Taas kävi näin.
Banaanit viettävät taas syntymäpäiviään hedelmäkulhossa. Tai iäkkäiltä ne ainakin näyttävät. Roskiin? Vai pitäisikö leipoa banaanileipä?
Tai ei se mikään leipä ole. Kakku siitä tulee. Ja ihana sellainen.
Kuorin neljä parhaat päivänsä nähnyttä banaania. Paksu, imelä tuoksu täytti nenän. Vaikka pidänkin enemmän kypsän puoleisista, niin näiden tuoksu oli jo melkein liian yltäkylläinen. Uh.
Musta paistui meheväksi.
Mutta annas olla, kun muussaat mustuneet kaverit, sekoitat joukkoon voita, sokeria, kermaviiliä ja vaniljatangon siemenet näin muun muassa, niin tuloksena on kuohkea, lempeästi banaanilta maistuva hedelmäinen taikina. Oli jo lähellä, että en lusikoinut kaikkea taikinaa sellaisenaan. Onneksi kuuma uuni katseli touhujani syyttävästi. Kakku leipävuokaan ja uuniin. Jo vartin päästä uunista luikerteli ihastuttava tuoksu. Vielä piti malttaa, kakku kypsyy tunnissa.
Ei tullut paha.
Banaanileipä
3 dl jauhoja
1 tl soodaa
1/2 tl suolaa
125 g voita
1 dl ruokosokeria
1,5 dl sokeria
2 munaa
3 kypsää banaania
vaniljatangon siemenet
1/2 prk kermaviiliä
voita vuoan voiteluun
Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi, lisää munat yksitellen. Muussaa banaanit ja sekoita joukkoon. Lisää kermaviili ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu sooda ja suola. Paista 175 asteisessa uunissa vajaan tunnin verran. Tarjoa kakku haaleana creme fraiche lusikallisen kera.
Mitä jäljelle jää..
Tämä kakku on ihan käsittämätön. Se maistuu jäätelölle tai pirtelölle tai jollekin sellaiselle ihanalle lapsuudenmuistolle, mitä en kykene sanoiksi pukemaan. Nyt suren jokaisen roskiin heitetyn, pilkuttuneen banaanin takia. Mitä niistä olisikaan voinut saada aikaan..
