Sain punaisen nenän, mutta tämä nenä ei tullut ulkoa. Vaan nenäpäivätoimistosta haasteen muodossa.
Siniseksi aamun värjäsi valmistamani mustikkainen tuorepuuro. Näistähän tulee yhdessä liilaa?!
Mutta asiaan. Kuuntelin, kuinka Nenäpäivän toiminnanjohtaja Anu Rapeli kertoili alkusyksyn matkasta Burundiin, pieneen valtioon Itä-Afrikassa. Kuulin, kuinka veden haku on päivän päätehtävä. Veden, jossa jossa ui kuolleita eläintenruhoja ja jonka takia moni sairastuu, jopa kuolee. Kuulin, kuinka pienessä savimajassa asuu kolmihenkinen perhe, perheenpääksi on joutunut seitsenvuotias. Ruokaa ei ole, uni ei tule.
Tulee olo, että eikö tätä yltäkylläisyyttä voida jakaa tasaisemmin? Meillä on, heillä ei. Samaa mietin, kun luin Barbara Demickin kirjan Suljettu maa – Elämää Pohjois-Koreassa. Nälänhätä on ajankohtainen Pohjois-Koreassa tälläkin hetkellä. Ravistelevaa.
Tästä johtuen haastan kaikki lukijani mukaan Nenäpäivään. Osallistu, auta.
Tee Nenäpäivän hengessä edullisempi, penninvenyttäjän ateria ja lahjoita näin säästetyt rahat keräykseen. Ateria voi olla aamiainen, lounas tai illallinen. Esimerkiksi jos viikonloppuna normaalisti katat pöytään pekoni-croissant-kanamuna-hillo-leikkeleaterian, tee nyt ohjeen mukaista tuorepuuroa penniä venyttäen ja osallistu. Tällä jo säästyy kymppi poikineen. Itse aion tehdä liha- tai riistaruoan sijaan kasvisaterian ja lahjoittaa erotuksen Nenäpäivä-keräykseen.
Näppärimmin lahjoitat 10 euroa tekstaamalla NP 101060 numeroon 16499. Tai käy täällä valitsemassa sopivin lahjoitusmuoto.
Penninvenyttäjän tuorepuuro mustikasta
Mustikkaraita
1 banaani
1/2 dl mustikoita
1 dl mantelimaitoa tai muuta haluamaasi maitojuomaa
tarvittaessa ripaus sokeria, loraus vaahterasiirappia tai hunajaa
Aja ainekset soseeksi tehosekoittimessa. Maista maku, lisää makeutusta tarvittaessa.
Kauraraita
1 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria tai 1/2 vaniljatangon siemenet
1/2 dl paksua, turkkilaista jugurttia
1/2 dl mantelimaitoa tai muuta haluamaasi maitojuomaa
hieman, n. 1 tl hunajaa
Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon maito, jugurtti ja vaniljasokeri. Lisää tarvittaessa ripaus makeutusta.
Kokoa tuorepuuro lasipurkkiin raidoiksi, laita kansi päälle ja purkki yöksi jääkaappiin. Mikäs sen näppärämpää kuin aamu-unisena napata purkki mukaan töihin ja aloittaa aamu maistuvaisella tuorepuurolla.
Kylmää puuroa?, ihmettelee siellä nyt joku. Ehei, ennenmminkin kuin joku raikkaanpuoleinen jälkiruoka. Ei liian makea, mutta ei hapankaan. Kauran maku on mieto ja päällimmäisenä maistuu makea mustikka-banaani. Ihanaa. Kuulin suorastaa, kuinka vatsani kiitti. Mahtava vaihtoehto kaurapuurolle, joka ei mulle maistu.
Mausteraidan voi tehdä mistä tahansa mieleisistä marjoista tai hedelmistä. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla pakastemansikkaa tai passionhedelmää. Niin, ja kaakaoisenruskean Nutella-tuorepuuron teen aivan varmasti. Päälle vähän pähkinää ja muutama marja..
Tein myös toisen version, eri mauilla ja ilman väriraitaa. Se oli kuivempaa, mutta piristyi maukkaaksi aamiaiseksi, kun leikkelin päälle hedelmänpaloja ja lisäsin rapeutta antaamaan lusikallisen granolaa. Mutta säästetään tämä resepti toiseen kertaan. Sillä välin, ojentakaa auttava kätenne. Lahjoituksia otetaan vastaan 8.11. , eli viralliseen Nenäpäivään asti.