Mä en taitaisi.
Kuvasta ei voi olla varma, että ollaanko siinä iloisia käynnissä olevasta parsakaudesta vai hämääkö hän parsanipulla ja piilottelee kuvan ulkopuolelle isoa kokkiveistä.. sori, espoolaiset, pelottelusta.
Mutta söisit varmasti samaisen tyypin tekemiä nutella-pekoneja, koska tämä täysin päätön yhdistelmä toimii. Tuttuni, ex-kollega Asmo heitti jo jonkin aika sitten haasteen ja pyysi tekemään näitä . Insiraationa toimi B’ellalimento-blogi.
Muistan, että Asmolle kuittailtiin jo töissä tästä hänen nutellarakkaudestaan. Jonka kyllä jaan. Nutella nyt tekisi vaikka pohjallisesta maukkaan, jos sitä pohjallista vähän ensin voissa paistaisi.
Tänä aamuna, kun muu perhe väänsi äitienpäiväaamiaista, löytyi sitten aika toteutaa Asmon toive.
- 8 siivua pekonia
- 1 tl mustapippuria
- 1 tl savupaprikaa
- 1 tl chilijauhetta
- 8 tl nutellaa
- Sekoita mausteet keskenään. Levitä pekonit uunipellille niin, että ne eivät koske toisiinsa. Paista niitä 225 asteessa n. 12 minuutin ajan. Ota pelti ulos uunista ja käännä palat sekä mausta. Paista vielä n. 3 minuutin ajan.
- Jäähdytä pekonit kokonaan. Levitin ne talouspaperin päälle jäähtymään, näin ylimääräinen rasva imeytyi paperiin.
- Kun pekonit ovat kokonaan jäähtyneet, levitä jokaisen siivun päälle yksi teelusikallinen nutellaa. Tarjoa aamiaispöydässä rapean paahtoleivän kera tai nautiskele ne sormin syöden sellaisenaan.
- Nam!
- Jos nutellapurkkisi on jo avattu ja se on oleillut jääkaapissa, sulata nutellaa aivan hetki mikrossa, jotta saa nutellasta levittyvää. Juuri avatun purkin nutella on sopivan pehmeää juuri sellaisenaan.
Andalusiana/ Andalusian auringossa- blogi sanoo
ei ole totta! mulla on suklaapekonia tulossa 🙂
Jotain maukasta sanoo
Tänäänkö? Wau, meillä mieli kulkee samaa tahtia. Nauti !
Polkkapossu sanoo
Jumankekka. Nyt heitti villiks. Ehkä teen cokisnakkien kaveriks jonain päivänä.
Jotain maukasta sanoo
No niin heitti. Vähän skeptinen olin itsekin, mutta vedin aamulla kolme siivua. Niihin tuli himo.. Cokisnakit, cokista keittovetenä?!? Waat?!
Jael sanoo
Aloin miettimään,että toimisikohan sama vaikka tofulla,kun en syö lihaa;D Kiva juttu sinusta,kävin lukemassa netissä:)
Jotain maukasta sanoo
Teepä testi ja kerro sitten! Kiitos, tykkäsin itsekin, että onnistunut juttu.