Varsinkin, kun luomureseptikilpailun tuomarina toimi arvostamani ruoka-alan ammattilainen ja keittiömestari Sasu Laukkonen.
Olet sitä, mitä syöt. Haluaisin olla vivahteikas luomufenkoli tai makeaksi paahtuva punajuuri. Mutta todennäköisesti olen luomupossu, kaurahiutale tai kulhollinen kvinoaa.
Osallistuin lokakuussa Pro Luomun reseptikilpailuun ja voitin! Tämä voitto juuri tämän vuoden lopussa tuntui erityisen hyvältä, koska tämä vuosi on ollut itselleni luomun, täysjyväviljojen ja superruokien vuosi. Lupasin jo blogissanikin uunna vuonna syödä terveellisemmin ja tutustua tuntemattomampiin raaka-aineisiin. Ja näin tein. Kattavasti ja melkoisella paatoksella.
Tämä lupaus muutti ruokavaliotani ja toi tuoreita ideoita reseptiikkaan. Nyt keittiön raaka-aineisiin kuuluu monipuolisesti luomulihat ja juurekset, speltti kaikissa muodoissaan, täysjyväviljat ja -pastat, tumma riisi, kvinoa, pähkinät ja linssit. Myös kookosjauhot ja -rasva, mantelimaito sekä luomukaurahiutaleet tekivät pysyvän kodin kaappeihini. Vähemmälle käytölle olen jättänyt valkoiset jauhot, pastat ja riisit. Mutta ei, edelleenkään en ole minkään luokan totaalikieltäytyjä, siitä ei huolta. Kaikki maistuu. Laajensin vain repertoaariani.
Joten luomureseptikilpailu innosti luomaan. Lokakuussa omenasato oli parhaimmillaan, fenkolit olivat pullukoita ja possunliha maistuvaista. Tein luomuruoan tästä kolmikosta.
Halusin käyttää ruoassa fenkolia, koska fenkoli on suomalaisissa perheissa vähemmän käytetty vihannes, vaikka sen maku on hienostunut ja herkullinen. Fenkoli myös useasti yhdistetään kalaruokiin, vaikka sen maku sopii mainosti esimerkiksi porsaanlihan kanssa ja raikastaa porsasruokaa mukavasti. Luomu myös monesti mielletään vain kasvisruoaksi ja siksi halusin tehdä tämän luomuisen vuoan kanssa tarjolle luomulihaa ja mikäs sen parempaa kuin luomupossun sisäfile.
Tuomarina toiminut Sasu Laukkonen, Chef & Sommelierin ravintoloitsija totesi reseptistäni seuraavasti: ”Ehdoton ykkönen on Mari Moilasen fenkoli-omenapossu. Iloitsen joka kerta kun näen ei-ammattilaisen reagoivan vahvasti sesonkiin ja käyttäen vähemmän Suomessa käytettyjä kasviksia, kuten fenkolia. Ideasta toteutukseen todella hieno kokonaisuus, kuten myös lähetetyn reseptin, kuvien ja tarinan yhteys.”
No mutta kiitos, Sasu! Olen otettu, tyytyväinen ja suosittelen lämpimästi testaamaan tätä kolmikkoa. Se toimii!
- 2 kookasta luomufenkolia, n. 700- 800 g yhteensä
- 2 punaposkista, kotimaista luomuomenaa
- 1/2 luomupurjosta
- 150 g raastettua, voimakasta kermajuustoa kuten Västerbottenostia tai Ritaria 75 g raastettua mozzarellajuustoa
- 4 dl luomukermaa
- 2 tl Maldon-suolaa
- tuoretta persiljaa omasta maasta
- valkopippuria
- ripaus eli n. 1/4 tl muskottipähkinää
- luomuvoita
- Leikkaa fenkolit ohuiksi siivuiksi. Poista omenasta omenaporalla siemenkodat ja leikkaa omenat renkaiksi. Silppua persilja.
- Voitele iso, pyöreä uunivuoka. Aseta pohjalle 1/2 fenkoleista, asettele päälle puolet siivutettusta purjosta sekä persiljasilppua ja 1/3 juustoraasteita. Ripottele väliin vielä suolaa ja rouhaise päälle valkopippuria. Lisää yksi kerros omenarenkaita ja ripottele omenien päälle 1/3 juustoraasteesta. Tee viimeinen kerros fenkolista ja purjosta, suolaa ja valkopippuroi. Mausta kerma hippusella muskottia ja kaada se vihannesten päälle.
- Peitä pinta lopulla juustoraasteella sekä muutamalla luomuvoisiivulla. Paista vuokaa uunissa 200 asteessa n. 1 1/2 h, ensimmäiset 45 minuuttia folion alla ja loppuaika ilman foliota.
- Lisukeannos on iso (6-8 annosta),koska se vain paranee seuraavilla syöntikerroilla. Jos haluat tehdä vain pienen, kerralla syötävän lisukkeen, tee puolikas annos.
- 600 g porsaan sisäfilettä, luomupossusta
- Maldon-suolaa
- mustapippuria
- 4 tl karkeaa Dijon-sinappia
- voita ja öljyä paistamiseen
- Leikkaa sisäfile parin sentin paksuisiksi, pieniksi noiseteiksi. Suolaa, pippuroi ja hiero pintaa vielä rakeista Dijonia. Paista noisetit kuumalla pannulla voi-öljyseoksessa n. 2-3 min. per puoli, kunnes porsas on kypsää. Tarjoa noisetit fenkoli-omenavuoan kanssa.
- Annos riittää neljälle hengelle.
Aiempia voittoja ja ehdokkuuksia: