Jep! Nyt on taas se aika, kun valokuvaajaystäväni Tim Clinch on Suomessa jakamassa auliisti osaamistaan valokuvauksen saralla. Huomenna starttaa neljäs yhteinen, loppuunmyyty workshopimme.
Muistan, kun ensi kertaa eksyin Timin nettisivuille. Huokaisin. Mikä rauha ja yksinkertainen kauneus näistä ruoka- ja matkakuvista huokuikaan.
Eilen illallistimme ravintola Wernerissä ja Tim näpsi kännykällä muutaman kuvan. Taas en voinut kuin huokaista, kun näin kuvat käsiteltyinä. Miten hän tekee tuon? Aivan maagista. Niin upeaa jälkeä joka kerta.
Tällä kertaa ruokakuvausworkshopimme teema on hieman erilainen kuin aiemmin. Tim on myös mestari kuvaamaan kännykällä ja koska tämä on niin tärkeä juttu – ei vain tulevaisuuden, vaan aivan tämän hetken kannalta – keskitymme myös ruoan ikuistaminseen kännykän avulla.
Lisäksi – jokainen ruokaa harrastuksekseen kuvaava tuskailee pitkän talven aikana valon puutetta. Synkkiä päiviä, mustia öitä. Päätimme ottaa tukikohdaksemme tänä vuonna 21 metriä maan alla sijaitsevan Ruttopuiston viinikellarin. Yleensä nautiskelen tässä kellarissa ihania illallisia kellariviinejämme nautiskellen. Mutta tällä kertaa kellarin upeat tiiliseinät saavat katsella aivan muita touhuja.
Tim näyttää simppelit vinkit, miten vaikka näin sysipimeässä kellarissa saa aikaan donnahaymaisen valoisia ja raikkaita kuvia edullisten apuvälineiden kera. Hintahaitari apuvälineissä liikkuu 8 euron Ikea-lampun ja 90 euron led-lampun välillä.
Workshop starttaa huomenna ja testasimme hieman etukäteen, miten homma toimii. Ylempi kuva on ottamani, Timin valaisema ja lopuksi Tim käsitteli sen vielä Snapseedissä. Alempi kuva on tilanne, mistä lähdettiin liikkeelle. Ihmeellistä, eikö totta!
Workshopin kasaan pykääminen on iso rutistus. Joka vuosi mietin, että en ehdi enkä jaksa enää näitä järjestää. Mutta sitten, kun ollaa tässä eli workshop starttaa huomenna, kaikki on kunnossa ja kuosissa, olen superiloinen. Tämä on hauskaa.
Ja erityisen hauskaksi tämän tekee myös se, että joka vuosi olen saanut workshopille mahtavia yhteistyökumppaneita. Social Wines täyttää lasimme herkullisella Jaume Serra cavalla ja Taittinger-samppanjalla, ravintola Toca avaa ovensa eksklusiivisesti meille ja pääsemme kuvaamaan salin lisäksi keittiöön.
Ja sunnuntaina, kun testailemme kellarissa kuvaamista, malleina toimivat Orastava Auringon Irmelin värikkäät porkkanat ja perunat, Deliverden komeat salaatit, yrtit ja vihannekset. Luonnollisesti näistä herkullisista vihanneksista osaa päätyy taitavan, keittiöstä vastaavan Minnan käsitä lautasillemme. Ja lisäksi Bosch, Kalaneuvos sekä muut yhteistyökumppanit muistavat osallistujia yllätysten ja goodie bagin muodossa…
Fiilis on korkealla, on tämä aikamoisen mukavaa puuhaa!
Niin, ja mihin tuo postauksen otsikko viittaa? Timin ystävät vitsailivat, kun hän taas matkaa Suomeen, että sinähän olet varsinainen ’Tim of Finland ’.
Tsekkaa sesongin maukkaimmat reseptit Jotain maukasta IG-tililtä.
Nanna sanoo
Say Hello to Tim! I loved his Mexican pictures last winter
Mari sanoo
Terkut meni perille. Ja kaikki Timin Meksiko-kuvat oli muuten iphonella kuvattuja..!