Kurpitsamuhennos on yksi tapa nauttia meheviä syyskurpitsoja.
Kulkeeko aika näin keväällä nopeammin kuin talvella? Siltä ainakin tuntuu. Maaliskuu on jo kohta paremmalla puolella.
Kohta maa tuoksuu mullalle ja idut tunkevat päätään kohti aurinkoa. Luonto – ja sitä myöden myös tällainen keväänlapsi – herää jälleen eloon. Kiire tuntuu olevan. Säntäilen sinne tänne kuin juuri talviunilta herännyt ampiainen. En yhtä vihaisena tosin. Kevätpöhinässä ostin tänään multaa ja kaiken maailman siemeniä. Josko niistä saisi jotain vihreää itämään. Aurinko on ainakin luvannut auttaa.
Havahduin tässä kevättohinassa siihen, että täytyypä laittaa kurpitsaresepti esille, sillä kohta se on menneen talven lumia. Ihan virallisestikin.
Hieman onnettoman ensimmäisen kurpitsaseikkailuni jälkeen uskaltauduin ostamaan valmiiksi lohkotun kurpitsan palan. Kokonaisia en edes vilkuile. Tämä tummanoranssi kaveri oli talvikurpitsa, erimakuinen kuin mistä keitto syntyi. Ehkä hieman makeampi, voimakkaampi?
Teki mieli tehdä kalan kanssa kurpitsaa, jossain muodossa. Kotona oli kermaa ja ruohosipulia. Näin jo silmissäni kauniin oranssit kurpitsapalat täplitettynä vihreällä ruohosipulilla. Ja maut sitoo yhteen kerma. Kalana oli kuhaa ja jotta pehmeä muhennos saisi rapean vastaparin, leivitin kuhan pankomuruilla. Japanilaisen pankon erinomaisuus on siinä, että se imee itseensä vain vähän rasvaa uppopaistettaessa. Tai no, vähemmän kuin joku muu leivite. Ei tämä kuitenkaan mitään terveysruokaa ole..
PANKOKUHA
4 hengelle
150-200 g kuhaa/syöjä
2 dl pankomuruja
2 kananmunaa
sormisuolaa
valkopippuria
öljyä paistamiseen
Levitä pankomurut lautaselle, sekoita joukkoon pari teelusikallista sormisuolaa sekä rouhi joukkoon valkopippuria. Riko kananmunat toiselle lautaselle ja sekoita rakenne rikki. Leikkaa kuha 5 cm levyisiksi paloiksi, kasta ne ensin kananmunaan ja painele sitten molemmin puolin pankomuruihin. Paista upporasvassa molemmin puolin, kunnes pinta saa väriä ja kala on kypsää.
KURPITSAMUHENNOS
5 dl kurpitsanpaloja kuutioina
1,5-2 dl dl vettä
1 rkl kasvisfondia
maldonia
1 tl chilijauhetta
2,5-3 dl kermaa
10 ruohosipulin vartta
Kiehauta syvässä pannussa vesi ja kasvisfondi. Lisää kurpitsanpalat ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä. Sekoita sen verran, että käännät palat kertaalleen. Kun neste on lopuillaan ja kurpitsanpalat ovat pehmenneet, lisää joukkoon kerma, 1 tl chilijauhetta ja ripaus maldonia. Keitä kermaa kasaan sekoittamatta. Tässä vaiheessa kurpitsat ovat jo hyvin pehmeitä, ja jos kovasti sekoittelee, tuloksena on kurpitsaliemi.
Kun kerma on paksuuntunut ja kurpitsat ovat haarukalla pistettäessä läpipehmeitä, on muhennos valmis. Leikkaa ruohosipuli pieneksi silpuksi sekoita muhennoksen joukkoon ja laita tarjolle rapeiden pankokuhapalojen kanssa.
Pieni chilin potku kurpitan löysän lempeässä maussa toimii. Vihreän ja oranssin yhdistelmä tuo lautaselle silmänruokaa. Ja pankokuha. Paras, suomalainen kala rapeana ja mehukkaana.
Oli kyllä herkullista tämä kurpitsamuhennos. Eikä tullut huutoa, itkua eikä kiroilua, vaikka kyseessä olikin kurpitsaruoka. Ja se on edistystä se.
P.S Yltäkylläisyydestä vakavempiin asioihin. Tänään virallisesti starttaa suomalaisten ruokablogien ja YK:n naisten yhteinen kampanja nälänhätää vastaa. Jotain maukasta -ruokablogi osallistuu keräykseen. Tule mukaan. Osallistu ja auta heitä, joilla on nälkä. Linkistä pääset lahjoittamaan. Kirjoittelen lisää tästä kampanjasta tällä viikolla. Kiitos, kun osallistut.