Tahmeaa. Hyvin tahmeaa.
Pää hamuaa peiton alle ja mieli takaisin uneen. Herääminen pilkkopimeään aamuun ei näin tammikuussa tunnu sujuvan hyvin. Tahmeaa on kuin siirapissa tarpominen.
Väillä tuntuu, että valo ei muutu kirkkaammaksi koko päivän aikana. On pimeää ja vähän vielä pimeämpää. Harmaa taivas roikkuu matalalla ja ripsii vettä. Ruokavalokuvaukseen on muutama tunti aikaa. Luonnonvalossa kun kuvaan. Ei kiva, ei.
Mutta tämän punaisen juoman saaminen eteensä helpottaa vähän. Värejä sisäisesti ja ulkoisesti. Kyllä se kevätvalo sieltä saapuu. Ainakin uskon näin.
- appelsiini
- verigreippi
- granaattiomena
- lime
- 1/2 sitruuna
- 2 mandariinia
- Tämän kirkkaanpunaisen tehojuoman juju on granaattiomenamehussa. Tiesitkö, että siitä saa mehut hienosti ulos sitruspuristimessa? Sen kun halkaiset granaattiomenan ja puristat lohkot puristimella kuin greipin konsanaan. Kulhoon valuu rubiininpunaista nektaria, täynnä vitamiineja.
- Juomasta tulee lasillinen kahdelle uniselle kulkijalle.
Lisäämällä perinteiseen sitrushedelmämehuun granaattiomenamehua saa aamujuomaan tuoretta twistiä. Ja upeaakin upeamman värityksen.
Mainitsikos muuten jo, kuinka herkullista se pelkkä tuoreena puristetty granaattiomenamehu onkaan? Vähän hapanta, vähän makeaa, pieni karvauskin mausta löytyy. Ja se väri..
En ole granaattiomenamehua kotimaan kaupoista löytänyt, mutta ulkomailla sitä seisoo hyllyssä appelsiinimehupurkin vieressä.
Niin, huomenta taas uuteen, pimeään päivään!