Kurpitsaketsuppi tekeytymään, än yy tee nyt!
Kurpitsahulluus on vähän kuin kuuhulluus. Onhan tässä myös kyse pyöreistä objekteista.
Olin eilen aamulla kaupan oven takana jo aamuseitsemän jälkeen. Tiesin, että parin viikon ulkomaamatkojeni aikana kurpitsat oli kannettu kauppojen hyllyille.
Kauppa ei auennut seitsemältä, joten hulluus vain syveni, kun piti odottaa. Hakkasin päätäni seinään, revin hiuksiani ja vääntelin ranteitani. Taisin vähän kyynelehtiäkin.
Onneksi minuuttia vaille kahdeksan uusi yritys onnistui ja klo 8.10 olin kotona eriväristen, -kokoisten ja makuisten kurpitsojen kanssa. Ah, mikä helpotus.
Neljän lajin kokkaamisen jälkeen en enää jaksanut. Yhden teen vielä tänään. Ja onneksi on naapurit, sinne sujuvasti sopii toimittaa puolet kakusta, niin ei kaikki kerry omalle vyötärölle.
- 5 dl kurpitsanpaloja
- 1 sipuli
- 1 valkosipulin kynsi
- 1 dl vettä
- 1 dl etikkaa
- 3 rkl ruokosokeria
- 1 rkl vaahterasiirappia
- 1 tl suolaa
- 1/4 tl mustapippuria
- 1/4 tl neilikkaa
- 1/4 tl inkivääriä
- Leikkaa kurpitsa paloiksi, kuori ja pilko palat. Mittaa vesi, etikka ja mausteet kattilaan, lisää pieneksi pilkotut kurpitsanpalat. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä 20-30 minuutin ajan, kunnes kurpitsanpalat ovat aivan pehmeitä. Soseuta seos sauvasekoittimella. Purkita steriloituun purkkiin. Säilytä viileässä.
- Käytä normaalin ketsupin tavoin hamppareiden kanssa, pizzan päällä tai ranskalaisten kyytipoikana. Maistuu myös mainiosti paistetun kanan kanssa.
Kurpitsa on yksi Sitä parempi soppa-kirjan raaka-aineista. Oletko tsekannut lempeän kurpitsapastan ohjeen? Ja tietysti ensimmäinen, mitä pitää kurpitsasta tehdä, on makea kurpitsasose, jolla keitellään mausteinen kurpitsalatte heti aamusesta.
P.S Tuli ladattua ihan hulluna kuvia, enjoy! Ja älä jätä testaamatta kurpitsaketsuppia!