Täytetyn apinan katse kohtasi katseeni, kun astuin sisään Laboratory-galleriaan. Ja nenään löyhähti kahvin aromi. Mitäs tämä nyt on?
Vaikuttavaa. Perttu Saksan kuvaamat täytetyt, inhimillisyyttä huokuvat apinat napittivat lasisilmillään, kun maistelimme Erottajan Laboratory-galleriassa Pauligin uutukaista, vaaleapaahtoista vuosikertakahvia, joka tulee kauppojen hyllylle näillä main.
Ja kyllä, kyseessä on vain tietyksi kaudeksi eli täksi kesäksi valmistettu kahvi. Tämän vuosikerran pavut ovat kypsyneet Etiopiassa. Ensi vuonna maistelemme jonkun muun maan vuosikertaa. Minkä, sitä eivät pauliglaisetkaan vielä tiedä. Sato ratkaisee.
No, miltä se kahvi maistui? Pauligin Emmi, kahviasiantuntija, oli elementissään. Kädet piirtelivät kaaria ilmaan, kun hän hehkutti kahvin herkkyyttä ja hienoaromisuutta. Käyttipä hän jopa termiä ylärekisteri. Hänen mukaansa mausta löytyy mustikkaa ja jasmiinia. Sekä todella herkkiä aromeja.
Ja totta ainakin tältä osin. Presidentti Special Blend 2012 -vuosikertakahvista puuttui kahvin normaali kitkeryys. Se oli hienostunutta, jopa teemäistä. Tätä kahvia ei tarvitse laimentaa maidolla. Jasmiiniteen suurkuluttajana en erottanut makuun piiloutunutta jasmiinin aromia. Mustikkaa? Ehkä.
Mutta se, mikä tätä Pauligin innovaatiota, vuosikertakahvia, maistellessani tuli mieleen, on hienostunut kahvihetki ohutposliinisista mokkakupeista. Tarjolla kuivia kakkuja, kevyttä keskustelua ja kahvilusikoiden kilahtelua. Mieleeni hiipi myös syksyllä valmistamani herkullinen ja kostea mazariini-omenakakku, jonka reseptiä en muistanut kirjoittaa ylös. Se pitäisi tästä elegantista etiopialaisesta. Kuten minäkin.
Apinat ja niiden ihmismäiset olemukset jäivät mieleeni pyörimään, kun astuin kirpeään kevätiltaan Erottajalle. Upeita, koskettavia kuvia, jotka menivät suoraan ihon alle ja sydämeen. Kuin kaikuja menneisyydestä. Tähän näyttelyn nimi, Echo, viitanneekin. Vielä ehdit käydä katsomassa Perttu Saksan upean näyttelyn. Suosittelen lämpimästi.
———
Jotain maukasta -ruokablogi tuo nostetta keittiöön.