KAUPALLINEN YHTEISTYÖ/IKEA
Järkkään tänä vuonna ylioppilasjuhlat. Olen suunnitellut niitä jo pitkään, keräillyt mood boardia, fiilistellyt tarjottavia, kuvannut kutsukorttia. Pääsen kuivaharjoittelemasn myös juhlakattausta, kun katan Espoon IKEA-tavaratalossa pöydän koreaksi. Lakkiaisia vartenpa hyvinkin!
Olen aina nauttinut kattamisesta. Mietin kattauksen yleensä aina jonkin teeman mukaan. Teema voi olla sävy, se voi olla ateriaan liittyvä vihannes tai hedelmä, se voi rakentua astioiden ympärille – jotka voivat parhaimmillaan vaikka kaikki eri paria. Pidän myös luonnonmateriaaleista ja luonto yleensäkin inspiroi suuresti. kattauksissa ja muutenkin.
Espoon IKEA-tavarataloon suunnittelemani kattauksen inspiraationa oli keväisen herkät kukat. Hennosti pinkit, vihreää lehteä pukkaavat kukat, ripaus valkoista. Tämän teeman ympärille rakennan IKEAan lakkiaiskattauksen, joka on esillä Espoon tavaratalossa 1.5-5.6 välisen ajan.

Kävin vähän fiilistelemässä IKEAssa viime viikolla. Voi jestas, minkä tavaralistan sain koottua. Olin kuin lapsi karkkikaupassa.
Pidän kattauksissa runsaudesta, joten pöytä notkuu kukkia, maljakoita, astioita, tarjottimia ja aterimia. Kokonaisuuden kruunaa kukkateemaan upeasti istuvat kukkia muistuttavat KRUSNING-kattovalaisimet.

Pöydäksi valitsin puisen MÖCKELBY-pöydän, jossa erityisesti miellytti pöydän istuimena käytettävä pitkä penkki sekä kookkaat pöytälaudat. Lisäksi puunsävy istuu valitsemaani pastellisävyiseen maailmaan.

Käyn kattamassa pöydän vapuksi ja sormet suorastaan syyhyään päästä tarttumaan hommiin, sillä siitä tulee hieno!!

Jutun kuvitus antaa osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Teema rakentuu näiden asioiden ympärille ja kokonaisuuden kruunaa kukkien väreissä hehkuvat astiat. Enempää en palasta, mutta seurailepa blogiani sekä IG-tiliäni ja näet pian lisää!
Niin ja oman kattaukseni lisäksi IKEA kattaa rinnalle kaksi muuta pöytää ja shoppailijat saavat äänestää mieleisensä. Käykääpä tsekkaamassa pöytä ja kertokaa äänillä, mitä tykkäätte!
Näin homma etenee:
Kussakin IKEA-tavaratalossa on 1.5.–5.6.2018 esillä yksi bloggaajan luoma ja kaksi IKEA-sisustussuunnittelijan tekemää kattausta. Tavaratalon asiakkaat voivat äänestää suosikkiaan kolmesta kattauksesta. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan kussakin IKEA-tavaratalossa kolme 50 € IKEA-lahjakorttia. Lisäksi kattauksia äänestetään IKEA Suomen some-kanavissa.
Yhteistyössä IKEA-tavaratalon kanssa.
[…] Työstin suunnittelemani keväistä lakkiaiskattausta ja täytyy myöntää, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Inspiraatio kattaukseen tuli suoraan tänä keväänä järkkäämieni lakkiaisten teemasta ja […]