Joskus, mutta hyvin harvoin, jaksan itse tehdä sushia.
Ihan siitä johtuen, että en ole väkertäjä. On paljon mukavampaa, kun ruoka valmistuu vähän kuin heittämällä ja ulkonäön suhteen ei ole niin nokonuukaa.
Ihan ensimmäisen kerran sain oppia sushin -ja nimenomaisesti nigirisushin – valmistamiseen japaninopettajaltani Norikolta. Tämä tapahtui joskus 90-luvulla ja silloin ainoa japanilainen ravintola Suomessa oli ravintola Koto.
Noriko oli ostanut parin kilon kilon lohifileen ja aloitimme sillä, että nypimme fileestä ruodot. Riisi oli muistaakseni ihan kotimaista Risellaa ja Noriko totesi, että se toimii hyvin sushissa, koska on lyhytjyväistä ja tahmeaa, kuten aito sushiriisikin on.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sushia söin ja silloin en ollut kovin vakuuttunut. Myöhemmin seurannut kuukauden oleskelu Japanissa muutti sitten ajatukset. Tuoreus oli taattua, kun sai itse valita altaassa uivista kaloista, että kuka joutuu veitsen alle.
Nyt tilanne on täysin erilainen. Ei tarvita japaninopettajaa sushin väsäämiseen, tarvikkeet tai valmista sushia löytyy jopa lähikapasta. Ja ai kauheeta, on sitä myös pakastettuna. Ja kaupungilta maukasta, tuoretta, hyvin tehtyä sushia löytyy helposti, joten ei jaksa nähdä vaivaa.
Mutta tässä päivänä eräänä, teki mieli rullailla. Ja testata, mitlä maistuisi bresaola sushiin rullattuna. Kaikkea sen sushirullan väliin nykyään näkee työnnettävän, joten miksipä ei maukasta ja tummanpuhuvaa bresaolaa?
Tykkäsin, kyllä. Bresaolan makuun wasabi näytti sopivan hienosti.
- 5 dl sushiriisiä tai kotimaista lyhytjyväsitä riisiä
- 5 dl vettä
- 2 rkl riisiviinietikkaa
- 2 rkl sokeria
- 1 rkl suolaa
- Lisäksi
- wasabia
- pari avocadoa
- soijaa
- breasaolapaketti
- merilevälevyjä
- Huuhtele riisiä juoksevan veden alla huolellisesti, kunnes pois valuva vesi on kirkasta.
- Laita riisi laakeaan kattilaan veden kanssa, kuumenna kiehuvaksi ja anna kypsyä kannen alla hiljaa kiehuen 15 minuutin ajan. Kun riisi on kypsää, ota kattila pois hellalta, mutta anna riisin vielä levätä hetki ennen maustamista kannen alla.
- Sekoita riisiviinietikka, sokeri ja suola kattilassa ja kiehauta seos niin, että suola ja sokerit sulavat.
- Kaada riisi laakeaan vuokaan, kaada päälle etikkaseos ja nostele etikkaseos riisin joukkoon. (Japanin opettajani teki tämän isolla puulastalla.)
- Katkaise merilevärulla leveyssuunnassa, levitä sille riisiä kostein sormin (katso ohjevideo alta), laita riisin päälle täytteet ja rullaa käsin tai sushimaton avustuksella.