Tunnustan rakkauteni.
Vaan nostaa hymyn huulille. Ja maistuu syksyltä.
Ravintola Sipuliin kuljetaan pitkin Rakkauden siltaa. Se on kuulemma laiton tekele. Viehättävä kuitenkin.
Olen aina pitänyt Sipulin miljööstä. Se henkii rauhoittavaa vanhanajan tunnelmaa tiiliseinineen ja kauniine näkymineen. Kävin tutustumassa Sipulin uuden keittiöpäällikön, Jarkko Niemisen, menun parhaisiin paloihin.
Tiistai-ilta, mutta talossa on porukkaa. Kabineteista raikaa nauru ja ravintolasalinkin pöydissä on jo väkeä.
Pysäyttävä tunnelma.
Ravintolapäällikkö Pertti Huhtilainen kertoo, että nyt nautittava yllätysmenu on seitsemän lajin illallinen ja se sisältää suosituimpia annoksia tuoreelta listalta. Joka annokselle on viinisuositukset, mukana myös muutamia herkkuja kellarista.
Edellinen käyntini Sipulissa ei ollut niin mieleenpainuva. Sekin oli pitkän kaavan menu, mutta silloin ruoka ei herättänyt suuria intohimoja puoleen tai toiseen. Oliko kokonaisuus jotenkin väkinäinen?
Mutta nyt. Nyt ei ollut väkinäisyydestä tietoakaan, vaan tarjolle tuli entistä hieman isompia, upean värikkäitä ja syksyn makuisia herkkuja. Alun avasi tervehdys hiillostetusta lohesta. Kalalla jatkettiin ja tarjolle tuli todella maukas silakka-annos mäteineen päivineen. Kalalinja jatkui ruijanpallaksella, herkullista. Koko potin kuitenkin korjasi ylikypsäksi haudutettu porsaanniska, joka haudattiin paksuun, kermaiseen kanttarellikeittoon. Aivan täydellistä, mahtava makuyhdistelmä. Mainio keksintö lisätä pehmeä liha sienikeiton uumeniin. Pelkästään tämän annoksen takia kannattaa tehdä pikku visiitti Sipuliin. Niin hyvää se on.
Paperinohutta ja tummanpunaista.
Myös carpaccio oli suussasulavan pehmeää ja makoisaa ja punainen Còtes Du Rhonen -viini oli sille omiaan. Kun pöytään tuli hehkeissä väreissä hehkuva luomuhärän sisäfileannos, oli vatsani on kylläinen enkä tahtonut innostua muusta kuin siitä rapeaksi friteeratusta kateenkorvasta.
Jälkiruokavatsassa kyllä oli vielä tilaa ja sitäkin hemmoteltiin. Pannacottaa ja maitosuklaa Pot de Crémea – kuin suklaa creme caramelia– kirsikkajäätelön kera. Jossain välissä tarjolle tuli muuten erinomainen lonkerogranite. Välisorbetti, mitä tulen testaamaan kotioloissakin. Maku oli raikas ja maltillisen sitruunainen.
Lähes väritön. Ja supervärikäs.
Sipuli monesti nostetaan kaupungin elitististen ravointoloiden kastiin, mutta hinnat ovat kyllä ihan kilpailukykyisiä stadin hyperavintoloiden kovienkin annoshintojen ja vähemmän tuunatun ruoan rinnalla. Ja se mitä arvostan, on se, että täällä saan istua iltaa juuri niin pitkään kuin haluaa. Asiakasta ei työnnetä kadulle kahden tunnin jälkeen. Eikä kuulemma tulla työntämäänkään, Huhtilainen vakuuttaa.
Ei hassumpaa, ei ollenkaan. Ai niin, ja pienen paljastuksen Huhtilainen myös teki: Sipulin joulu tulee olemaan laventelinvärinen ja uudistunut.