Kahvia joka ruokalajissa? Miltä se maistuu? No aivan hemmetin herkulliselta. Sen Suomen kokkimaajoukkue todisti eilen illalla kahvintäyteisellä Menu Löfbergillään.
Heräsin 4.58. Täällä Stokiksessa. Elimistöni on hämmentynyt eikä se tiedä ollako Dubain, Suomen vain Ruotsin ajassa. Joten päätin lakanoiden rypistelyn sijaan napata koneen sänkyyn kaveriksi ja kertoa hieman eilisestä kahvintäyteisestä illasta.
Ja mikä ilta se olikaan. Meitä oli kokoontunut kourallinen hyvästä ruoasta innostunutta porukkaa Cafe Löfbergsin tiloihin. Suomen kokkimajoukkue oli pakkautunut keittiöön ja innovoinut yhdessä Löfbergsin kahviekspertti Anna Nordströmin kanssa ei ainoastaan maukkaan, vaan silmiä hivelevän kauniin menun.
Annosten kanssa tarjoiltiin viiniä sekä Annan valitsemia kahvijuomia, joista vaikuttavin oli kylmäpuristettu ’nitrokahvi’, jota laskettiin hanasta kuin olutta konsanaan. Voisin nähdä itseni kesällä terassilla siemailemassa tätä tiivisaromista, pulleasta lasista tarjoiltavaa herkkua. Ottaako joku tästä kopin ja saadaan supertrendikästä nitrokahvia pian Suomeen??
Menu oli herkullisen raikas ja mukavan tutuista raaka-aineista rakennettu. Kahvi ei lyönyt raaka-aineiden makuja korville, vaan yhdistyi hienostuneesti ja hienovaraisesti taiten valmistettuihin annoksiin. Ja näin visuaalisena ihmisenä todella nautin annosten ulkonäöstä. Ei liikaa täppiä tai pikkuja, vaan yksinkertaisen kauniita värejä lautasilla ja kulhoissa ruokahalua herättävissä asetelmissa.
Alkuruoista kirjolohiannos on erinomainen, mutta paksu maa-artisokkakeitto, johon kahvinmakua oli uutettu mukaan, veti vielä pidemmän korren. Pääruoan turkulainen vasikka oli mureaa, limeposset fenkoligranitella oli yllättävän oiva yhdistelmä ja aterian päättävä jäätelömäinen ’mustaherukkaa ja suklaata’-annos oli illallisen herkkä päätös.
Mieleen jäi myös jälkiruoan kanssa tarjottu, pehmeäarominen 15-vuotias rommi, Malteco Reserva del Fundador. En yleensä välitä väkevistä, mutta tätä lempeää rommia on jostain löydettävä.
’Kyllähän se oli hieman haasteellista saada kahvi yhdisttyä jokaiseen ruokalajiin’, totesi kokkimaajoukkueen Samuel Mikander kun tivasimme, että oliko tällaisen kahvimenun rakentaminen vaikeaa. Mutta hyvin joukkue onnistui. Ei voi muuta sanoa kuin että nyt on Suomen kokkimaajoukkue kovassa vedossa.
Hyvä pojat ja kiitos Löfbergs!
—-
A coffee infused evening with Finnish Culinary team and Löfbergs. Must say, Finnish Culinary team is on fire!
Illan tarjosi Löfbergs