Vaan kun lopetin. Ja hyppäsin pois oravanpyörästä. Ja nyt olen aivan liekeissä.
Vielä 1,5 vuotta sitten työskentelin arvostetussa yrityksessä hyvässä positiossa ja katselin maailmaa johtoryhmäpenkiltä. Mutta kuulin, kuinka kuinka ovi kävi . Flow* jätti minut.
Työ on aina ollut tärkeää. Nautin siitä, että saan luoda uutta, kehitän ja saan asioita tapahtumaan. Näen selkeästi kätteni jäljet. Haluan saada työstäni kicksejä ja olla flow-tilassa. Jos näin ei tapahdu, en vain ole tyytyväinen.
Olen vahvasti sitä mieltä, että omaan tyytyväisyyteen voi vaikuttaa jokainen vain itse. Vaihtoehtoina olisi ollut muuttua välinpitämttömäksi vetelykseksi tai tyytymättömäksi ilkiöksi, joka ’on vaan töissä täällä ’.
Mutta ei. Pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin pois, samasta ovesta, flow’n perään.
Flow ei ollut kaukana. Kun aloin työskennellä hartiavoimin blogini ja intohimojeni ruoan ja viinin parissa, flow palasi takaisin juoksujalkaa. Uskomatonta, mihin intohimo, innostus ja selkeä tavoitteellisuus voi johtaa. Tähän jokaisessa työntekijässä asuvaan liekkiin kun HR-ammattilaiset saisivat vähän puhallettua, niin mikä voimavara sieltä löytyisikään. Vain yrityksen käyttöön.
Aina puhutaan rekrytointien yhteydessä siitä, että oikeat ihmiset oikeille paikoille. Yrityksissä pitäisi muistaa, että nämä oikeat paikat voivat muuttua vuosien varrella. Työntekijöiden pitäisi päästä työskentelemään asioiden parissa, joista he ovat aidosti innostuneita. Se kantaa jo pitkälle.
Vaihdoin siis lounassetelit blogiruokaan, byrokratian ja ongelmatapausten hoitamisen ketterään yrittäjyyteen ja positiivisten asioiden parissa työskentelyksi.
Summa summarum: olen useasti kiinnostuneena lukenut lehdistä kuinka taas joku hyppäsi oravanpyörästä ja alkoi työskennellä jonkun intohimonsa tai osaamisaluuensa parissa. En koskaan ajatellut, että minullakin tulee olemaan tuo tarina. Ei ennenkuulumaton, mutta onnellinen. Moni kun kärvistelee burnoutiin asti.
Koko stoorini HR-ammattilaisesta esikoiskeittokirjaa kirjoittavaksi Rock your Blog-yrittäjäksi löytyy uusimmasta Luontaisterveys-lehdestä, jossa juttua pähkinöistä, perheestä, bloggaamisesta ja uudesta urasta. Hyvien reseptien kera, tietysti!
*Flow on tila, jossa työnteko sujuu kuin siivillä, motivaatio kohdentuu ja hyvää jälkeä syntyy. Yksinkertaistetusti, työntekijä on aivan liekeissä. Tila, jossa ne HR-ihmiset toivovat työntekijöiden olevan. Edes joskus…
riitta sanoo
Tästä jutusta ei voi kuin tykätä! 🙂
Jotain maukasta sanoo
Kiva ja kiitos, Riitta!
Anna sanoo
Hyvää onnellisuuspäivää!
toivottaa http://haipakka.com/
Koska mikään ei ole niin tärkeää kuin hyvä ruoka, puutarha, koiranpennut….
Jotain maukasta (@JotainMaukasta) sanoo
Juuri näin, Anna! Hyvää onnellisuuspäivän loppua sinnekin!
Jael sanoo
Mahtava juttu:) Hienoa lukea tällaisesta:)
Jotain maukasta (@JotainMaukasta) sanoo
Kiitos, Jael. Siksi oikeastaan halusin tämän aiheen jakaa, kun itse uskon siihen, että kun luopuu jostain, saa jotain uutta ja hyvää tilalle. Ja tämä mun tarinani voi kannustaa muita samaa pohdintaa tekeviä.
Annakaisa sanoo
Kiitos rohkaisevasta tarinasta! Sinä päivänä kun palkkatyöni ei enää inspiroi, kaivan tämän jutun uudelleen esiin. Ja tuunaustarvikkeet.
Jotain maukasta sanoo
Täällä yksi onnellinen!
Jotain maukasta sanoo
Ei oikeastaan tarvitse kuin kuunnella itseään, niin löytää sen oikean tien. Kiitos Jenni viestistäsi!
Jotain maukasta (@JotainMaukasta) sanoo
Kiitos Jenni!