PRESSIMATKA
Dubai on kulinaristinen paratiisi, gourmetmatkailijan mekka ja foodien todellinen unelmakohde.
Dubai tarjoaa jokaiselle jotain. Saat silmiä ja makuhermoja hiveleviä ruokaelämyksiä hotellien ravintoloissa, voit kokeilla kukkaroa ahnaasti rokottavia herkutteluhetkiä fine dining-ravintoloissa tai voit tilata pöydän koreaksi pikkurahalla paikallisten suosimissa, kansainvälisissä ravintoloissa.
Isoissa kauppakeskuksissa löytyy myös kansainvälisiä ruokaketjuja, fast foodia, kahviloita ja mm. japanilaisia leivonnaisia myyviä putiikkeja.
Hinnasta riippumatta ruoka aina laadukasta, maukasta sekä elämyksellistä. Dubaissa tähän panostetaan.
Taannoinen matkani Dubaihin keskittyi ruokaan. Olin kaupungissa Dubai Food Festivaalin aikaan ja ruoka oli pääosassa vähän siellä sun täällä. Kolmessa päivässä näin läpileikkauksen kaupungin hulppeasta ja houkuttelevasta ruokatarjonnasta.
Sukelsimne vanhan kaupungin kaduille Hidden Gems-ravintolahyppelylle Frying Pan Adventuresin matkassa. Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen juttu. Ensinnäkin pääsee näkemään, että Dubai on muutakin kuin sinisen sävyissä kiiltelevä pilvenpiirtäjiä ja toiseksi pääsee lähemmäs sitä aitoa, paikallisten kansoittamaa Dubaita ja edullisia, herkullisia ravintoloita.
Vastapainona tälle illalle astelimme sisään seitsemän tähden Al Burj Arab-hotelliin sekä visiteerasimme Palazzo Versacen coolin luxury hotellin Vanitas-ravintolassa ja lounastimme hienosti ja kalliisti italialaisia herkkuja. Hotellissa on myös Enigma-niminen ravintola, johon Ruotisn ihme Björn Frantzen parhaillaan rakentaa Frantzen-ravintolansa popupia. Varmasti upea kokemus – kävin nimittäin Tukholmassa kyseisessä ravintolassa toissa viikolla ja kokemus oli mieletön. Tästä lisää pian.
Alkoholitarjoilu rajoittuu Dubaissa hotelleihin, joten useat ravintolat sijaitsevat juurikin hotellien tiloissa. Paikallisissa pikkukuppiloussa ei alkoholia tarjoilla, mutta listalta löytyy kattava määrä erilaisia herkullisen värisiä mehucocktaileja, joita suosittelen maistamaan.
Muutama sananen vielä ravintoloiden pukukoodista, arabimaassa kun ollaan. Hotellien ravintoloissa voi pukeutua vapaammin, mutta hyvin avonaisia asuja tulee välttää. Hameen helman on parempi olla vesilrajaa pidempi ja miehillä pitkät, siistit housut ovat varma valinta.
Vanhan Dubain ravintoloissa vierailee paikallisia ja on suotavaa, että pukeutuminen on peittävänpää. Pitkät housut ja pitkähihainen pusero takaavat sisäänpääsyn.
Yökerhoissa meno ja pukeutuminen on kuin missä muualla tahansa. Narutopit ovat okei ja paikalliset eivät saa tulla omassa perinneasussaan yökerhoihin puolen yön jälkeen.
Tässä vinkkejä herkutteluun Dubaissa:
Qbara/ RAVINTOLA ON LOPETTANUT
Qbara taisi paukahtaa ihan ykkösravintolakseni. Siellä on kaikki kohdillaan. Paikka on trendikäs ja hieno maanläheisine sävyineen, afganistanilaisine sisustuksineen ja loungessa soittelevinen deejiineen. Pitkältä baaritiskillä voi tilata trendikkäitä drinksuja, kuten hibiscusmimosan tai passionhedelmämojiton.
Qbara tarkoittaa muuten runsasta, laajaa mutta nimeen piiloutuu sanaleikki. Ravintolan nimi on nurinperin luettuna arabic.
Ruoka on ihastuttavista, keraamisista kipoista tarjottavaa, jaettavaa arabialaista ruokaa tuoreella twistillä. On labnehia, hummusta, bulguria, falafelia, zataaria. On baklavaleivos ja kamelinmaitojäätelöä. Kaikki on niin herkullista, että kihelmöi. Selkeästi on kihelmöinyt joitain muitakin vierailijoita, sillä Lontoo myös haluaa Qbaran kakkosravintolan, joten jollain aikavälillä näitä herkkuja saa sieltäkin suunnalta.
Suosittelen Taste of Qbaran-maistelumenuta ja valmistaudu aterioimaan pitkään ja hartaasti.
The Beach Bar & Grill
Toinen trendikäs ja huippu-upeat merinäköalan tarjoava ravintola One & Only Resortsin hotelli Palacessa. Tilava ravintola venyy rannalle ja aivan veden äärenkin romanttisine kabinetteineen. Palmut huojuvat tuulessa, jahdit seilaavat merellä ja saarta ravintolasta nähdä jostain hulppeasta veneestä ammuttavan, upean ilotulituksen.
Ruoka on tuoretta seafoodia, simppelisti, trendikkäästi ja jaettavin pikkuannoksia. Tuttua, mutta sitäkin makoisampaa. Alkuun voi jakaa pieniä annoksia mustekalaa, fetasalaattia, jättikatkoja ja oliiveja. Vatsat täytetään sitten grilliherkuilla, kanavartailla, kaloilla, äyriäisillä, Angus tai Wagu-pihveillä tahi lampaakareilla.
Tunnelma ravintolassa on supermukava, palvelu erittäin ystävällistä ja iltaa voi mennä jatkamaan lähellä sijaitsevan, hieman hintavaan Jetty Loungeen drinkkien äärelle.
101 Dining Lounge and Bar
Tähän saariravintolaan pääsee joko veneellä tai autolla. Paikka keskityy suussa sulavien kala-ja äyriäisruokien valmistamiseen grillissä. Lautasille kootaan grillattuja mustekalan lonkeroita, kuningasravun jalkoja ja saa ravintolasta halutessaan pihvinviipaleenkin.
Alkupalana voi maistella myös erilaisia pieniä merellisiä herkkuja koottuna lautasille, patongin sisään tai kolmioleiviksi kääräistyinä.
Lounasaika on ravintolassa hiljaisempi, ehkä juurisijainnin takia, mutta illalla ravintolaan kannattaa mennä nauttimaan näkymistä, herkullisesta ruoasta sekä drinkkibaarin tarjonnasta.
Al Mahara
Tämä ravintola, Al Mahara on kokemus. Sellainen kokemus, minkä monet turistit haluavat saada. Onhan se hauskaa kertoa astuneensa sisään seitsemän tähden hotelliin ja nauttineensa siellä lounasta.
Seitsemän tähden hotelli, seitsemän tähden lounas? No, ainakin hinnaltaan lounas rokotti kukkaroa aika nasevasti. Pihalle parkkeeratut räikeän väriset Rolls Roycet ja Bugatit kielivät siitä, että asiakkailla ei ole pikkurahan puutetta. Kalapainotteinen menu on ranskalaisen Chef Maxime Luvatan käsialaa.
Alkupaloiksi tonnikalaa oli marinoitu vodkassa, ravioli oli saanut foie gras-kuningasraputäytteen (oi, miten hyvää) ja kampasimpukat olivat kookkaita. Pääruokien kala-annokset ovat taiten tehtyä, herkullisia ja silmiä hivelevän näyttäviä, mutta eivät nyt jalkoja alta vieviä kuitenkaan.
Hinta-laatusuhde hieman ontuu, sehän on selvä. Hotellin tähdistä maksetaan ylimääräistä ja toisaalta asiakkaat tuskin hintoja vilkaisevat. Ravintolasali kylpee kelmeän sinisessä valossa jättimäisen akvaarion ollessa ravintolan keskipiste. Akvaariossa uiskentelee 50 erilaista kalalajia ja ruokailun edetessä kalojen tuijotteluun jää koukkuun. Meni siellä yksi Fugukin. Once in a lifetime-kokemus, kaiken kaikkiaan.
Vanitas
Kolmen tähden Michelin-kokki Andrea Gaia on parkkeerannut itsensä tuoreen, ei vielä edes avajaisia pitäneen Palazzo Versacen toisen ravintolan eli Vanitas-ravintolan chef de cuisineksi.
Ravintola tarjoilee yltiöpäisen hienostunutta, kalliista raaka-aineista valmistettua ja äärettömän herkullista italialaista ruokaa. Ruoissa on mitä mielikuvituksellisempia ainesosia enkä muista niistä murto-osaakaan. Mutta oli ihan taidetta tämä ateria.
Annokset olivat herkän kauniita taideteoksia, jotka silmänruoan lisäksi olivat kertakaikkisen herkullisia. Niin fine diningia kuin konsanaan olla voi olla. Kun supertyylikästä ruokailuhetkeä kaipaa, niin tämä ei ole yhtään pöllömpi kohde – mikäli kukkaro antaa myöden.
Niin ja kun kyseessä on Versacen hotelli, niin ympäristökin hellii silmiä. Kaikki, siis aivan kaikki hotellissa on Versacen tuotteita alkaen tarjoilijoiden tyylikkäistä asuista, lautasista, laseista, kankaista, tuoleista.Kaikki. Tässä paikassa oli myös jotain epätodellista. Kuten Dubaissa tuppaa olemaan.
Enigma
Samaisessa Palazzo Versacessa sijaitsevassa ravintola Enigmassa en vieraillut, mutta tästä tosiaan kannattaa pitää mielessä, että huhtikuulta alkaen ravintolassa on skandinaavinen pop up Björn Frantzenin herkuin valmistettuna.
Mannaland
Tämä kertakaikkisen herkullinen, edullinen korealainen ravintola, Mannaland on yksi Dubai Hidden Gems-ravintoloista eli asukkaiden herkulliseksi äänestämä paikka.
Täällä saa vatsansa täyteen pikkurahalla, ruoka on todella maukasta (testaa vaikkapa bibimpap) ja ravintolasta löytyy myös muutama pöytä niille jotka eivät halua istua tyynyillä lattialla.
Al Ustad Special Kabab
Ihan päätön oli tämä Al Ustad Special Kabab eli iranilainen ravintola. Kolmen veljeksen pitämä superherkullisia kababeja tarjoileva, krääsällä koristettu paikka. Järjettömän hyvää, kotitekoista ja koko paikka on näkemisen arvoinen! Eikä hinnat päätä huimaa.
Tämä irakilainen ravintola on tunnettu siitä, että siellä paistetaan iso, avattu kala, Masqouf, joka nautitaan käsin, pehmeän leivän ja etikkaisen mangokastikkeen kera. Kelpo hinta-laatusuhde.
Täältä voi tsekata kaikki 20 Hidden Gems-ravintolaa. Eikä suo unohtaa lounasta ja keskustelutuokiota paikallisten kanssa Sheikh Mohammed Centre for Cultural Understandingissä.
Siinäpä se. Aika monta syytä matkustaa Dubaihin..
—-
In Dubai you’ll eat like a king! Check out the links for best restaurant tips.
Yhteistyössä Department of Tourism and Commerce Marketing, Government of Dubai kanssa