Kirjan tekemisessä yksi vaikeimpia seikkoja on kansi. Sen kun pitää osuvasti tiivistää koko kirjan teema.
Ja se pitää tehdä niin hemmetin aikaisessa vaiheessa. Kuten niin kuin about nyt.
Veikkaanpa, että jos aikaa olisi ollut venksata kannen kanssa, aiempien kirjojeni kansi olisi saattanut matkan varrella muuttua. Mene ja tiedä. Toisaalta, kannen kanssa voi pähkiä loputtomiin, joten johonkin se piste pitää laittaa.
Joulu oli ja meni, mutta keittiössäni jatkuu ruokalahjojen tehtailu. Ensi vuonna julkaistavan kolmannen ruokakirjani teema liikkuu ruokaisien lahjojen ympärillä. Mitä kivaa voi viedä kylään mukanaan. Muulloinkin kuin jouluna.
Nyt ollaan taas kansiasioiden äärellä. Kuvasin jo kesällä kirjan kuvia kansi mielessä. Mutta nyt joulua väsätessä tule eteen yksi kuvasarja, josta toivon kannen löytyvän. Mutta se ei aina ole niin simppeliä.
Laitoin liudan kuvia kirjan ulkoasuvastaavalle ja kunhan häneltä saan mallikantta, niin sitten ollaan viisaampia.
Muuten, mikään näistä kuvista ei ole kirjan kansiehdokas, mutta näissä tunnelmissa suosikkikuvani syntyi. Katsotaan..!