Uuniomenat, tuo lapsuuden herkku. Niitä pitää aina testailla vähän erilaisilla täytteillä.
Nyt testasin, miltä kvinoa maistuisi uuniomenan sisällä. Hyvältähän se!
Uuniomenassa on sellainen lapsuuden maku. Pientä happamuutta, sitkeyttä kuoressa ja omenasta, sokerista ja voista kasaan kiehunut, siirappinen kastike. Kylmän ja kuuman leikkiä. Jäätelöä ja omenaa. Rapeaa ja pehmeää. Tässä on oikeastaan kaikki, mitä jälkiruoalta voi toivoa.
Kvinoa-puolukkauuniomenat
2014-03-25 19:48:51
Tulosta
Ainesosat
- 4 isoa omenaa
- 4 kanelitankoa
- 1/2 dl kvinoaa
- 1/2 dl intiaani-täysruokosokeria
- 1/4 dl kuivattuja puolukoita
- 1/2 dl pecanpähkinöitä
- 1 rkl raastettua sitruunankuorta
- 1 vaniljatangon siemenet
- 1 tl kanelia
- n. 1 rkl voita
- 1-2 rkl vaahterasiirappia
- 1/2 dl vettä
- voita
Valmistusohjeet
- Pese omenat ja poista siemenkodat niin, että omenan pohja pysyy ehjänä. Näin täyte ei valu pohjan kautta ulos.
- Rouhi pecanpähkinät karkeaksi rouheeksi. Sekoita kulhossa kvinoa, pähkinät, intiaani-täysruokosokeri, vaniljatangon siemenet sekä kaneli. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen voi, raastettu sitruunankuori ja sekoita seos tasaiseksi.
- Täytä omenat tällä seoksella niin, että myös omenan päälle tulee hieman täytettä. Valuta hieman vaahterasiirappia ja laita nokare voita vielä jokaisen omenan päälle. Laita täytteeseen koristeeksi pystyyn yksi kanelitanko ja kaada paistoastian pohjalle puolisen desilitraa vettä.
- Paista omenoita 200 asteisessa uunissa noin 40-50 minuutin ajan, kunnes omenat ovat pehmeitä ja täyte kauniisti ruskettunut.
Vinkit
- Parhaimman tuloksen saat hieman happamilla, hyvin uunissa pehmenevillä omenoilla.
- Tarjoa uuniomenoiden kanssa paksua vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä.
Jotain maukasta https://www.jotainmaukasta.fi/