nyt on aina hyvää. Mutta kokeilinpa myös kesäkurpitsaa grillijuustolla. Siitä tuli uusi lisukesuosikki. Todella maukasta, ihan sellaisenaankin.
Viikonloppu oli kuuma. Niin kuuma, että ruokakaan ei oikein maistunut. Ainakaan mikään tuhti. Savustin ison lohikimpaleen ja tein lisukkeeksi kesäkurpitsavartaita ja korianterimaissia. Ei tullut pahaa, ei.
Kesäkurpitsavartaat
1 pkt grillijuustoa (esim. Arla) tai halloumia
1 kesäkurpitsa
oliiviöljyä
sormisuolaa
turkkilaista pippuria tai rosepippuria
mintunlehtiä
Leikkaa grillijuusto sormenpaksuisiksi juustotangoiksi. Leikkaa kesäkurpitsasta samankokoisia palasia. Jätä pehmeät keskikohdat käyttämättä. Seivästä palaset kahteen grillivartaaseen, vuoroin vihreää, vuoroin vaaleaa. Valuta päälle hieman oliiviöljyä ja ripottele vielä pinnalle sormisuolaa. Paista 200 asteisessa grillissä, kunnes juusto ruskettuu kauniisti.
Sain turkintuliaisina punaista, miedolta tuoksuvaa pippurimurskaa. Ripottelin tätä kypsien vartaiden päälle ja nappasin puutarhasta muutaman mintunlehden.
Korianterimaissi
esikeitettyjä maisseja
voita
korianteria
sitruunasormisuolaa
Pätki maissi kolmeen osaan. Sulata voi ja silppua joukkoon runsaasti korianteria ja hieman sitruunasormisuolaa. Grillaa maissiin kauniit rusketusraidat, kokoa ne tarjoiluastiaan ja kaada korianterivoi koko komeuden päälle.
Noin. Helppoa. Vaikka töiden jälkeen.